Keskustan Tampereella järjestetyssä 120-vuotisjuhlavuoden puoluekokouksessa koettiin yksi viikonlopun koskettavimmista hetkistä, kun pitkän linjan keskustavaikuttaja, edelleen aktiivisesti toiminnassa mukana oleva Vantaan ja Keravan aluevaltuutettu Timo Laaninen kutsuttiin puolueen kunniajäseneksi. Laanisen lisäksi tilaisuudessa palkittiin kaksi muuta vaikuttajaa Uudeltamaalta, entiset puoluesihteerit Eero Lankia Kirkkonummelta ja Erja Tikka Espoosta.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen talous on tiukilla ja tarve etsiä uusia säästökohteita tuntuu olevan jatkuva. Alueen arviointimenettelystä ja sen tuomista velvoitteista huolimatta yhden asian pitäisi kuitenkin olla selvä, riittävän kattavat neuvola- ja perheneuvolapalvelut alueella on pystyttävä turvaamaan.
Keskustan 120-vuotisjuhlapuoluekokous kokosi viikonloppuna Tampereelle tuhansia keskustalaisia eri puolilta Suomea linjaamaan puolueen tulevaisuutta, käymään laajaa poliittista keskustelua Suomen suunnasta ja valmistautumaan kohti vuoden 2027 eduskuntavaaleja. Kolmipäiväisessä kokouksessa käsiteltiin puolueen ohjelmia sekä tehtiin henkilövalintoja.
Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmät korostavat yhteisessä tekoälykannanotossaan 27.5.2026, että teknologian tulee tukea ihmisiä, palveluiden saatavuutta ja henkilöstön työtä — ei korvata inhimillistä kohtaamista tai päätöksentekoa. Tekoälyn mahdollisuudet halutaan ottaa käyttöön vastuullisesti, turvallisesti ja alueellisesti tasapuolisuus huomioiden mahdollisuuksien mukaan, koko Uudellamaalla.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen strategiapäivitys herätti keskustelua viimeisimmässä aluevaltuuston kokouksessa. Keskustan ryhmäpuheenvuoron pitänyt aluevaltuutettu Terhi Tikkala arvioi, että strategia nojaa liikaa aiempaan eikä riittävästi huomioi uuden valtuuston näkemyksiä, alueen erityispiirteitä tai tulevaisuuden rakentamista. Keskustan ryhmä korosti puheessaan vaikuttavuutta, ennaltaehkäisyä, digitalisaatiota ja aidosti näkemyksellistä johtamista.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen Keskustan aluevaltuustoryhmän edustajat Timo Laaninen ja Inna Kallioinen nostivat Keravalla vappujuhlassa esiin teeman, joka koskettaa jokaista kotitaloutta: arjen varautuminen ja turvallisuus.