Ajankohtaista hyvinvointialueilta
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen Keskustan aluevaltuustoryhmä on jättänyt 18.5.2026 aluevaltuustossa aloitteen, jossa esitetään tekoälyn hyödyntämisen vauhdittamista hyvinvointialueen palveluissa, hallinnossa ja tukitoiminnoissa. Aloitteen tavoitteena on koota jo käynnissä oleva tekoäly- ja digikehittäminen yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi, jonka etenemistä voidaan myös seurata valtuustotasolla.
20.5.2026 / Uutiset
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on onnistunut muutamassa vuodessa tekemään valtaisan talous käänteen. Siinä missä kahden ensimmäisen vuoden tulos oli rajusti alijäämäinen, päästiin viime vuonna yli 100 miljoonan euron ylijäämään. Jos nykyiset näkymät toteutuvat, alkuvuosien alijäämät saadaan katettua jo kuluvan vuoden aikana.
18.5.2026 / Uutiset
Länsi-Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmä jatkaa aktiivista vaikuttamistyötä hyvinvointialueella. Aluevaltuutettu Lotta Paakkunainen nosti viimeisimmässä aluevaltuuston kokouksessa esiin päätösvallan keskittymisen viranhaltijajohdolle ja aluehallitukselle sekä esitti hallintosäännön uudistamista aluevaltuuston ja lautakuntien aseman vahvistamiseksi. Aloitteessa korostetaan avoimuutta, demokratiaa ja poliittista vastuunkantoa.
15.5.2026 / Länsi-Uusimaa
Harmaantuva Suomi etsii kuumeisesti keinoja lunastaa lupauksensa ikäihmisten hoivasta.
13.5.2026 / Keski-Uusimaa
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen strategiapäivitys herätti keskustelua viimeisimmässä aluevaltuuston kokouksessa. Keskustan ryhmäpuheenvuoron pitänyt aluevaltuutettu Terhi Tikkala arvioi, että strategia nojaa liikaa aiempaan eikä riittävästi huomioi uuden valtuuston näkemyksiä, alueen erityispiirteitä tai tulevaisuuden rakentamista. Keskustan ryhmä korosti puheessaan vaikuttavuutta, ennaltaehkäisyä, digitalisaatiota ja aidosti näkemyksellistä johtamista.
12.5.2026 / Itä-Uusimaa
Suomen tilanne on monella mittarilla vaikea. Julkinen velka kasvaa, sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanne haastaa, työttömyys on korkealla, talouskasvu laahaa ja väestö ikääntyy. Samalla maailmanpolitiikan epävarmuudet heijastuvat myös Vantaalle ja Keravalle asti – työpaikkoihin, arjen turvallisuuteen ja tulevaisuuden näkymiin. Näiden realiteettien äärellä ei pelkkä puhe riitä. Tarvitsemme tekoja. Tarvitsemme suunnan.
11.5.2026 / Uutiset