Presidentinvaali 1931

Presidentin valitsijamiesvaali eduskunnan istuntosalissa Helsingissä 1931. Äänestyslipukkeet avataan ja lasketaan pääministerin valvonnassa. Kuvaaja Hugo Sundström. Museovirasto.

Vuoden 1931 presidentinvaali käytiin poikkeuksellisissa oloissa, ankaran talouspulan ja poliittisen kuohunnan varjossa. Presidentti Lauri Kristian Relander viestitti olevansa halukas jatkamaan, mutta Relander ei oikein enää kelvannut maalaisliitolle. Hän oli mennyt Lapuan liikkeen myötäilyssä niin pitkälle, että se heikensi hänen uskottavuuttaan ja vieraannutti hänet puolueen enemmistöstä. Se myös vahvisti jo kolmatta kertaa pääministerinä olleen Kyösti Kallion halua asettua ehdokkaaksi. Myös J.E. Sunilalla, entisellä pääministerillä, oli kannatusta.

Niitäkin oli monta, joiden mielestä puolueen ulkopuolelta löytyisi parempi presidenttiehdokas. Kannatusta oli sekä K.J. Ståhlbergilla että uudelleen politiikkaan palanneella P.E. Svinhufvudilla. Juho Niukkanen vilkuili aluksi Risto Rytin suuntaan. Puolueen oikeistosiivelle, esimerkiksi E.M. Tarkkaselle ja Jalo Lahdensuolle, olisi kelvannut kokoomuslainen ehdokas.

Syksyllä 1930 maalaisliiton kenttä teki kannanoton ehdokkaista, ja päävaihtoehdot tiivistyivät Relanderiin ja Kallioon. Relanderin vahvin tukialue oli Karjala, jossa marraskuussa Viipurissa pidetty 40 kunnan kokous asettui yksimielisesti hänen kannalleen. Hänen tukijoukkojaan löytyi myös Satakunnasta, Etelä-Pohjanmaalta ja Keski-Suomesta. Kallion kannatus oli kuitenkin vahvempi kuin Relanderin, ja Oulun pohjoinen piirijärjestö esitti hänet ehdokkaaksi 19. marraskuuta. Seuraavina viikkoina useat muut piirijärjestöt tekivät samoin, vaikka Kallion oma eteläinen piiri ei yksiselitteisesti tukenut ketään, koska kannatusta oli myös Relanderilla ja Sunilalla.

Eduskuntaryhmässä asia oli ensi kertaa esillä 13. marraskuuta, jolloin ryhmä järjesti epävirallinen ”leikkivaalin”. Siinä Kallio sai 30 ääntä ja Relander 12, mikä osoitti hänen ylivoimaisen kannatuksensa. Tiedon levittyä kentälle ryhmän äänestyksestä puolue alkoi jakautua kahtia. Vaikutusvaltaisimmista lehdistä Ilkka kannatti Kalliota ja Maakansa Relanderia. Puoluesihteeri Toivo Helojärvi tuki avoimesti Kalliota.

Ratkaisun teki ylimääräinen puoluekokous Helsingissä 29.11.1930. Edellisenä päivänä kävi lähetystö puolueen puheenjohtajan P.V. Heikkisen johdolla pyytämässä Kalliolta suostumusta ehdokkaaksi. Perusteena oli, että ”talonpojan ollessa ehdokkaana maalaisliitto saisi enemmän ääniä”. Kallio siirsi päätöksen puoluekokouspäivään. Kokouksessa tiedusteltiin vielä molempien ehdokkaiden lopullista suostumusta. Relander suostui, Kallio epäröi, mutta äänestyksen tulos oli lopulta 87–63 Kallion hyväksi.

Relander oli pettynyt ja katkera, eikä vielä suostunut luopumaan leikistä. Kallion asema ei ollut muutenkaan vahva. Kansan jakautui yhä selvemmin kahtia oikeiston ja lapuanliikkeen ehdokkaan Svinhufvudin ja liberaalien ja vasemmiston kannattaman Ståhlbergin kesken. Kallion leiri rakoili alusta lähtien. Valitsijamiesvaalien äänestysprosentti oli alhainen, vain 47,3, ja maaseudulla 44,7. Kallio sai 69 valitsijamiesääntä, mikä oli paljon, mutta pettymys verrattuna mahdolliseen yhtenäiseen kannatukseen, joka olisi voinut tuoda jopa 90 ääntä. Ståhlberg sai 50 ja Svinhufvud 64, molemmat yli odotusten.

Maalaisliiton tuli päättää, halutako presidenttipuolueeksi vai presidentintekijäksi. Kallion mahdollisuudet eivät olleet hyvät. Niukkanen pyysi turhaan tukea Vihtori Kosolalta, P.V. Heikkinen Tannerilta. Relander odotteli kutsua ja sai lupaavia viestejä kannatuksensa noususta.

Valitsijamieskokouksen alkaessa Ståhlbergilla oli koossa runsas 140 kannattajaa. Kaikki, joille oli pääasiana estää hänen valintansa, pohtivat taktiikkaa. Kallion valitsijamiesryhmä valitsi neuvottelijoikseen Artturi Leinosen, P.V. Heikkisen ja Juho Niukkasen. Kaksi ensimmäistä oli varmoja kalliolaisia, kolmas ei. Muista ryhmistä ei luvattu lisä-ääniä Kalliolle. SDP lupasi kyllä toisella kierroksella antaa Kalliolle niin paljon ääniä, että hän selviytyisi kolmannelle kierrokselle, mutta ei tukea siellä. Niukkanen taas vaati sosiaalidemokraatteja äänestämään toisella kierroksella Kalliota, jolloin hän takaisi tämän voiton: muussa tapauksessa maalaisliittolaiset tulisivat äänestämään kaikki Svinhufvudia. Kun tätä ei luvattu, neuvottelut katkesivat.

Ryhmä päätti yksimielisesti äänestää ensimmäisellä kierroksella Kalliota. Viisi valitsijamiestä äänesti kuitenkin Svinhufvudia. Relanderin julkisia kannattajia oli seitsemän. Relander itse kehotti äänestämään Svinhufvudia. Ryhmä kävi kiukkuisen keskustelun ensimmäisen ja toisen kierroksen välillä ja päätti uudelleen pysyä Kallion takana. Toisessa äänestyksessä kuitenkin irtosi lisää: 16 maalaisliittolaista äänesti Svinhufvudia. Kallio putosi 53 äänellään kolmannelta kierrokselta. Lopulta kaikki saatiin Niukkasen johtaman ankaran painostuksen, valvonnan ja mahdollisesti lahjonnankin avulla Svinhufvudin puolelle. Svinhufvudilaiset uhkailivat suorasukaisesti kansalaissodalla mikäli Ståhlberg valittaisiin. Juho Niukkanen oli toisen kerran presidentintekijänä. Itsepäiseen kirvulaiseen eivät Relanderin vetoomukset vaikuttaneet, eikä hän Kallioon riittävästi luottanut poliittisissa myrskyissä. liman Niukkasen aktiivisuutta Ståhlberg olisi epäilyksittä voittanut.

Maalaisliitolle vaali oli raskas koettelemus. Hajaannus suututti kenttäväkeä, jolle johtajien kiistat olivat suhteellisen tuntemattomia. Vaali oli tavallaan 1920-luvun linjojen, kalliolaisten ja sunilalaisten, taistelun huipennus. Relanderin kannattajien ydin koostui sunilalaisista; Relander kiitti Jumalaa, kun Kallio putosi kolmannelta kierrokselta.

Lehdistö suhtautui ristiriitaisesti. Toiset tuomitsivat Kallioon kohdistuneen petoksen ja vaativat rangaistuksia, toiset ymmärsivät valitsijamiesryhmän toiminnan. Jälkipyykki hoidettiin Jyväskylän puoluekokouksessa 1931. Paikallisosastoja kehotettiin erottamaan jäsenet, jotka olivat ensimmäisellä kierroksella äänestäneet muita kuin Kalliota. Yksi valitsijamies, E.A. Tuomivaara, erotettiin ja hän siirtyi myöhemmin IKL:ään. Muilta osin rangaistuksia ei juuri jaettu. Nöyryyttävä tappio heijastui varmasti puolueen tulevaan kannatukseen, eikä sitä voitu muuksi muuttaa.