Maalaisliitto nousi maailmansotien välisellä kaudella Suomen johtavaksi poliittiseksi kansanliikkeeksi. Sen kannatus vahvistui erityisesti 1920-luvulla, jolloin useat pitkävaikutteiset ja toisiaan tukeneet yhteiskunnalliset uudistukset muovasivat nuoren tasavallan poliittista maisemaa. Valkoisten voitto sisällissodassa sekä keskustatasavaltalaisten menestys hallitusmuotokiistassa vakiinnuttivat porvarillisesti painottuneen parlamentaarisen demokratian Suomen poliittiseksi peruslinjaksi. Tässä asetelmassa maalaisliitto kykeni asemoitumaan vakauden ja jatkuvuuden puolustajaksi. Se näyttäytyi laajoille äänestäjäryhmille liikkeenä, joka yhdisti kansanvaltaiset ihanteet maltilliseen ja hallittuun uudistuspolitiikkaan.

Puolueen rakentama mielikuva luotettavana demokratian turvaajana loi sille vahvan ja kestävän tukipohjan erityisesti maaseudun väestön keskuudessa ja selittää osaltaan sen nousun 1920-luvulla maan johtavaksi poliittiseksi valtapuolueeksi. Pitkällä aikavälillä maalaisliitto vahvisti kannatustaan myös suuntaamalla politiikan sisällön yhä selvemmin taloudellisiin ja sosiaalisiin etukysymyksiin. Tässä kehityksessä politiikka etääntyi aatteellisista vastakkainasetteluista ja sai yhä konkreettisemman, arkisiin elinoloihin kiinnittyvän luonteen – ilmiötä voidaan luonnehtia politiikan materialisoitumiseksi.

Puolue oli onnistunut kanavoimaan maaseutuväestön äänipotentiaalista noin viidenneksen vuoden 1919 läpimurtovaaleissa. 1920-luvulle siirryttäessä katse kääntyi ennen kaikkea eteläisen Suomen ääniapajille, joiden valtaaminen osoittautui vaikeaksi. Vuoden 1922 vaaleissa maalaisliitto hyötyi asemastaan maareformeja voimakkaasti ajavana liikkeenä, ja erityisesti maaseudulla puolueen kannatus oli yleisesti suotuisaa. Vuoden 1924 vaaleja puolestaan leimasivat ajankohtaiset tapahtumat: Kallion hallituksen toimeenpanemat kommunistipidätykset ja niitä seurannut eduskunnan hajotus ajoivat maalaisliiton puolustuskannalle. Juuri tuolloin puolueen toiminnasta tuntui kadonneen paras puhti. Vasta vuosikymmenen loppua kohden vire alkoi jälleen selvästi parantua.

Kannatushuippu ajoittui vuoden 1929 eduskuntavaaleihin, joissa puolue saavutti 60 kansanedustajapaikkaa. Tulos oli poikkeuksellinen ja historiallisesti merkittävä: koskaan aiemmin – eikä myöhemminkään – maalaisliitto, sittemmin keskustapuolue ja Suomen Keskusta, ole yltänyt yhtä suureen edustajamäärään. Puolue nousi ensimmäistä kertaa sosialidemokraattien ohi maan suurimmaksi valtiopäiväryhmäksi, joskin tämä johtoasema jäi vain vuoden mittaiseksi. Samoin ensi kertaa maalaisliiton kokonaisäänimäärä maaseudulla ylitti sosialidemokraattien vastaavan, mikä teki siitä maan suurimman maaseutupuolueen – tosin vain vuoden 1930 vaaleihin saakka. Alueellinen laajentuminen saavutti samalla eräänlaisen kypsyyspisteensä: puolue sai ensimmäistä kertaa historiassaan edustajia jokaisesta vaalipiiristä, mikä sinetöi sen aseman koko maan kattavana poliittisena voimana.

Maalaisliiton kannatuksen vahvistuminen 1920-luvulla perustui pääosin etenemiseen uusilla eteläisen Suomen kannatusalueilla eli Uudenmaan, Turun ja Porin läänin eteläisen ja pohjoisen, Hämeen läänin eteläisen ja pohjoisen sekä Mikkelin läänin vaalipiireissä. Myös Lapin vaalipiirissä kannatuksen nousu oli vahva.