Köyhän asiasta

Maalaisliittokeskustalaisen politiikan toistuvimpiin muistutuslauseisiin kuuluu Santeri Alkion poliittiseksi testamentiksi kutsuttu kehotus: “Älkää unohtako köyhän asiaa.” Lauseesta on tullut alkiolaisuuden symboli, vaikka harvemmin pysähdytään pohtimaan, mitä köyhän asia oikeastaan tarkoittaa.

Huono-osaisuus, vähäväkisyys ja köyhyys ovat pysyviä ilmiöitä. Yhteiskuntaa, jossa köyhyyttä ei missään muodossa olisi, ei ole olemassa. Silti köyhyyden vähentäminen on keskeinen yhteiskunnallinen tehtävä. Yhteiskunnan todellinen hyvinvointi mitataan sillä, miten sen heikoimmassa asemassa olevat pärjäävät.

On merkittävää, ettei Alkion kuuluisaa lausetta löydy hänen omista kirjoituksistaan. Sen alkuperä kirjallisessa muodossa on tiettävästi toimittaja Urho Kittilän – pakinoitsijanimeltään Tompan Tuomo – sanomalehtitekstissä, jossa lause esiteltiin ensimmäisen kerran Alkion poliittisena testamenttina. Kittilä oli osallistunut maalaisliiton eduskuntaryhmän illanviettoon vuoden 1922 valtiopäivien päätteeksi. Alkio oli tuolloin vetäytymässä eduskuntatyöstä ja piti tovereilleen puheen, joka jäi elämään puolueen muistissa. Taustalla oli huoli siitä, että puolueeseen oli tullut vaurastuvaa väkeä, jolle ei ollut itsestään selvää, että puolue edustaa koko kansaa – myös köyhiä ja syrjäseutujen ihmisiä.

Alkion ajattelussa köyhän asia merkitsi valtion vastuuta turvata kaikille vähimmäistason universaali sosiaaliturva. Köyhyys ei kuitenkaan rajoitu vain rahattomuuteen tai alhaisiin tuloihin. Köyhiä ovat myös ne, jotka kärsivät osattomuudesta, huono-osaisuudesta tai mahdollisuuksien puutteesta. Köyhyys on pohjimmiltaan vapauden puutetta: sitä, ettei ihmisellä ole todellisia toimintakykyjä tarttua elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Alkion perintöä ei kuitenkaan aina ole osattu tai haluttu noudattaa. Perimätieto kertoo, että Kuopion eli Ylä-Savon vaalipiirissä vallitsi pitkään hiljainen käytäntö, jonka mukaan vuonna 1918 punaisten puolella olleita ei nimetty maalaisliiton ehdokkaiksi. Kenties juuri tämä selittää, miksi Ylä-Savossa säilyi poikkeuksellisen pitkään niin sanottu korpikommunismi ja SKDL:n vahva kannatus.

Köyhän asian näkyvimpiä vaalijoita olivat V. J. Sukselainen ja Urho Kekkonen. Sukselainen, kyläompelijattaren isätön poika, pohti vuonna 1937 päiväkirjassaan köyhän asiaa konkreettisesti: siihen kuuluivat puutarhapalsta, lasten hyvinvoinnista huolehtiminen ja yhteiskuntamyönteisen mielialan vaaliminen. Lapsilisien kaltaiset kaikille samat, universaalit etuudet tasoittavat perhekustannuksia ja konkretisoivat sosiaaliturvan perimmäisen tarkoituksen.

Myös Kekkonen korosti köyhän asian velvoittavuutta. Jättäessään vuonna 1956 puoluevaltuuskunnalle testamenttinsa hän muistutti, että puolueen linjan on oltava sellainen, ettei kukaan tässä maassa voi sanoa maalaisliiton unohtaneen köyhän ihmisen asian.

Köyhän asia ei kuitenkaan rajoitu pelkkään tulonsiirtoihin tai hyvinvointia tasaavaan sosiaaliturvaan. Alkion ajattelussa siihen kuului olennaisesti myös ihmisen omatoimisuuden ja elämänhallinnan tukeminen. Perusturvan tehtävä ei ole passivoida, eikä se saa synnyttää kannustinloukkuja. Sen tarkoitus on vapauttaa ihminen toimijaksi.

Köyhän asian muistaminen liittyy myös verotukseen. Vähäosaisimpien turva heikkenee, jos verotuksen koko asteikkoa kevennetään tavalla, joka murentaa yhteisiä palveluja ja etuuksia. Lopulta köyhän asian toteutuminen on pitkälti riippuvainen keskiluokan eettisestä tajusta – siitä yhteiskuntaluokasta, joka kantaa päävastuun verokertymästä ja siten yhteisestä vastuusta.