Maalaisliiton puoluejohdossa katsottiin, että K. J. Ståhlbergin tulisi jatkaa toiselle presidenttikaudelle. Vaikka hänen uudelleenvalintansa näytti poliittisesti mahdolliselta, Ståhlberg itse ei ollut halukas jatkamaan tehtävässä. Tästä huolimatta puolueessa toivottiin pitkään, ettei hänen kielteinen kantansa olisi lopullinen.

Santeri Alkio kannatti Ståhlbergin uudelleenvalintaa ja esitti, ettei maalaisliitto asettaisi omaa presidenttiehdokasta. Myös Kyösti Kallio yhtyi tähän näkemykseen. Puoluekokouksen päätös olla asettamatta omaa presidenttiehdokasta ei rauhoittanut tilannetta eikä eduskuntaryhmänkään käsittely muuttanut asetelmaa. Alkion ja Kallion linjaa seuraten ryhmä esitti, ettei omaa ehdokasta asetettaisi, ja samalle kannalle asettui myös J.E. Sunila.

Epävarmuus Ståhlbergin ehdokkuudesta ruokki puolueen sisäistä presidenttipeliä ja eri puolilla maata käynnistyi hankkeita oman ehdokkaan löytämiseksi. Spekulaatioissa nousivat esiin Kallion ohella Lauri Kristian Relanderin, J. E. Sunilan ja E.Y. Pehkosen nimet; erityisesti Relanderin ehdokkuuden puolesta tehtiin aktiivista taustatyötä.

Maakunnissa virinnyt pyrkimys asettaa puolueelle oma presidenttiehdokas sai Kyösti Kallion näkökulmasta ongelmallisia piirteitä, kun hänen oma piirijärjestönsä, Oulun eteläinen, asettui määrätietoisesti oman ehdokkaan asettamisen kannalle. Erityisen kiusalliseksi Kalliolle muodostui se, että oululaiset esittivät puolueen ehdokkaaksi J.E. Sunilaa, joka kuitenkin torjui ehdokkuuden jyrkästi ja ilmoitti, ettei ollut etukäteen tietoinen oululaisten hankkeesta.

Presidentinvaalien ehdokaskysymys kärjisti puolueen sisäistä johtajakilpailua. Omassa piirissään koettu arvovallan menetys heikensi Kallion asemaa puolueessa ja kiristi hänen suhteitaan Sunilaan. Kallion vastainen oppositio sai tilanteesta lisäpontta ja haastajien asemaa vahvisti se, ettei puolueen puheenjohtaja Kallio aktiivisesti kampanjoinut oman ehdokkuutensa puolesta, vaan pyrki nostamaan esiin maalaisliiton piirissä epäsuositun ja maatalousvastaiseksi leimatun Risto Rytin.

Valitsijamiesvaaleihin maalaisliitto osallistui puoluekokouksen päätöksen mukaisesti ilman omaa presidenttiehdokasta. Tästä sekä alhaisesta äänestysaktiivisuudesta (39,7 %) huolimatta puolue saavutti tyydyttävän tuloksen saamalla 69 valitsijamiestä. Koska omaa ehdokasta ei ollut asetettu, valitsijamieskunta pyrki aluksi kääntymään muiden valitsijamiesryhmien puoleen saadakseen Ståhlbergin suostumaan ehdokkaaksi. Menettelyä vastustivat kuitenkin Relanderin kannattajat. Ståhlbergin pysyessä kannassaan eikä suostunut ehdokkaaksi maalaisliiton valitsijamiehet päättivät kokouksessaan äänin 47–21 ryhtyä valitsemaan omaa ehdokasta.

Presidentinvaalissa noudatetun menettelyn mukaisesti suoritetussa ensimmäisessä äänestyksessä äänet jakautuivat seuraavasti: Relander 34, Kallio 13, Sunila 12, Pehkonen 6 ja Alkio 3 ääntä. Toisessa äänestyksessä Relander saavutti ehdottoman enemmistön saaden 43 ääntä, Kallion jäädessä 12, Sunilan 11 ja Pehkosen 2 ääneen.

Relanderilla oli parhaat mahdollisuudet kerätä ääniä myös muiden puolueiden riveistä. Hän täytti presidenttiehdokkaalle asetetut poliittiset ja henkilökohtaiset odotukset, vaikka ei kuulunutkaan maan varsinaiseen poliittiseen eliittiin. Maltillisena, sovittelevana ja seurallisena keskustapoliitikkona tunnetun Relanderin ehdokkuus herätti vähän vastustusta, eikä voimakkaita kielteisiä asenteita syntynyt. Lisäksi hänen ruotsinkielinen puolisonsa helpotti hyväksyttävyyttä myös RKP:n piirissä.

Itse presidentinvaali muodostui lopulta viipurilaisten triumfiksi. Ratkaisuun tarvittiin kuitenkin myös Juho Niukkasen pelurin taitoja sekä Albin Mannerin päättäväisyyttä. Jo toinen äänestyskierros antoi viitteitä lopputuloksesta: Relander sai 97 valitsijamiesääntä. Ratkaisevalla kolmannella kierroksella Relander voitti Risto Rytin äänin 172–109 saatuaan taakseen maalaisliiton valitsijamiesten lisäksi RKP:n, edistyspuolueen ja kokoomuksen valitsijamiehet.

Maalaisliitto oli saanut presidentin, jonka suhteet puolueen puheenjohtaja Kyösti Kallioon olivat jo ennestään viileät. Jännitteet juontuivat itsenäisyyden alkuvuosiin, jolloin Relanderin poliittinen nousu oli alkanut haastaa puolueen sisäisiä voimasuhteita. Presidentinvaali syvensi näitä ristiriitoja. Myös puolueen ideologiseen johtohahmoon Santeri Alkion suuntaan syntyi ajoittaisia jännitteitä.