Alkio, kieltolaki ja marjaviinimiehet

Kieltolaki oli maalaisliiton keskeinen ja pitkään vaalittu tavoite, jota puolue syntymästään lähtien puolue oli ajanut sinnikkäästi osaksi suomalaisen yhteiskunnan järjestystä pitäen sitä sekä moraalisena että sosiaalisena edistysaskeleena. Kun tämä talonpoikien ja työväen poliittisten liikkeiden yhteinen suuri päämäärä viimein toteutui vuonna 1919 Santeri Alkion toimiessa sosiaaliministerinä, täyttyi puolueen sisäinen ilmapiiri syvästä tyytyväisyydestä. Saavutusta pidettiin merkittävänä voittona.

Uuden lain turvaksi Alkio ryhtyi kesällä 1919 puuhaamaan Kieltolakiliittoa, jonka puheenjohtajana hän toimi kuolemaansa saakka. Alkiota seurasi tehtävässä Kyösti Kallio. Järjestöllä oli myös yleisempää poliittista merkitystä yhtenä harvoista porvarillisvasemmistolaisena yhteisfoorumina, sillä liiton johdossa oli mukana huomattavia sosialidemokraatteja mm. Väinö Voionmaa.

Alkion johdolla maalaisliitto kävi 1920-luvulla ankaraa taistelua kohtuuden ystäviä ja marjaviinimiehiä vastaan. Perustamisvaiheessa koko puolueen eduskuntaryhmä oli liittynyt Kieltolakiliittoon, mutta aikaa myöten omatkin rivit alkoivat vähitellen rakoilla. Marjaviinimiehiin lukeutuivat maalaisliitossa mm. Antti Juutilainen, Matti Pitkänen ja Vihtori Vesterinen. Suuri enemmistö eduskuntaryhmästä ja puoluekokousten väestä kannatti kuitenkin kieltolakia ja vaati kovempia rangaistuksia salakuljettajille ja trokareille. Näissä pyrkimyksissä vielä tuolloin usein onnistuttiin.

Kieltolain lieveilmiöiden kärjistyminen ja lopulta pulakausi mursivat kuitenkin kieltolain puolustamisen edellytyksiä. Maatalouden menekkivaikeuksien keskellä kotimaisen alkoholiteollisuuden ostojen lisäys oli monen mielestä painava peruste kieltolain kumoamiseksi. Tällaista ajatustapaa ja lisää marjaviinimiehiä alkoi ilmaantua 1930-luvun alussa myös maalaisliiton eduskuntaryhmään.

Keväällä 1930 kieltolain puolustusrintama alkoi murtua puolueessa. Ensin 14 puolueen kansanedustajaa yhtyi kokoomuslaisen Y.W. Puhakan lakialoitteeseen, joka tähtäsi hedelmä­ ja marjaviinien valmistamisen sallimiseen. Enemmistö, eli 21 edustajaa, vastusti Kallion johdolla hanketta. Juutilainen kuuden edustajatoverinsa tukemana teki jatkoksi samanlaisen aloitteen, vaikka ryhmän enemmistö pyrki sen kieltämään. Eduskunnan kieltolakimyönteinen enemmistö tyrmäsi marjaviinipuuhastelut.

Maalaisliiton rivit eivät kuitenkaan olleet yhtenäiset, vaan puolueen sisällä kyti selvä hajaannus. Ennen huhtikuussa 1930 pidettyä puoluekokousta kieltolakia koskeva keskustelu herätti voimakkaita intohimoja myös piirijärjestöissä. Suurin osa piireistä pitäytyi yhä puolueen aiemmassa kannassa ja tuki kieltolakia, mutta kaikki eivät enää seuranneet tätä linjaa. Satakunnan, Etelä-Hämeen, Mikkelin ja Kuopion piirit asettuivat oppositiomiesten kannalle, mikä kuvasti kasvavaa erimielisyyttä.

Etelä-Karjalan ja Itä-Karjalan piireissä kieltolain kannattajat vielä saavuttivat voiton, mutta enemmistö jäi selvästi epävarmaksi eikä antanut vahvaa tukea entiselle linjalle. Toisenlaista päättäväisyyttä nähtiin Kymenlaaksossa, joka Viipurin läänin piiri kolmantena piirinä erottui selvästi muista pitäytymällä huomattavasti tiukemmin kieltolain kannalla.

Puoluekokouksen alla 18 maalaisliiton kansanedustajaa ehdotti puoluekokoukselle kieltolakikannan kumoamista. Hajanaisuuden merkiksi alustuksia oli kaksi: kansanedustaja Juhani Leppälän kieltolakia puoltava ja esittelijäneuvos J. T. Hyvösen vastustava alustus. Myös ponsiehdotuksia tuli näin ollen kahta päinvastaista laatua. Keskustelu kiihtyi kiivaaksi ja kesti useita tunteja. Kieltolain puoltajien rintama osoittautui lopulta selvästi vahvemmaksi, ja äänin 159–44 puoluekokous pysyi entisessä kannassaan.

J.E. Sunila ei ollut raittiusasiassa yhtä ehdoton kuin Kallio ja alkoi pääministerinä livetä kieltolaista vuoden 1931 aikana. Paineet tälle tielle olivat osaksi poliittisia, osaksi taloudellisia. Kieltolain vastustus kasvoi etenkin oikeistossa ja Edistyspuolueessa. Lähinnä maalaisliiton ja SDP:n voimin eduskunnassa kuitenkin pysyi vahva kieltolakia puoltava rintama.

Pulan puristuksessa hallitus kaipasi kipeästi satojen miljoonien lisätuloja, joita alkoholiverotuksesta laskettiin kertyvän. Näin päädyttiin kahden komiteamietinnön valaisemana neuvoa­ antavaan kansanäänestykseen kieltolaista. Eduskunta sai syksyllä 1931 tätä koskevan lakiesityksen. Mallia hallitus oli saanut Ruotsista ja Norjasta, joissa oli toimeenpantu vastaavat äänestykset. Kansa saisi valita kolmesta vaihtoehdosta: 1) kieltolain pysyttäminen, 2) mietojen alkoholijuomien vapauttaminen, 3) kaikkien alkoholijuomien vapauttaminen.

Jo ennen kuin lakiesitys kansanäänestyksestä oli ennättänyt eduskuntaan, tiedot hallituksen aikeista johtivat maalaisliiton eduskuntaryhmässä 9. syyskuuta välienselvittelyyn. Pahiten vastakkain olivat pääministeri Sunila ja raittiuspiirien johtomies Kyösti Kallio. Muustakin kuin kieltolaista oli varmaan kyse. Kallio vaati, että kansanäänestysasia olisi ensin esitettävä puoluekokoukselle, ja vasta sitten mahdollisesti eduskunnalle. Sunila rauhoitteli, ettei asia ole ollut missään muodossa hallituksessa esillä. Ilman puolueen päätöstä ei ole aikomustakaan edetä, vakuutti Sunila. Raittiusmiehiä, mm. Leppälää, pääministerin selitykset eivät selvästikään vakuuttaneet. Lainvalmistelukunta joka tapauksessa pohti kansanäänestysesitystä.

Puoluetta kuultiin, kun lisätty keskushallitus sai marraskuussa 1931 ilmaista kantansa kansanäänestykseen. Sunila alusti asiasta ja vetosi taloudellisiin ja sisäpoliittisiin syihin. Hän ilmoitti, että kaikki hallituksen maalaisliittolaiset ministerit kannattivat kansanäänestystä. Tälle kannalle oli päätynyt eduskuntaryhmän enemmistö marraskuussa samoin kuin keskushallitus. Näin asia oli maalaisliiton osalta ratkennut Sunilan hallituksen voittoon.

Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä vuoden 1931 lopulla kieltolain säilyttämistä kannatti 28,0 %, mietojen alkoholijuomien vapauttamista 1,4 % ja kaikkien alkoholijuomien vapauttamista 70,5 % äänestäneistä. ”Suomen kansa ei ole ymmärtänyt parastaan”, Kallio kommentoi tulosta Kieltolakiliiton johtokunnassa. Tulos oli kuitenkin hyvin selvä ja vaikutti myös maalaisliittoon. Silti hallituksen väkijuomalakiesitys kohtasi edelleen myös vastustusta eduskunnassa alkuvuodesta 1932. Se hyväksyttiin äänin 120–45. Maalaisliitto oli asiassa hajalla loppuun saakka: 28 äänesti lain puolesta ja 13 vastaan. Äänestämättä jätti 18 edustajaa. Kieltolain kaatuessa eduskunnassa 30. tammikuuta 1932 kaatui myös jotakin maalaisliittolaiselle kansanliikepuolueelle hyvin ominaista.