Puolustuslaitoksen vahvistaminen

Vuosikymmenen puolivälissä Maalaisliiton eduskuntaryhmä aktivoitui huomattavasti maanpuolustuskysymyksissä. Se teki lukuisia aloitteita ja seurasi muutenkin vireästi kehitystä. Kiinnostuksen kasvu näkyi myös lehdistössä. Samalla puolueen suhtautuminen puolustuslaitoksen määrärahoihin tuli entistä myönteisemmäksi. Kun ulkopoliittinen käännös Skandinavian suuntaan oli ideologisesti varsin tuskallinen ja hidas prosessi, puolue reagoi aluksi kasvavaan kansainväliseen jännitykseen pääasiassa puolustuspoliittisesti. Vaikka skandinaavinen suuntaus alkoi myöhemmin toden teolla kiinnostaa, maanpuolustus säilyi edelleen tärkeässä asemassa turvallisuuspolitiikassa.

Cajanderin hallitus asetti keväällä 1937 uuden perushankintakomitean maalaisliittolaisen Jalo Lahdensuon johdolla. Kansainvälisen tilanteen kiristyminen ja kilpavarustelu olivat tehneet parissa vuodessa Kivimäen hallituksen esittämän perushankintaohjelman alimitoitetuksi.

Lahdensuon komitean mietintö valmistui helmikuussa 1938. Sen mukaan puolustuslaitoksen perushankintoihin tuli sijoittaa yhteensä 2 911 milj. markkaa vuosina 1938–43. Kun kokonaissummasta meni taloudelliseen puolustukseen 779 miljoonaa, varsinaisiin perushankintoihin jäi hieman yli 2 100 milj. markkaa. Myös uusi suunnitelma tähtäsi vain yhdeksän divisioonan varustamiseen – senkin määrävahvuuksista tinkimällä – joten muhkea loppusumma antoi liian hyvän kuvan lisäyksen vaikutuksista. Todellisuudessa neljältä koulutetulta reserviläisdivisioonalta puuttuivat vielä aseet ja varustukset lähes kokonaan. Laivasto jäi edelleen heikoksi.

Maalaisliitossa perushankintakomitean mietintö sai suopean vastaanoton. Etenkin puolueen oikeistosiipi korosti, että ehdotuksesta ei ollut syytä tinkiä. Muutkaan eivät esittäneet supistuksia, vaikka mm. Niukkanen katsoi parhaaksi antaa hieman myöten sosialidemokraattien vaatimuksille. Eduskuntaryhmä kiirehti hallitusta lakiesityksen antamiseen ja kehotti puolueensa ministereitä pysymään mahdollisimman paljon komitean ehdotuksessa. Äänenkannattajat olivat samoilla linjoilla.

Kun pääasiasta vallitsi yksimielisyys, huomio kääntyi rahoituksen järjestelyyn. Tästä maalaisliitossa oli erilaisia käsityksiä, mutta suurinta kannatusta sai komitean ehdottama tulo- ja omaisuusveron korotus. Kokoomuksen ehdottamaa lainanottoa ja välillisten verojen korotusta ML:n lehdet vastustivat yksissä tuumin.

Hallituksessa sosialidemokraatit ja maalaisliittolaiset kävivät kovan ottelun, mutta jälkimmäiset pitivät Niukkasen johdolla hyvin pintansa. Kesken miljoonista kiistelyn sattui Itävallan miehitys 13.3.1938. Tämä kansainvälinen järistys vaikutti ratkaisevasti siihen, että hallitus löysi pian yhteisen pohjan.

Maalaisliitolla oli aihetta tyytyväisyyteen. Supistukset olivat jääneet lopulta pieniksi ja rahoitusratkaisu tyydytti kannattajakunnan etuja. Oikeastaan vielä suurempaa mielihyvää tuotti monille sosialidemokraattien venyminen. Hallitusyhteistyö oli ohittanut vaarallisen karikon, jota oli etukäteen pelätty.

Parlamentaarikkojen keskuudessa vallitsi maalaisliitossakin vuoden 1938 perushankintaohjelman hyväksymisen jälkeen melko omahyväinen käsitys, että puolustuslaitos oli nyt jotenkin hoidettu. Marsalkka Mannerheimin johtama puolustusneuvosto oli aivan eri mieltä. Pian Münchenin sopimuksen jälkeen 7.10.1938 se lähetti presidentille kirjelmän, jossa se hyvin karulla tavalla eritteli puolustuslaitoksen heikkouksia ja kiirehti perushankintojen toteuttamista.

Kuva oli tarkoituksellisen murheellinen mutta silti aika osuva: panssarintorjunta puuttui kokonaan ja ilmatorjunta suureksi osaksi; kenttätykistöä oli vähän ja sekin uudistamisen tarpeessa; vielä perushankintaohjelman toteuttamisen jälkeenkin jäi suuria aukkoja täytettäväksi laivaston, ilmavoimien, ilmatorjunnan ja linnoitustöiden lohkoille; päällystöä ei ollut riittävästi. Todennäköinen vihollinen oli ei ainoastaan lukumääräisesti vaan myös laadullisesti ylivoimainen. Puolustusneuvoston hätähuudon mukaan Suomi ei ollut sillä hetkellä puolustusvalmis. Perushankintaohjelma toteutui ikään kuin valmisteluaikaa olisi käytettävissä rajattomasti. Viime viikkojen tapahtumat (Tšekkoslovakian kriisi syyskuussa) kuitenkin osoittivat puolustusneuvoston mielestä, että aika saattoi loppua milloin tahansa.

Puolustusministeri Niukkanen piti sotilasjohdon tavoin varustelun kiirehtimistä tarpeellisena, mutta antoi painoa myös poliittisille ja taloudellisille näkökohdille. Hallitusta ja eduskuntaa ei voinut saada uusien määrärahakorotusten taakse vain muutama kuukausi perushankintalain hyväksymisen jälkeen, vaikka kansainvälistä tilannetta pidettiin jännittyneenä. Puolustusneuvoston kirjelmä ei näissä oloissa aiheuttanut välittömiä toimenpiteitä.

Maalaisliiton eduskuntaryhmä piti lisämäärärahaa tarpeellisena. Sama hallituksen puolustuspolitiikkaa kiittelevä, melko omahyväinen mieliala oli vallalla lehdistössä ja näkyi myös puoluekokouksen reaktioissa.

Mannerheim näki kansainvälisen tilanteen hyvin vaarallisena keväällä ja kesällä 1939 ja pelkäsi, että suursota oli ovella. Suomen tiimalasissa oli aika kulumassa loppuun. Niukkasen käsitys oli pitkälti sama, ja hän kiirehti hankintoja marsalkan kanssa, välistä jopa valtuuksiaan ylittäen. Henkilökohtaiset erimielisyydet eivät olleet kokonaan tasoittuneet, mutta pääasiasta nämä kaksi voimahahmoa olivat yhtä mieltä: lisää varoja sotavoimille ja pian. Tämän viestin sai myös maalaisliiton puoluekokous huhtikuussa 1939.

Kesäkuussa Mannerheim tehosti vaatimuksiaan erouhkauksella. Heinäkuun alussa hän esitti pikaisia toimenpiteitä pahimpien puutteiden poistamiseksi. Kyse oli lähinnä panssarin- ja ilmatorjunnan sekä tykistön tarpeista. Esitykseen sisältyi nyt ensi kertaa ajatus koko kenttäarmeijan varustamisesta. Tämä merkitsi sotavarustuksen hankkimista myös neljälle reserviläisdivisioonalle. Hallituksessa esitys törmäsi SDP:n vastustukseen. Tannerin mielestä marski ja puolustusministeri lietsoivat paniikkimielialaa; hän ei tahtonut pilata valtion finansseja aina vain uusilla puolustusmenoilla.

Vielä huimempaa oli kuitenkin tulossa, sillä yleisesikunta laati kesällä 1939 sotilasjohdon toivomuksesta laskelman uuden, entistä paljon mittavamman perushankintaohjelman pohjaksi. Se päätyi 5 361 milj. markkaan. Nyt siihen sisältyi myös oikeiston toivoma laivaston lisärakentaminen. Yksityiskohtaisen mietinnön laatiminen jäi Risto Rytin johtamalle komitealle. Se pääsi työnsä alkuun vasta toisen maailmansodan puhjettua. Kevään ja kesän 1939 kiirehtimiset tuottivat laihan tuloksen.

Suomi oli lähtenyt varustautumisessaan liikkeelle myöhään ja hitaasti. Se oli selvästi jäljessä esim. Ruotsia. Maailmansota yllätti Suomen puolustusvoimat pahasti keskeneräisinä ja sen taloudellisen organisaation alkutekijöissä. Suursodan sytyttyä hankintojen tekeminen vaikeutui ratkaisevasti, kun aseille oli tähdellisempääkin käyttöä kuin kauppaaminen. Jälkikäteen ilmeni, että kevään ja kesän 1939 vaihe olisi ollut viimeinen otollinen ajankohta sotavarustusten ostoon. Jälkiviisaus on kansojenkin elämässä juuri se helpompi viisauden laji.