Siirry sisältöön

Rohkeutta, voimia ja viisautta päätöksentekoon

Arvoisat uudet keskustalaiset kunta- ja aluepäättäjät!

Lämpimät onnittelut vielä vaalituloksesta sekä kiitos vaalityöstäsi!

Uusi ajanjakso politiikassa alkaa näinä päivinä, kun uudet valtuustot aloittavat niin kunnissa kuin hyvinvointialueillakin.

Jokaisella keskustalaisella valtuutetulla on merkittävä rooli oman kotiseutunsa kehittämisessä. Keskustalaista kunta- ja aluepolitiikkaa tehdään ympäri maan perehtyen, keskustellen ja uutta luoden.

Paikallistasolla tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat ihmisten arkeen eniten. Pidetään palvelut lähellä, luokkakoot kohtuullisina ja elinvoima koko Suomen asiana.

Toivotan sinulle rohkeutta, voimia ja viisautta tehdä jokaisen suomalaisen arjen kannalta merkittäviä päätöksiä. Juuri sinä olet tärkeä lenkki keskustalaisten päättäjien joukossa.

Tsemppiä vastuulliseen työhösi,

Antti Kaikkonen
Keskustan puheenjohtaja

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Lohi: Vuodesta tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu
Keskustan varapuheenjohtaja sekä eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi toteaa vuodesta olevan tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu.
3.12.2025 / Uutiset
Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen: Keskeiset toimijat samaan pöytään rauhan saavuttamiseksi Ukrainaan
Keskustan puheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen käsitteli Ukrainan rauhanprosessin tilannetta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa katsauksessaan keskustan järjestämässä seminaarissa.
27.11.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaKunta- ja aluepäättäjäkirjeetRohkeutta, voimia ja viisautta päätöksentekoon