Keskustan varapuheenjohtaja, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi kommentoi velkajarrutyöryhmän raporttia "talouskasvu ja tuottavuuden parantaminen kaikki kaikessa".
Suomen työllisyystilanne on ajautunut hälyttävään suuntaan. Työttömyys on noussut rajusti, ja yhä useampi suomalainen on vailla työtä. Suunta on ollut väärä. Tilanne näkyy ihmisten arjessa, yritysten näkymissä ja koko maan tulevaisuudessa.
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho peräänkuuluttaa hallitusta varmistamaan vähävaraisten ja heikommassa asemassa olevien perheiden tuetut lomat kevään budjettiriihessä.
Keskusta jätti välikysymyksen Euroopan pahimmista työttömyydestä. Kansanedustaja Hanna Räsäsen keskustan ryhmäpuheenvuoro välikysymyskeskustelussa eduskunnassa 24.2.2026.
Keskusta jätti välikysymyksen Euroopan pahimmista työttömyydestä. Välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan, keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomas Kettusen puheenvuoro eduskunnassa 24.2.2026.
Eduskuntaviikon torstain kyselytunti ryöpsäytti jälleen kerran kylmää vettä keskustalaisille tärkeiden asioiden päälle: perussuomalainen valtiovarainministeri ilmoitti, että Itä-Suomeen ei ole tulossa Keskustan vaatimaa erityistalousaluetta, vaikka asiaa on luvattu selvittää. Asiaa tullaan sivuamaan myös ensi viikolla, kun keskustellaan Keskustan jättämästä työttömyysvälikysymyksestä.
Keskusta jätti välikysymyksen Suomen suurtyöttömyydestä. Keskusta sallisi pienimuotoisen kannattavan työnteon myös työttömille. Samoin Keskusta haluaisi tukea tavallisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä työllistymään ja työllistämään. Kuntien suhteen linja on sama: kunnan elinvoima ei ole kiinni sen koosta.
Vaalikauden viimeisten valtiopäivien ensimmäinen viikko eduskunnassa toisti tuttuja teemoja: sekä työttömyysluvut että energian hinta järkyttävät kansanedustajia. Keskusta aikookin jättää työttömyyden surkeasta hoidosta uuden välikysymyksen ensi viikolla. Keskustan eduskuntaryhmä sai myös uuden jäsenen Mikko Polvisen liittyessä ryhmään.
Hallitus päätti viime joulukuussa romuttaa Suomen sairaalaverkkoa.
Pieni toivonkipinä on kuitenkin syttynyt. Eduskuntaan saapui kansalaisaloite, jonka tavoitteena on säilyttää Oulaskankaan sairaalassa ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon päivystys.
📉 Hallitus ei ole onnistunut velkalaivan kurssin kääntämisessä, vaan pohjatappi on irti ja vesi valuu sisään. Suomen velkaantuminen on karkaamassa käsistä ja hallituksen työllisyys- ja talouspolitiikka on epäonnistunut. Siksi Keskusta jätti aiheesta välikysymyksen.
Suomi ajelehtii ja on korviaan myöten veloissa, talous luisuu ja työllisyysluvut ovat karmeita.
Keskustan välikysymys: pitääkö hallitus kiinni velkatavoitteistaan ja lupauksestaan 100 000 työllisestä? Onko hallituksen talouspolitiikalla enää minkäänlaista uskottavuutta?
Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Suomen pitää päästä hallituksen velkapolitiikasta kestävän kasvun tielle. Talouden kasvu ja työpaikat ovat lopulta myös kestävin ratkaisu velkaantumisen taittamiseksi.
Nyt tippui iso uutinen: valtionvarainministeri Purra hylkäsi itäisen Suomen❗️👎
Keskusta on ajanut Suomeen erityistalousalueita, jotka sisältäisivät toimia alueiden kuten itäisen Suomen työllisyyden ja elinvoiman nostamiseksi. Lupauksista huolimatta valtionvarainministeri Riikka Purra ilmoitti juuri äsken, ettei näitä ole tulossa.
Muista: tämä hallitus ei aja koko Suomen asiaa. Sitä tekee vain yksi puolue 🍀💚 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
Hallitus lisää alkoholin saatavuutta vauhdilla asiantuntijahuolista huolimatta. ⚠️🍺 Miksi alkoholipolitiikkaa tehdään talous edellä, kun kyse on ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista? 💶 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
Lisää työmahdollisuuksia suomalaisille! Paina 👍, jos olet samaa mieltä.
Nyt avoimet työpaikat ovat vähissä ja työttömyys on karulla tasolla – suunta on käännettävä. Tarvitaan rohkeita päätöksiä, joilla syntyy uusia työpaikkoja ja usko tulevaan vahvistuu.
"Sodan ajan joukkojemme vahvuutta on kasvatettava 50 000 sotilaalla", linjaa Keskustan puheenjohtaja ja entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen 🇫🇮
Kaikkosen mukaan Suomi on eurooppalaisessa vertailussa vahva sotilaallinen toimija, mutta muuttuvassa turvallisuustilanteessa puolustuskykyä on tarpeen vahvistaa edelleen.
Tämän maan rakentaneet ansaitsevat arvokkaan vanhuuden. Paina 👍, jos olet samaa mieltä.
Vanhustenhoivan epäkohdat ovat nousseet viime kuukausina vakavasti esiin, ja tilanne on monin paikoin huolestuttava. Siksi Kaisa Juuson seuraajan kiireellisin tehtävä on laittaa vanhustenhoiva kuntoon. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään vanhenemista Suomessa.
Tulos tai ulos, pääministeri Orpo! 🫵 Katso Kaikkosen terveiset Orpolle 👀
Orpon hallituksen tulostavoite oli 100 000 uutta työpaikkaa. Tulikin 100 000 uutta työtöntä.
Nyt pitää kysyä: tulos vai ulos? ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
116 CommentsKommentoi Facebookissa
Näin sen pitäisi mennä! 🍀🇫🇮 Lue lisää Keskustan eduskuntaryhmän viikkarista, linkki kommenttikentässä 👇 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
142 CommentsKommentoi Facebookissa
On aika ryhtyä kunnioittamaan tämän maan vanhuksia! Jaa video, jos olet samaa mieltä. 💚 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
54 CommentsKommentoi Facebookissa
Nyt tippui iso uutinen: valtionvarainministeri Purra hylkäsi itäisen Suomen❗️👎
Keskusta on ajanut Suomeen erityistalousalueita, jotka sisältäisivät toimia alueiden kuten itäisen Suomen työllisyyden ja elinvoiman nostamiseksi. Lupauksista huolimatta valtionvarainministeri Riikka Purra ilmoitti juuri äsken, ettei näitä ole tulossa.
Muista: tämä hallitus ei aja koko Suomen asiaa. Sitä tekee vain yksi puolue 🍀💚 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
141 CommentsKommentoi Facebookissa
Hallitus lisää alkoholin saatavuutta vauhdilla asiantuntijahuolista huolimatta. ⚠️🍺
Miksi alkoholipolitiikkaa tehdään talous edellä, kun kyse on ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista? 💶 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
213 CommentsKommentoi Facebookissa
Lisää työmahdollisuuksia suomalaisille! Paina 👍, jos olet samaa mieltä.
Nyt avoimet työpaikat ovat vähissä ja työttömyys on karulla tasolla – suunta on käännettävä. Tarvitaan rohkeita päätöksiä, joilla syntyy uusia työpaikkoja ja usko tulevaan vahvistuu.
Töitä suomalaisille. 🍀 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
30 CommentsKommentoi Facebookissa
On niillä vaan iso ero! 🇫🇮🚀 Kummalla itse uskot syntyvän kasvua ja töitä suomalaisille? Kommentoi alle 👇 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
29 CommentsKommentoi Facebookissa
Hallituksen linja romuttaa kotimaisen turpeen energiakäytön vuoteen 2030 mennessä ⚡️
Samalla vaarantuu kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus 🌱 joka tuo riskin suomalaiselle ruuantuotannolle. 🚜🌾 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
82 CommentsKommentoi Facebookissa
"Sodan ajan joukkojemme vahvuutta on kasvatettava 50 000 sotilaalla", linjaa Keskustan puheenjohtaja ja entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen 🇫🇮
Kaikkosen mukaan Suomi on eurooppalaisessa vertailussa vahva sotilaallinen toimija, mutta muuttuvassa turvallisuustilanteessa puolustuskykyä on tarpeen vahvistaa edelleen.
Katso lisää kommenttikentän linkistä 👇👀 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
115 CommentsKommentoi Facebookissa
Tämän maan rakentaneet ansaitsevat arvokkaan vanhuuden. Paina 👍, jos olet samaa mieltä.
Vanhustenhoivan epäkohdat ovat nousseet viime kuukausina vakavasti esiin, ja tilanne on monin paikoin huolestuttava. Siksi Kaisa Juuson seuraajan kiireellisin tehtävä on laittaa vanhustenhoiva kuntoon. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään vanhenemista Suomessa.
Pelastetaan palvelut! 💚💪 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
193 CommentsKommentoi Facebookissa