Välähdyksiä Keskustan historiasta

Alkuinnostus ja lamaannus 1906–1916

1906

Ajatus suomalaisen maalaispuolueen perustamisesta toteutui. Oulun läänin maalaisseurojen edustajat perustivat syyskuussa Suomen Maalaisväestön Liiton (SML). Se järjestyi lokakuussa valtakunnalliseksi puolueeksi Seinäjoella kokoukseen soluttautuneiden vanha- ja nuorsuomalaisten vastustuksesta huolimatta. Samaan aikaan syntyi Kauhavalla Nuorsuomalaisen Puolueen sisälle maaseutuväestön näkemyksiä ohjelmassaan painottanut ryhmittymä, Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto (EPNM). Sen keskeisenä perustajana ja taustavaikuttajana toimi Santeri Alkio. Näiden kahden ”maalaisliiton” paikallisosastoja alkoi syntyä nopeasti eri puolille maata.

1907

Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa SML sai valtiopäiville yhdeksän edustajaa ja EPNM yhden eli Santeri Alkion, joka siirtyy muutaman kuukauden jälkeen SML:n eduskuntaryhmään. Vahvimmat tukialueet olivat Oulun lääni ja Viipurin läänin itäinen vaalipiiri.

1908

SML ja EPNM yhdistyivät virallisesti marraskuussa Kauhavalla pidetyssä kokouksessa, jossa puolueelle hyväksyttiin uusi ohjelma. Puolueen nimeksi alkoi vakiintua maalaisliitto.

1914

Alkuinnostuksen lopahtaminen, väsyminen lähes vuosittain järjestettyihin eduskuntavaaleihin ja ainainen rahapula olivat lamaannuttaneet maalaisliiton järjestötoiminnan. Ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen kiinnitti huomion yhä enemmän kotoisista yhteiskunnallisista harrastuksista kansainvälisiin tapahtumiin.

1916

Maalaisliiton ensimmäinen kunnallistoimikunta perustettiin Muuruvedelle Pohjois-Savoon. Paikallisosastojen määrä (200) miltei tuplaantui edellisvuodesta.

Tasavallan ja demokratian puolesta 1917–1944

1917

Maalaisliitto lähti eduskuntavaaleihin vaatimalla ”Suomen riippumattomuutta mistään muusta emävaltiosta” ja tasavaltaista hallitusmuotoa. Seitsemän paikan vaalivoittoa monin verroin arvokkaampi saavutus puolueelle oli Suomen itsenäisyys: 6. päivänä joulukuuta eduskunta hyväksyi Kyösti Kallion senaatissa laatiman ja Santeri Alkion ensimmäisenä allekirjoittaman itsenäisyysjulistuksen, jonka mukaan Suomi oli riippumaton tasavalta. Svinhufvudin ns. itsenäisyyssenaatissa oli Kallion lisäksi toinenkin maalaisliittolainen, E.Y. Pehkonen.

1918

Kansakuntaa raastanut sisällissota päättyi huhtikuussa valkoisten voittoon. Monet maalaisliittolaiset alkoivat puhua kansallisen sovinnon puolesta. Kyösti Kallio julisti Nivalan kirkossa: ”Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia; Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvänsä täällä”. Kansalaissodan jälkeen sosiaalidemokraatit oli suljettu pois eduskuntatyöstä ja oikeisto ryhtyi ns. tynkäeduskunnassa puuhaaman saksalaista prinssiä kuninkaaksi Suomeen.

1919

Suomessa puhjennut hallitusmuototaistelu sai maalaisliiton kannalta onnellisen lopun: monarkiaa kannattaneet oikeistopiirit hävisivät kiistan ståhlbergiläisten nuorsuomalaisten ja maalaisliiton johtamalle tasavaltalaisten ryhmittymälle. Santeri Alkio nousi tasavaltalaisten johtohahmoksi sen jälkeen kun K. J. Ståhlberg siirtyi pois politiikasta elokuussa 1918. Tasavaltalaisuus, toiminta itsenäisyyden puolesta, radikaalit maareformiohjelmat, sovintopolitiikan vaatimukset sekä tehostunut järjestötyö nostivat maalaisliiton kerralla suurten puolueiden joukkoon vuoden 1919 eduskuntavaaleissa. Paikkamäärä kasvoi 26:sta 42:een.

1921

Helsingin puoluekokouksessa hyväksytyssä maalaisliiton ohjelmassa vaadittiin muun muassa uuden, kapitalismista ja sosialismista selvästi erottuvan talousjärjestelmän luomista.

1922

Kyösti Kalliosta tuli ensimmäinen maalaisliittolainen pääministeri. Eduskunnassa säädettiin Lex Kallio (tilattomista pienviljelijöitä hankkimalla heille maata asutustarkoituksiin) ja Lex Pulkkinen (puutavarayhtiöiden hankkimien kiinteistöjen palauttaminen valtiolle). Maalaisliiton radikaalit maareformivaatimukset kantoivat hedelmää ja edistivät tasavallan eheytymistä.

1925

Lauri Kristian Relander valittiin ensimmäisenä maalaisliittolaisena tasavallan presidentiksi.

1929

Maalaisliiton eduskuntaryhmä kasvoi vaaleissa 60-jäseniseksi, mikä on puoleen historian paras saavutus. SDP jäi niukasti kakkoseksi.

1930

Maalaisliitto irtautui lopullisesti lapuanliikkeestä sen väkivaltaisten toimintatapojen ja demokratian vastaisten päämäärien vuoksi. Puoluekokouksen linjaus oli selkeä: ”Maalaisliittolaiset eivät voi ottaa osaa mihinkään järjestöön tai yhtymään, jonka tarkoituksena on kansanvaltaa ja oikeusjärjestystämme uhmaavin keinoin, laillisia ja vastuunalaisia valtioelimiä painostaen sekä niiden vapaata toimivaltaa rajoittaen koettaa ajaa määrätyn suuntaisia valtiollisia tai yhteiskunnallisia tarkoitusperiä. Päinvastoin on jokaisen puolueemme jäsenen ehdoton velvollisuus astua vastustamaan kaikkia tämäntapaisia suunnitelmia.”

1931

Kansanäänestyksessä kieltolaki kumottiin. Aiemmin maalaisliitto oli ollut raittiuspuolueena täysin rinnoin kannattamassa kieltolakia. Kansanäänestyksen lähestyessä alkoi puolueessa nousta esiin yhä useampia kohtuuden ystäviä ja ns. marjaviinimiehiä.

1932

Lapuanliikkeen lisäksi maalaisliitto taisteli myös äärivasemmistoa vastaan. Uudessa puolueohjelmassa vaadittiin ”kommunismin, huliganismin ja muun rikollisuuden” vastustamista.

1937

Kyösti Kallio valittiin presidentiksi. Samana vuonna muodostettiin ensimmäisen kerran ns. punamultahallitus, jonka pääpuolueina olivat maalaisliitto ja SDP. Kansalaissodan eri osapuolet oli näin saatu yhteiseen hallitukseen, millä oli ratkaiseva osuus kansakunnan eheyttämisessä sotavuosien aattona. Hallitus vei läpi sosiaalipoliittisia uudistuksia. Kansaneläkelain säätäminen oli alku nykyaikaiselle sosiaalivakuutukselle. Maalaisliittolainen opiskelijatoiminta sai alkunsa, kun Maalaisliiton Ylioppilaat perustettiin.

1939-1944

Sotavuosina maalaisliiton toiminta oli varsinkin paikallistasolla hiljaista. Isänmaan ja itsenäisyyden turvaaminen meni kaiken muun edelle. Toiminta painottui ”ylätasolle” eli lähinnä eduskuntaryhmään ja keskushallitukseen. Vuonna 1941 perustettiin Helsingissä puolueen naisjärjestö, Maalaisliiton naiset.

Maalaisliiton voiman ja vallan kaksi vuosikymmentä 1945–1965

1945

Maaseudun Nuorten Liitto perustettiin Salossa, vaikka moni vanhemman polven maalaisliittolainen oli pitänyt aiemmin puolueen nuorisojärjestöä tarpeettomana, jopa vahingollisenakin. Yksi nuorisojärjestön tehtävistä oli estää maaseutunuorison luisuminen nopeasti kasvavan kommunistisen liikkeen vaikutuspiiriin. Eduskuntavaaleissa SKDL ja maalaisliitto saivat molemmat 49 kansanedustajaa ja SDP 50 paikkaa. Näiden ”kolmen suuren” pohjalta muodostettiin Paasikiven hallitus, joka joutui sotien jälkeen hoitamaan vaikeita ulko- ja sisäpoliittisia kysymyksiä, muun muassa sotasyyllisyysoikeudenkäynnin toimeenpanon ja siirtoväen asutustoiminnan käynnistämisen. Maalaisliitolle siirtoväen asiat ja evakoista huolehtiminen olivat äärimmäisen tärkeitä asioita. Luovutetut alueet olivat puolueen ydinkannatusaluetta.

1946

Viljami Kalliokosken jälkeen maalaisliiton johtoon tuli V.J. Sukselainen. Hänen kaudellaan puheenjohtajan asema puolueessa vahvistui.

1947

Juho Niukkasen jo 1930-luvulla hahmottelemasta lujasta ja kattavasta järjestökoneistosta alkoi tulla täyttä totta, kun maalaisliitto ryhtyi vaalipäällikkö Arvo Korsimon johdolla organisoimaan laajaa ja kilpailijapuolueiden kadehtimaa tukimiesverkostoa. Korsimon mukaan puolueen jokaisen jäsenen, myös naisten ja nuorten, oli oltava valistaja. Tärkeimpiä toiminnan muotoja olivat henkilökohtainen valistaminen eli torpasta torppaan -menetelmä sekä tupailloissa tapahtuva ”penkkivalistaminen”.

1948

Huhtikuussa allekirjoitettiin YYA-sopimus, joka sittemmin muodosti yhden Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittisen linjan peruspilareista. Sopimusta kohtaan tunnettu epäluulo oli aluksi suurta myös maalaisliittolaisten keskuudessa. Eduskuntavaaleissa maalaisliitto voitti 7 lisäpaikkaa ja oli 56 kansanedustajallaan nyt suurin puolue. Maalaisliiton ansiosta uusi lapsilisäjärjestelmä ulotettiin koskemaan myös maaseutukoteja, joista suuri osa oli jäänyt aiemman perhepalkan ulkopuolelle.

1952

Viimeisiä sotakorvauksia kuljettanut juna ylitti itä-rajan. Samoihin aikoihin maalaisliiton puoluetoimisto muutti Helsingin Pursimiehenkadulle. Puoluetalon erikoisuutena olivat sähkösaunat, joiden ylläpidosta vastasi erityinen saunanhoitaja.

1954

SDP kävi eduskuntavaaleihin julistamalla ”Maalaisliitto on murskattava”. Tavoite ei onnistunut, sillä Sukselaisen, Kekkosen ja Korsimon johtama puolue voitti yhden lisäpaikan.

”Pitäkää puolue aina yksimielisenä ja voimakkaana! Muistakaa aina toiminnassanne köyhän ihmisen asia! Pitäkää puoluekoneisto aina hyvässä kunnossa ja kehittäkää sitä jatkuvasti!”

-Urho Kekkonen

1956

Presidentiksi valittu Urho Kekkonen esitti puoluevaltuuskunnan kokouksessa aatteellisen ja järjestöllisen testamenttinsa: Pitäkää puolue aina yksimielisenä ja voimakkaana! Muistakaa aina toiminnassanne köyhän ihmisen asia! Pitäkää puoluekoneisto aina hyvässä kunnossa ja kehittäkää sitä jatkuvasti!

1958

Joulukuussa maalaisliittolaiset ministerit erosivat aiemmin samana vuonna muodostetusta Fagerholmin ”yöpakkashallituksesta”.

1959

Maalaisliiton johdon kanssa riitaantunut ja puolueesta eronnut Veikko Vennamo perusti Pieksämäellä Suomen Pientalonpoikien Puolueen, joka vuonna 1966 muutti nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi.

1962

Maalaisliitto koki poliittisen menestyksen vuoden. Edellisenä vuonna puhjennut noottikriisi oli lauennut presidentin arvovallan avulla, ja kekkosvastainen Honka-liitto oli luhistunut. Tässä poliittisessa tilanteessa maalaisliitto pystyi turvaamaan Kekkosen presidenttikauden jatkon ja nousemaan jälleen Suomen suurimmaksi puolueeksi eduskuntavaaleissa. Kemin puoluekokouksessa hyväksytyllä uudella ohjelmalla haluttiin kehittää maalaisliittoa yhä selvemmin ”kaikkia väestöryhmiä edustavana aatepohjaisena keskustapuolueena”.

1964

Kouvolan puoluekokouksessa käytiin tiukka puheenjohtajaäänestys. Haastajaksi asettunut Johannes Virolainen voitti 18 vuotta maalaisliittoa johtaneen V.J. Sukselaisen äänin 888 – 866.

1965

Kuopion ylimääräisessä kokouksessa äänestettiin puolueen nimestä: keskustapuoluetta kannatti 1036 edustajaa ja maalaisliittoa 127 kokouksen osanottajaa. Järjestökyselyssä ylivoimaisesti voittanut ehdotus ”keskustaliitto” ei kelvannut yhdistysrekisterille, koska tämän nimen oli varannut itselleen joukko edistyspuolueen jäseniä jo 1940-luvulla.

Tappioiden kautta uuteen nousuun 1966–1991

1966

SDP sai eduskuntavaaleissa murskavoiton ja vasemmisto enemmistön eduskunnassa. Keskustapuolue joutui vasemmistoenemmistöisissä hallituksissa 1966-1970 tekemään kiihtyvän rakennemuutoksen oloissa poliittisia ratkaisuja, mm. maatalouden verouudistus ja peltojen paketointi, jotka tuntuivat monista puolueen kannattajista iskuilta vasten kasvoja.

1968

Peruskoululaki säädettiin. Keskustapuolueessa sen tärkein edistäjä oli puheenjohtaja Virolainen. Puolueen tavoite sivistyksellisestä tasa-arvosta ja tasa-arvoisista koulutusmahdollisuuksista oli ottanut ison harppauksen eteenpäin.

1970

Eduskuntavaalitulos oli suuri mullistus. SMP voitti 17 ja keskustapuolue menetti 13 paikkaa. Puheet auringonlaskun puolueesta yltyivät. Vaalien jälkipyykkiä pestiin Mikkelin puoluekokouksessa kiihkeissä tunnelmissa.

1973

Puolueen ”ohjelmatehtailu” eli kukoistavinta kauttaan; erillisohjelmia tuotettiin yhteensä kahdeksan kappaletta. Yleensäkin aatteellinen ja ideologinen keskustelu oli keskustapuolueessa vilkasta 1970-luvulla.

1975

Kannatus eduskuntavaaleissa kääntyi kasvuun (+1,3 %) ensimmäistä kertaa kolmeentoista vuoteen. Vuoden lopulla presidentti Kekkonen nimitti Martti Miettusen johtaman ”hätätilahallituksen” 60 000 työttömän olosuhteissa.

1978

Puolueen jäsenmäärä (309 144) oli suurimmillaan maalaisliitto-keskustan historian aikana.

1980

Turun puoluekokous keskittyi henkilövalintoihin. Paavo Väyrynen voitti puheenjohtajavaalissa Johannes Virolaisen äänin 1 737 – 1 611. Puoluesihteeriksi valittiin Seppo Kääriäinen.

1981

Maalaisliitto-Keskustan historian suurin puoluekokous (4 066 virallista edustajaa) Kuopiossa valitsi presidenttiehdokkaakseen puoluevaltuuskunnan ehdotuksesta poiketen Johannes Virolaisen. Hän voitti Ahti Karjalaisen äänin 2 666 – 1 365 ääntä. Seuraavan vuoden puolella suoritetussa presidentinvaalissa Virolainen sai Mauno Koiviston ja Harri Holkerin jälkeen kolmanneksi eniten valitsijamiehiä.

1982

Keskustapuolue hyväksyi laajan kenttäkäsittelyn pohjalta Rovaniemen puoluekokouksessa uuden periaateohjelman. Siinä korostettiin puoluetta uudistus-, kasvatus- ja sivistysliikkeenä. Ihmisyysaate ja ympäristökysymykset nostettiin aiempaan voimakkaammin esille.

1985

Keskustapuolueen paikallisosastojen määrä (2 927) saavutti huippunsa. Puolueen ja etenkin sen naisjärjestön pitkäaikainen tavoite toteutui: laki lapsen kotihoidon tuesta säädettiin.

1987

Näkökulmasta riippuen keskustapuolue ”joutui” tai ”pääsi” oppositioon huolimatta eduskuntavaaleissa saamastaan kahden paikan voitosta. Edellisen yli vuoden kestäneen oppositiokauden puolue oli kokenut vuosina 1948-1950.

1988

Paavo Väyrysen kakkossija presidentinvaaleissa koettiin Keskustapuolueessa komeaksi voitoksi, vaikka Mauno Koiviston kannatus oli ylivoimaisesti suurin. Kesäkuussa Kajaanissa puolueen nimi muutettiin äänestyksen jälkeen Suomen Keskustaksi. Hävinnyt ehdotus oli Suomalainen Keskusta.

1990

Porin puoluekokouksessa olivat pääosassa jälleen henkilövalinnat. Puheenjohtajavaalin toisella kierroksella Esko Aho voitti Eeva Kuuskoski-Vikatmaan 1 589 – 1 418.

1991

Suomen talouden syöksyessä kohti syvää lamaa Keskusta sai ”veret seisauttavan vaalivoiton”, 55 kansanedustajaa ja suurimman puolueen aseman. SDP:n jättäydyttyä vapaaehtoisesti oppositioon syntyi Esko Ahon johdolla enemmistöhallitus Keskustan ja Kokoomuksen muodostaman rungon ympärille.

Pääministeripuolueena ja oppositiossa 1992–2016

1992

Keskustan äänestäjäkunta oli monipuolistunut nopeasti. Palkansaajia oli kannattajista jo yli puolet; viljelijöitä alle viidennes. Samalla Keskusta oli kasvanut mittausten mukaan Suomen suurimmaksi nuorisopuolueeksi.

1993

Suomen talous kävi kevään aikana kriisin partaalla, mutta vaikeita säästöpäätöksiä tehnyt Ahon hallitus kesti sekä sisäiset että ulkoiset paineet. Keskustan esivaalit voittanut Paavo Väyrynen nimettiin puolueen presidenttiehdokkaaksi.

1994

Monet keskustalaiset olivat hämmentyneitä ja pettyneitä. Puolueen ehdokas Paavo Väyrynen putosi tammikuussa presidentinvaalien toiselta kierrokselta. EU-jäsenyys puhutti ja jakoi kriittistä kenttäväkeä. Jyväskylän puoluekokous antoi kuitenkin äänestyksen jälkeen tukensa hallituksen toimintalinjalle. Suomen EU-jäsenyys hyväksyttiin syksyllä kansanäänestyksessä ja lopullisesti eduskunnassa.

1995

Vaikeasta hallituskaudesta huolimatta Keskusta sai merkittävän torjuntavoiton eduskuntavaaleissa (19,8 % äänistä). Vaalien voittaja SDP pääsi valitsemaan hallituskumppaninsa ja näin Keskusta jäi huhtikuussa muodostetun Lipposen sateenkaarihallituksen” ulkopuolelle.

1996

Kouvolan puoluekokous uudisti Keskustan periaateohjelman ja säännöt. Syksyllä Keskusta menestyi hyvin sekä europarlamenttivaaleissa (24,4 %) että kunnallisvaaleissa 21,8 %).

1997

Keskusta otti syyskuussa ylimääräisessä puoluekokouksessa kantaa Euroopan talous- ja rahaliittoon: ”Suomen ei tule osallistua Emuun ensimmäisten joukossa sen käynnistyessä vuonna 1999”.

1999

Keskusta lisäsi kannatustaan eduskuntavaaleissa. Tästä huolimatta puolueella oli edessään toinen peräkkäinen oppositiokausi. Keskustan linjaamaa työreformia käytettiin poliittisessa taistelussa puoluetta vastaan ja osa omastakin väestä oli ryhtynyt siitä irtautumaan.

2000

Presidentinvaaleissa Keskusta jäi hopeatilalle, mutta saavutti ehdokkaansa Esko Ahon kampanjan kautta paljon uusia kannattajia. Syksyn kunnallisvaaleissa Keskusta nousi maan suurimmaksi kuntapuolueeksi.

2001

Keskustassa alkoi ns. Apollon aikakausi, kun puolue muutti uusiin tiloihin. Vuotta leimasivat voimakas järjestöllinen kehittäminen ja panostus internet-viestintään. Keskustan kaupunki- ja taajamatyön painopistealueena oli järjestöllisen toiminnan vahvistaminen etenkin Etelä-Suomen suurissa asutuskeskuksissa.

2002

Esko Ahon jälkeen puheenjohtajaksi valittiin äänestyksessä Anneli Jäätteenmäki. Historialliseksi valinnan teki se, että hän oli Suomessa ensimmäinen nainen Keskustan ja ylipäänsä suuren puolueen johdossa.

2003

Keskusta saavutti eduskuntavaaleissa 24,7 prosentin kannatuksen ja 55 kansanedustajaa. Anneli Jäätteenmäen johdolla Keskusta nousi hallitukseen pitkän oppositiokauden jälkeen. Jäätteenmäki joutui kuitenkin kesäkuussa eroamaan pääministerin paikalta ns. Irak-vuodon seurauksena. Matti Vanhanen valittiin pääministeriksi ja puolueen puheenjohtajaksi.

2006

Keskusta vietti 100-vuotista taivaltaan muun muassa Oulun juhlapuoluekokouksen merkeissä. Uusi periaateohjelma ”Kohti tasa-arvoista, luonnonmukaista sivistysyhteiskuntaa” hyväksyttiin.

2007

Matti Vanhasen ensimmäisen hallituksen politiikka ja kansantalouden kasvu olivat mahdollistaneet hyvinvoinnin lisääntymisen yhteiskunnassa. Eduskuntavaaleissa kansa palkitsi Keskustan toistamiseen suurimman puolueen asemalla. Päähallituskumppani vaihtui: vaaleissa hävinneen SDP:n sijalle tuli Kokoomus. Uudessa hallitusohjelmassa näkyi vahvasti Keskustan jälki.

2008

Kansainvälinen finanssikriisi iski voimakkaasti Suomeen. Keskustajohtoinen hallitus ryhtyi vastaamaan uhkaavaan taantumaan voimakkaalla elvytyksellä työllisyyden turvaamiseksi. Ns. vaalirahakohu alkoi paisua ja Keskusta joutui sen keskiöön.

2010

Keskustan johto uudistui Lahden puoluekokouksessa. Mari Kiviniemi äänestettiin puheenjohtajaksi ja Timo Laaninen voitti puoluesihteerikisan.

2011

Keskusta kärsi historiansa suurimman vaalitappion eduskuntavaaleissa. Paikkaluku putosi 51:stä 35:een. Puolue jäi vaaleissa neljänneksi ja oppositioon. Puoluejohto ruoti tappiota kirjoittamassaan Työkirjassa. Syiksi löydettiin muun muassa se, että pitkä hallituskausi oli kuurouttanut puolueen korvat.

2012

Kolmatta kertaa presidentiksi pyrkineen Paavo Väyrysen suhteellisen hyvä tulos nosti keskustalaisten itsetuntoa. Mari Kiviniemen luovuttua puheenjohtajuudesta hänen tilalleen valittiin Rovaniemen puoluekokouksessa Juha Sipilä. Syksyn kunnallisvaaleissa puolue nosti esille kotikunta-maakuntamallin. Selkeän vaihtoehdon esittäminen toi vaaleissa odotuksiin nähden hyvän tuloksen.

2013

Keskustassa oli käynnissä puolueen toiminnan kokonaisvaltainen uudistaminen. Se perustui yhdeksään hankkeeseen, joita olivat muun muassa strategiatyö, järjestötoiminnan uudistaminen, ohjelmatyö ja viestinnän kehittäminen.

2014

Keskusta rakensi ohjelmallista ja poliittista vaihtoehtoaan vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Kattoteemaksi valittiin ”Suomi kuntoon”.

2015

Keskusta sai eduskuntavaaleissa komean vaalivoiton. Puolue oli 49:llä kansanedustajallaan selkeästi suurin puolue. Juha Sipilän kolmen puolueen hallitus aloitti työnsä toukokuussa.

2016

Keskusta vietti 110-vuotistaivaltaan työn merkeissä. Yhteiskuntasopimus, sote-ratkaisu ja muut hallitusohjelman mukaiset suuret ratkaisut olivat politiikan keskiössä pakolaiskysymyksen ja ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohella.