Suomen Keskusta r.p:n 81. sääntömääräinen puoluekokous pidetään Tampereella 5. – 7.6.2026. Puoluekokous alkaa perjantaina 5.6. klo 14.00. Kokouspaikkana on Tampereen Messu- ja Urheilukeskus osoitteessa Ilmailunkatu 20, Tampere.

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen on vakavasti huolissaan Suomen nopeasti heikentyneestä työllisyystilanteesta. Hänen mukaansa Suomi on ajautunut suurtyöttömyyteen, eikä hallitus ole onnistunut kääntämään suuntaa.
Keskustapäivät ja aluepäättäjäpäivät pidetään Vantaalla 31.1.-1.2.2026.
Yhteisellä ohjelmamatkallamme lähdemme etsimään ratkaisuja Suomen ja suomalaisten kannalta tärkeimpiin kysymyksiin ja haasteisiin. Esitys Suunta Suomelle -ohjelmaksi on lähtenyt nyt palautekierrokselle. Toivomme, että otat esitykseen aktiivisesti kantaa. Nyt saa olla mieltä.

Keskusta täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Juhlavuoden päätapahtuma järjestetään 7. kesäkuuta Tampereen puoluekokouksessa. Juhlistamme pyöreitä vuosia juhlavuoden tunnuksella, jonka ohessa myös värimaailma on saanut päivitystä.
Tutustu uuteen ilmeeseen Media-sivulla
Aatteemme ja arvomme näkyvät kodeissa ja työpaikoilla joka päivä. Jokaisella on vapaus valita elämänsä suunta kaikkialla Suomessa. Tärkeintä on hyvä elämä tasapainossa luonnon kanssa.
Tutustu Keskustan tehtävään ja arvoihin ›
Uusien ystävien, verkostojen ja mielenkiintoisen harrastuksen lisäksi saat:







Suomalaiset ansaitsevat kohtuuhintaista sähköä! Paina peukku 👍, jos olet samaa mieltä. ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
35 CommentsKommentoi Facebookissa
Keskusta harkitsee vakavasti välikysymystä. Suomi on ajautunut suurtyöttömyyteen, eikä hallitus ole onnistunut kääntämään suuntaa. Yhä useampi suomalainen on ilman työtä ja epävarmuus kasvaa kodeissa ympäri maan.
Hallituksella on valta ja välineet muuttaa asioita. Mutta liian vähän on tehty. Me Keskustassa aiomme tehdä kaikkemme, jotta Suomi saadaan pois suurtyöttömyyden kierteestä ja ihmisten arkeen lisää varmuutta ja vakautta. 🍀 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
402 CommentsKommentoi Facebookissa
🗯️"Pitäisi sopia jarru myös sote-palveluiden heikennykselle."
Kansanedustaja Hanna-Leena Mattila vastaa palautteena saamaamme oivaan ehdotukseen. ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
66 CommentsKommentoi Facebookissa
... Näytä enemmänNäytä vähemmän
7 CommentsKommentoi Facebookissa
... Näytä enemmänNäytä vähemmän
2 CommentsKommentoi Facebookissa
Seuraa suoraa lähetystä Keskustapäivien avajaistilaisuudesta! 🍀📺 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
130 CommentsKommentoi Facebookissa
Huomenna käynnistyvät Keskustapäivät! 🍀
📺 Katso suoraa lähetystä Keskustapäivien avajaistilaisuudesta lauantaina klo 10.30 alkaen Facebook-sivullamme. ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
35 CommentsKommentoi Facebookissa
"Tunnin juna seis ja sote kuntoon." Paina 👍, jos olet tästä samaa mieltä. ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
302 CommentsKommentoi Facebookissa
"Virhettäkö ee voe korjata, vuan pistee osa kiinni kostoksi", ihmettelee äänestäjä Orpon hallituksen sote-linjaa.
Varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen vastaa 💪 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
31 CommentsKommentoi Facebookissa
Sivua ei löytynyt. ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
Sivua ei löytynyt.
www.instagram.com
0 CommentsKommentoi Facebookissa