Siirry sisältöön

Tuomas Kettunen välikysymyskeskustelussa: ”Hallituksen politiikka ei tuo suomalaisille työtä, turvaa eikä tulevaisuudenuskoa”

Välikysymys Euroopan pahimmasta työttömyydestä

Välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan puheenvuoro
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomas Kettunen

(muutosvarauksin)

Arvoisa puhemies,

Herätyskello soi. Samaan aikaan kuin ennenkin. Mutta enää ei ole paikkaa, minne aamulla mennä.

Sähköposti kilahtaa. ”Kiitos mielenkiinnostasi. Valitettavasti valinta ei tällä kertaa osunut sinuun.”

Hakemusta hakemuksen perään. Aina sama vastaus, jos vastaus tulee. Pahintahan ei välttämättä ole hylkäys, vaan hiljaisuus.

Postiluukku kolahtaa. Laskukasa. Millä ilveellä nämä maksan, jos työpaikka menee alta?

Arvoisa puhemies,

Tätä on rakas Suomemme liian monelle nyt. Painoa rinnassa. Pärjäänkö, osaanko, kelpaanko, onko minulla arvoa?

Useampi kuin joka kahdeksas ilman töitä. Kartalla koko maa työttömyydestä mustana.

Toivon häviämistä. Toivo ei sammu kuin valo, jonka joku painaa pois päältä. Se hiipuu, kuin kaikki värit haalistuisivat vähän kerrallaan.

Hallituksen politiikalla piti tulla satatuhatta työpaikkaa. Tuli Euroopan pahin työttömyys. Sata työtöntä ihmistä lisää joka päivä.

Kuuntelin työministerin puheenvuoron. Ei edelleenkään tosiasioiden tunnustamista. Ei edelleenkään nöyryyttä.

Selittely jatkuu. Vastuu jäi taas orvoksi. Joutuu kysymään, eletäänkö hallituksessa lainkaan samaa arkea suomalaisten kanssa?

Nuorena poikana, armeijan jälkeen olin työttömänä vajaa puoli vuotta. Pääsin kouluun ja lopulta kävi niin kuin kävi. Tässä olen, koska minuun on luotettu.

Entä nuori, joka nyt on tehnyt kaiken oikein?

Kouluttautunut, sydän täynnä paloa, valmis tekemään töitä. Silti mikään ovi ei avaudu. Silti ulkopuolella.

Aika painaa edestäpäin. Tulevaisuus karkaa ennen kuin se ehtii alkaa. Kuinka moni nuori on jo luopunut hiljaa itsestään?

Entä pitkään ilman töitä ollut? Aika painaa taaksepäin. Menneet vuodet muuttuvat taakaksi, jota joutuu selittämään yhä uudelleen.

Pitkäaikaistyöttömyys ei ole tauko elämässä. Se on elämä, joka jatkuu, vaikka mikään ei liiku eteenpäin.

Sivussa oleminen murskaa hiljaa. Nyt euro on korvannut arvon. Kuinka moni pitkäaikaistyötön kokee, että hänellä ei enää ole arvoa?

Kunnioitettu puhemies,

Hallituksen politiikka ei ole auttanut vaikeuksiin joutuneita ihmisiä. Heidät on päinvastoin ajettu yhä tiukemmalle.

Ei ole tullut kannustusta, ei ole tullut mahdollisuuksia. Pelkästään kurjuutta, pelkästään keppiä.

Kiristetään ehtoja ihmisille, joilla ei ole mitään kiristettävää jäljellä. Viedään turvaa ihmisiltä, joiden elämä on jo palasina.

Ikään kuin työttömyys olisi valinta, ei seuraus.

Menkää töihin, pääministeri ja valtiovarainministeri sanovat pamput kädessä. Mihin menet, kun töitä ei ole? Mihin menet, kun töitä ei ole?

Työttömiä on nyt enemmän kuin Espoossa on porukkaa. Avoimia työpaikkoja on hieman vähemmän kuin Rovaniemellä on asukkaita. Tämä karmeus ei selittelemällä muuksi muutu.

Oikeampi nimitys työministerille on työttömyysministeri.

Hallituksen politiikka on epäonnistunut. Mutta epäonnistumista ei mitata vain numeroina.

Se mitataan ihmisissä, jotka yrittävät hiljaa jaksaa vielä yhden päivän. Se mitataan siinä hetkessä, kun lapsi kysyy vanhemmaltaan: ”Miksi me ei voida?”

Se mitataan yön pimeänä hetkenä, kun läheinen valvoo miettien, onko hänellä merkitystä.

Arvoisa puhemies,

Työ ei ole vain työtä tai rahaa.

Se on hetki, kun herää aamulla ja tietää, minne kuuluu. Tunne, että tällä päivällä on tarkoitus. Yksinkertainen, mutta sydämen täyttävä ajatus: minua tarvitaan.

Näkyväksi tulemista. Ihmisarvoa. Kokemus, että oma elämä koskettaa tätä maailmaa.

Kyllä jokaisen työikäisen ja -kykyisen pitää tehdä töitä. Tästä ei ole erimielisyyttä. Mutta ei ihminen nouse pelolla, parane nöyryytyksellä ja työllisty rangaistuksilla.

Pitää olla mahdollisuuksia, pitää olla töitä. Työpaikkoja koko Suomessa. Nyt niitä ei ole.

Ihmiset tarvitsevat työtä nyt, toivoa nyt ja arvostusta nyt. Siksi Keskusta ja Liike nyt ovat välikysymyksen tehneet.

Me uskomme Suomeen. Me uskomme, että kyllä yrittäjä työllistää, jos voi. Me uskomme, että kyllä suomalainen töitä tekee, jos töitä on.

Yhteisöveron alennus myös silloin, kun tulos jaetaan ulos sijoittajille, on iso ja kallis virhe. Sitä ei kannata juuri kukaan talouden päälle ymmärtävä eikä ihme. Työpaikat ovat toiveiden varassa.

Oikeasti se on melkein miljardin euron tulonsiirto pörssiherroille ja muille Kokoomuksen eturyhmille. Vekselin kuittaa tavallinen ihminen.

Me sen sijaan parantaisimme etenkin pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia kasvaa, investoida ja työllistää. Tänne työpaikat syntyvät, jos syntyvät.

Yritykseen sisään jätettävälle tulokselle matalampi vero. Yrittäjävähennykseen parannus. Kotitalousvähennys ennalleen. Investointihyvitys pienemmille yrityksille. Työpaikkoja.

Nyt pitää tulla samaan arkeen kuin työtön. Me palauttaisimme työttömyysturvan suojaosan ja uudistaisimme aikuiskoulutustuen ja työnhaun.

Ihmisten elämäntilanteet vaihtelevat. Ilman koulutusta oleva ikääntynyt pitkäaikaistyötön tarvitsee erilaisia palveluja kuin ensimmäistä työpaikkaansa hakeva korkeakoulutettu nuori.

Tarvitaan politiikkaa, joka nostaa ylös eikä paina alas. Joka sanoo työttömälle: sinä et ole taakka etkä ongelma. Sinä olet ihminen, jolla on oikeus tulevaisuuteen.

Politiikkaa, joka sanoo työpaikan menettämistä pelkäävälle: mitä tahansa tapahtuu, et ole yksin. Vaikka työpaikka menisi, sinä et katoa. Sinussa on enemmän voimaa kuin tämä hetki saa sinut uskomaan.

Kunnioitettu puhemies,

Keskusta ja Liike nyt tekivät edellisen välikysymyksen työttömyydestä lokakuussa. Sittemmin asiat ovat menneet vain huonompaan suuntaan.

Mikä on se päivämäärä, jolloin satatuhatta uutta työpaikkaa tulee? Milloin hallitus laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja alkaa helpottaa työllistämistä ja työllistymistä – viinan saamisen sijaan?

Tästä ei valitettavasti ole mitään näkymää.

Epäonnistunutta politiikkaa jatketaan, vaikka Suomi menee päin seinää. Tällä linjalla ei tule suomalaisille töitä. Tällä linjalla tulee lisää turvattomuutta.

Jokainen päivä tätä menoa tarkoittaa lisää ihmisiä, jotka menettävät uskonsa itseensä ja tulevaisuuteen.

Arvoisa puhemies,

Suomi nousee, kun jokaiselle annetaan mahdollisuus osallistua, tehdä työtä ja kokea merkitystä. Ja uskoa jälleen tulevaan.

Sinä riität. Paremmat päivät tulevat, mutta suuntaa pitää ensin muuttaa. Siksi teen seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen: ”Eduskunta toteaa, että hallituksen politiikka ei tuo suomalaisille työtä, turvaa eikä tulevaisuudenuskoa. Siksi hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.”

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Missä ovat hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa?
Suomen työllisyystilanne on ajautunut hälyttävään suuntaan. Työttömyys on noussut rajusti, ja yhä useampi suomalainen on vailla työtä. Suunta on ollut väärä. Tilanne näkyy ihmisten arjessa, yritysten näkymissä ja koko maan tulevaisuudessa.
23.2.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Siika-aho lomatoiminnan alasajosta: Hallitus maksattaa epäonnistumisensa vammaisilla ja vähävaraisilla
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho peräänkuuluttaa hallitusta varmistamaan vähävaraisten ja heikommassa asemassa olevien perheiden tuetut lomat kevään budjettiriihessä.
23.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaBlogit ja ryhmäpuheenvuorotTuomas Kettunen välikysymyskeskustelussa: ”Hallituksen politiikka ei tuo suomalaisille työtä, turvaa eikä tulevaisuudenuskoa”