Siirry sisältöön

Keskusta aloittaa työttömyysvälikysymyksen valmistelut – Kaikkonen: ”Näin ei voi jatkua”

– Keskusta aloittaa Suomen työttömyystilannetta koskevan välikysymyksen valmistelut, puolueen puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo.

Uusimmat tiedot osoittavat tilanteen muuttuneen yhä vakavammaksi.

Työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita on 311 100, mikä on 31 500 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on 36 800, mikä on 5 200 enemmän kuin viime elokuussa. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä on 129 200, mikä on 32 300 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

– Suunta on hälyttävä. Näin ei voi jatkua. Jotain pitää tehdä, muuten työttömyyden inhimillinen ja taloudellinen hinta suomalaisille ja Suomelle käy ylitsepääsemättömän kovaksi, Kaikkonen toteaa.

Kaikkonen ihmettelee hallituksen välinpitämätöntä suhtautumista Suomen ajautumiseen suurtyöttömyyteen.

– Pääministeri on jopa todennut, että työllisyys on alkanut paranemaan. Joutuu kysymään, eletäänkö hallituksessa lainkaan samassa todellisuudessa kuin kodeissa ja työpaikoilla kautta Suomen.

– Hallitus lupasi suomalaisille 100 000 työllistä lisää. Valitettavasti vain työttömiä on tullut lisää, kymmeniätuhansia. Tätä tosiasiaa hallitus ei pääse pakoon.

Keskustalle pääosa ratkaisua työttömyyskriisin selättämiseen on talouden kasvun rakentaminen ja edellytysten luominen uusille työpaikoille ennen muuta pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä parantamalla.

– Siksi esimerkiksi verottaisimme yrityksen sisään jätettäviä voittoja vähemmän, toteuttaisimme investointihyvityksen myös pienemmille yrityksille ja parantaisimme yrittäjävähennystä ja kotitalousvähennystä. Näin luotaisiin parempia työllistämismahdollisuuksia.

– Myös aktiivista työvoimapolitiikkaa tarvitaan etenkin pitkäaikaistyöttömyyden helpottamiseen. Keskusta olisi valmis esimerkiksi alentamaan työnantajamaksuja ja palauttamaan työttömyysturvan suojaosan. Näin madallettaisiin yritysten kynnystä työllistää pitkään ilman töitä olleita ja kannustettaisiin ihmisiä pienimuotoiseen työntekoon, Kaikkonen esittää.

Kaikkosen mukaan suurtyöttömyys on korkea aika ottaa vakavasti.

– On tekojen aika, Kaikkonen tähdentää.

Lue seuraavaksi

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Suomalaisten osaamista pitää vahvistaa
Kaikkonen ehdottaa uudistuksia eri koulutusasteille ja yhteistyön lisäämistä yritysten kanssa etenkin alueilla. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen varoittaa suomalaisten osaamisen heikkenemisestä ja koulutuksen tasa-arvon rapautumisesta. Kaikkosen mukaan hallituksen politiikka ja leikkaukset koulutukseen vievät asioita huonompaan suuntaan.
23.10.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskusta aloittaa työttömyysvälikysymyksen valmistelut – Kaikkonen: ”Näin ei voi jatkua”