Nyt tarvitaan kaikkialle Suomeen aitoja työpaikkoja. Käänne ei tule temppu- eikä pampputyöllistämisellä.
Työttömiä työnhakijoita on 311 100, nuoria työttömiä 36 800 ja pitkäaikaistyöttömiä 129 200. Työttömyysasteen trendi on ylittänyt jo kymmenen prosentin rajan, mikä on korkein lukema yli 25 vuoteen. Työttömyys runtelee koko maata ruuhka-Suomesta maakuntiin.
Eurooppalaisittain Suomen työttömyystilanne on Espanjan jälkeen toiseksi pahin.
Kokoomusjohtoisen hallituksen aikana Suomeen on tullut 82 000 työtöntä lisää.
Keskustan välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan, Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka on epäonnistunut.
– Tällä hallituskaudella piti tulla satatuhatta työllistä lisää. Ei ole tullut, eikä tule. Onkin tullut sata työtöntä lisää joka päivä. Näin ei voi jatkua.
– Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Ihmisille pitää saada töitä ja maan talous pitää viimein saada kasvuun. Käänne ei tule temppu- eikä pampputyöllistämisellä, vaan tarvitaan oikeita työpaikkoja koko maahan, Kaikkonen sanoo.
Kaikkosen mukaan työpaikat tulevat ennen muuta pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.
– Siksi Keskusta parantaisi niiden toimintaedellytyksiä esimerkiksi verottamalla yrityksen sisään jätettäviä voittoja vähemmän, parantamalla yrittäjävähennystä ja kotitalousvähennystä sekä toteuttamalla investointihyvityksen myös pienemmille yrityksille, Kaikkonen esittää.
Keskustan ryhmäpuheenvuoron eduskunnan tulevassa välikysymyskeskustelussa pitävä kansanedustaja Olga Oinas-Panuma on huolissaan etenkin nuorten työttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden pahenemisesta.
– Joutuu kysymään, onko hallituksessa tärkeysjärjestys kohdallaan. Kymmeniä tuhansia nuoria on ilman töitä, mutta hallitus käyttää aikansa milloin rasismista, milloin viinasta riitelemiseen. Ihmisten aliarvioimista on suurtyöttömyyden vähättely, kaunistelu ja sysääminen muiden syyksi. Hallituksella on valta ja vastuu.
Oinas-Panuma muistutti, että Keskusta helpottaisi nuorten työttömyyttä ja pitkäaikaistyöttömyyttä esimerkiksi palauttamalla työttömyysturvan suojaosan ja alentamalla yritysten työnantajamaksuja.
– Lisäksi esimerkiksi oppisopimuskoulutusta pitäisi lisätä tuntuvasti ja uusia aikuiskoulutustuki. Ammatillisesta koulutuksesta leikkaaminen on tässä tilanteessa kertakaikkisen väärää politiikkaa, Oinas-Panuma toteaa.
Keskustan ja Liike Nytin välikysymyksessä mm. kysytään, myöntääkö hallitus talous- ja työllisyyspolitiikkansa epäonnistumisen, miksi hallitus on seurannut Suomen talouden alamäkeä toimettomana sivusta ja laiminlyönyt kasvupolitiikan ja miksi se on politiikallaan heikentänyt pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä.
Välikysymyksessä myös kysytään, onko hallitus valmis tarttumaan sen allekirjoittajien ehdotuksiin talouden kasvun ja työpaikkojen luomiseksi ja onko hallitus pikaisesti valmis kutsumaan koolle puolue- ja hallitus-oppositiorajat ylittävän neuvonpidon työllisyyden parantamiseksi ja Suomen suunnan muuttamiseksi.
Lue Keskustan ja Liike Nytin välikysymys kokonaisuudessaan: Välikysymys suurtyottomyydesta_2025-10-03