Siirry sisältöön

Keskusta on oikeassa, myönsi pääministerikin

 

Pääministeri myönsi Keskustan olevan oikeassa

– Meillä Lapissa elinkeinoelämä kasvaa ympäri maakuntaa mutta asuntopulasta on tullut yksi kasvun pullonkauloista, Keskustan Mika Riipi kertoi eduskunnan kyselytunnilla.

Elinvoimaisessa kaivos- ja kasarmikunnassa Sodankylässä kunta on joutunut ottamaan pankin roolin ja on nyt rakentamassa omakotitaloja ihmisille. Mika Riipi kysyi pääministeriltä, aikooko hallitus katsoa sivusta, kun suuri osa Suomesta näin autioituu.

Markus Lohi lisäsi, että samaan aikaan kun työtätekevät ihmiset eivät saa lainaa omakotitaloa varten, Helsingissä uutisoidaan, ettei ihmisillä ole enää varaa kaupungin vuokra-asuntoihin.

Myöskään pk-sektorin yritykset eivät saa pankeilta lainaa. Tällöin varoja ei ohjaudu yrityksille, jotka eivät ole pörssissä. Lohi kysyikin, miten näiden yritysten rahoituksesta aiotaan huolehtia.

Jouni Ovaska kysyi, voisiko hallitus etsiä rahoitusratkaisua, jolla voitaisiin vastata yritysten, kotitalouksien ja myös maaseutuyrittäjyyden tarpeeseen.

– Siellä erityisesti vakuusvaatimukset ovat nyt tulleet monella vastaan. Mitä me voimme tehdä, jotta tilat ja yritykset voisivat investoida tulevaisuuteen?

Hallituksen ministerien vastauksissa arveltiin, että ongelmat ovat todellisia ja niistä pitää keskustella. Varsinaisia käytännön ratkaisuja ei kuultu.

Keskustelun yhteydessä Keskustan Petri Honkonen kysyi vielä, onko hallituksen tilannekuva taloudesta ylipäätään oikea. Pääministerin aiemmin sanoman mukaan talous olisi piristynyt ja lähtenyt kasvuun. Tutkimustietojen mukaan näin ei kuitenkaan ole.

Opposition kyselytunniksi tarkoitetun kokonaisuuden alkuosan kysymykset puhemies antoi vasemmisto-oppositiolle ja myös yhdelle hallituskumppaneista. Toiseksi suurin oppositiopuolue keskusta pääsi ääneen vasta viimeisen vartin aikana.

Alkuosan kysymysten yhteydessä Keskustasta sai puheenvuoron Antti Kaikkonen, joka ilmaisi huolensa pahenevista työttömyysluvuista:

– Joudun kysymään teiltä, pääministeri: oletteko omasta mielestänne tehneet nyt riittävästi tälle vakavalle ongelmalle?

Pääministerin mukaan hallitus on luonut edellytyksiä uusien työpaikkojen syntymiselle. Tilastot eivät kuitenkaan kerro, että näin olisi käynyt.

 

 

 

Puolustusliiton toimintakyky on vahva

Eduskunta kävi keskustelun Euroopan turvallisuudesta ja puolustuksesta pääministeri Petteri Orpon (kok) ilmoituksen pohjalta.

Eurooppa heräsi keskustelupäivän aamuna uutisiin Puolan ilmatilan loukkaamisesta. Puolan, Euroopan unionin ja Naton ilmatilan loukkaaminen suurella määrällä venäläisdrooneja oli ennennäkemätön.

Puola ja Nato suojasivat ilmatilan

Puolan asevoimat toimivat nopeasti ja neutraloivat lennokit, jotka saattoivat aiheuttaa uhkaa. Puolustusliitto Naton ilmapuolustus aktivoitiin. Puola sai operaatiossa tukea Hollannin F-35 -koneista, Italian AWACS-valvontalentokoneista, Naton monikäyttöisistä tankkaus- ja kuljetuskoneista ja Saksan Patriot-ilmatorjunnalta.

Naton pääsihteeri Mark Rutte kiitti lentäjiä ja kaikkia, jotka osallistuivat nopeaan ja taitavaan vastatoimeen. Puolustusliitto osoitti vahvan toimintakykynsä puolustaa liittokunnan jokaista tuumaa.

Keskustelussa puheenvuoron käyttänyt Keskustan puheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen sanoi ilmatilanloukkauksen suurella määrällä drooneja olleen erittäin vakava viesti Puolalle ja Natolle. Pöydällä oli perusteet Naton neljännen artiklan aktivoimiselle.

Naton neljäs artikla tarkoittaa jäsenmaiden välisiä neuvotteluja, mikäli jonkun maan turvallisuus on uhattuna. Neljäs artikla aktivoitiin ensimmäisen kerran Suomen Nato-jäsenyyden aikana.

Kaikkosen mukaan Puola ja Nato suojasivat ilmatilaansa päättäväisellä tavalla.

Kaikkonen painotti ponnistelujen jatkamista tulitauon ja rauhan aikaansaamiseksi Ukrainaan, vaikka se aika kaukaiselta näyttääkin. Kaikkosen mukaan tarvitaan vahvempaa kansainvälistä painetta Venäjän toimintaa kohtaan ja etenkin Yhdysvalloilla on tässä ratkaiseva rooli.

Suomi rauhan ajan tehtäviin ja koulutustukea Ukrainalle

Eduskunta kävi lähetekeskustelut valtioneuvoston selonteoista koskien Ukrainalle annettavaa turvallisuus- ja koulutustukea sekä osallistumista Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2026.

Puolustusvaliokunnan jäsen Mikko Savola sanoi, että uuden puolustusmateriaalin myötä Ukrainan sotilaiden koulutuksen merkitys korostuu. Keskusta tukee Suomen osallistumisen vahvistamista enintään 15 sotilaaseen Naton koulutus- ja tukioperaatiossa.

Puolustusvaliokunnan jäsen Hanna Räsänen käytti keskustan ryhmäpuheenvuoron selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2026.

Räsänen kiteytti keskustan tukevan Suomen osallistumista ensi vuonna merivoimilla Naton pysyvän laivasto-osaston ja miinantorjuntaosaston tehtäviin.

Räsänen sanoi, että näinä aikoina Naton itäisen sivustan puolustuksen vahvistaminen on entistäkin tärkeämpää. Räsäsen mukaan Suomen Itärajan turvallisuuden takaaminen on Euroopan unionin, Naton ja Suomen yhteinen asia.

Jari Haapiainen

 

 

 

 

 

Mauri Kontu: Intohimoista yrittäjyyttä

Keskustan eduskuntaryhmän uusi jäsen, kansanedustaja Mauri Kontu on intohimoinen yrittäjyyden puolustaja.

– Yrittäjyyttä pitäisi edistää kaikkialla Suomessa. Paikalliset kasvuyritykset ovat tärkeitä paitsi omalle alueelleen, myös koko Suomelle. Tulevaisuutemme kannalta tarvitaan myös tekijöitä lisää, Kontu sanoo.

Uusi kansanedustaja tietää mistä puhuu. Hän perusti 35 vuotta sitten kalantilaisen kylän navettaan levylämmönsiirtimiä valmistavan yrityksen, joka aloitti kolmen hengen voimin. Nykyään se työllistää 600 ihmistä käytännössä joka puolella maailmaa. Tuotantoa viedään yli 50 maahan.

Yrityksensä Kontu perusti omasta osaamisesta syntyneen keksinnön ympärille: energia-alan diplomi-insinööri ehti hankkia alan osaamista Rauma-Repolalla, mutta laman jyrätessä sen työpaikan hän alkoi kehittää omaa tuotettaan. Ja loppu on historiaa.

Aktiivinen alueensa poliitikko

Mauri Kontu on kansainvälisenäkin yrittäjänä pysynyt koko ajan alkujuurillaan, Uudenkaupungin Kalannin Vahteruksen kylässä, jonka nimeä yrityskin kantaa. Siitä kumpuaa myös aktiivinen toiminta oman alueen luottamustehtävissä: Uudenkaupungin valtuustossa sekä aluevaltuustossa ja -hallituksessa.

Noustuaan nyt varapaikalta kansanedustajaksi hän kertoo suhtautuvansa uuteen innostuneena mutta nöyränä. Lyhyttä ”varsnaissuomlaista” puheenpartta pudotteleva Kontu kertoo ensimmäisten eduskuntapäivien jälkeen kaiken olevan hyvin kiinnostavaa.

– Keskustalaisten joukossa on hyvä tunnelma. Vaimo varoitti, että älä ainakaan insinöörivitsejä eduskunnassa heittele, mutta keskustassa ainakin on huumorintajuista porukkaa!

Kansanedustajana Kontu ryhtyy työhön eduskunnan liikennevaliokunnan jäsenenä.

 

 

Lue seuraavaksi

Mauri Kontu: Intohimoista yrittäjyyttä
Uusi edustaja Kontu: Intohimoista yrittäjyyttä Keskustan eduskuntaryhmän uusi jäsen, kansanedustaja Mauri Kontu on intohimoinen yrittäjyyden puolustaja Varsinais-Suomesta, Uudenkaupungin Kalannista Vahteruksen kylältä. Politiikassa hän on ollut paikallis- ja maakuntatasolla mukana vuosikymmenten ajan. Nyt eduskuntaan nousu varasijalta herättää innostusta ja uteliaisuutta.
12.9.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaEduskuntaryhmän ViikkariKeskusta on oikeassa, myönsi pääministerikin