Siirry sisältöön

Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho: ”Toivotamme muihin puolueisiin pettyneet päättäjät tervetulleeksi”

Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho:

Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho esitteli Oulun puoluevaltuustossa 23.11.2024 puolueen toimintasuunnitelmaa ja talousarviota vuodelle 2025.

Puheenvuoronsa aluksi Siika-aho innosti keskustalaisia lähtemään ehdolle kunta- ja aluevaaleissa. Kansanedustaja Olga Oinas-Panuma pääsi näyttämään esimerkkiä puoluevaltuustoväelle täyttämällä ehdokassuostumuksen kuntavaaleihin.
Puoluesihteeri Siika-aho totesi, että vaalit määrittävät puolueen toimintaa kevään ajan.
Tärkeä tavoite vaaleissa on, että suomalaiset voivat luottaa Keskustaan ja keskustalaisiin.
Tämän lisäksi toimintamme tulee olla sellaista, että myös muihin puolueisiin pettyneet päättäjät kokevat itsensä tervetulleeksi Keskustan toimintaan. ”Viestini on, että Keskusta on turvallinen tila niille muiden puolueiden kunta- ja aluepäättäjille, joita heidän puoluejohtonsa eivät kuuntele ihmisten palveluiden turvaamisessa”, toteaa Siika-aho.
Myös keskustalaisuus nousi esiin Siika-ahon puheenvuorossa. Meidän tulee pohtia mitä keskustalaisuus on ja kuinka jokainen saisi jäsenyydestään mahdollisimman paljon irti. Jokaisen keskustalaisen tulee kokea, että heillä on mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa.

Suomalaisten katseet ovat kääntyneet keskustaan. Keskustalle ei enää uskalleta nauraa, sillä politiikkamme resonoi niissä, joita hallituksen linja ei puhuttele.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Lohi velkajarrutyöryhmän raportista:
Keskustan varapuheenjohtaja, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi kommentoi velkajarrutyöryhmän raporttia "talouskasvu ja tuottavuuden parantaminen kaikki kaikessa".
25.2.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Missä ovat hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa?
Suomen työllisyystilanne on ajautunut hälyttävään suuntaan. Työttömyys on noussut rajusti, ja yhä useampi suomalainen on vailla työtä. Suunta on ollut väärä. Tilanne näkyy ihmisten arjessa, yritysten näkymissä ja koko maan tulevaisuudessa.
23.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho: ”Toivotamme muihin puolueisiin pettyneet päättäjät tervetulleeksi”