Siirry sisältöön

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen ydinasepolitiikasta: Pattitilanteeseen kannattaa etsiä ratkaisu

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vakavana.

Ydinenergialaista on käyty vilkasta ja kärkästä keskustelua sen jälkeen, kun hallitus kertoi aikeistaan muuttaa lakia.

– Kun asianmukaista parlamentaarista keskustelua ei käyty ajoissa, yhteistä linjaakaan ei ole syntynyt, toteaa Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Kaikkosen mukaan pattitilanteeseen on löydettävä ratkaisu tavalla taikka toisella.

– Keskustan osalta voin todeta, että olemme liikkeellä ratkaisuhakuisesti. Isänmaan etu olisi löytää mahdollisimman laajaa yhteisymmärrystä yli puoluerajojen.

– Ajatus Suomen ydinasepolitiikan linjaamisesta ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon päivityksessä on käytännössä sama kuin aiemmin tällä viikolla esittämäni. Tämä menettelytapa sopii. Tämä malli olisi samankaltainen kuin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

– Lainsäädännölliset esteet poistetaan, mutta poliittisella yhteisellä sitoumuksella suljetaan pois ydinaseiden sijoittaminen Suomeen rauhan aikana, Kaikkonen kiteyttää.

Keskustan puheenjohtaja korostaa, että Keskusta suhtautuu rakentavasti myös muihin mahdollisiin etenemistapoihin.

– Kansallista riitelyä Suomen ydinasepolitiikasta kannattaa välttää.

– Tasavallan presidentin esittämät periaatteet Suomen ydinasepolitiikan linjaksi ovat perusteltuja. Suomen turvallisuutta kannattaa rakentaa mahdollisimman laajassa kansallisessa yhteisymmärryksessä, Kaikkonen linjaa.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuheenjohtaja Antti Kaikkonen ydinasepolitiikasta: Pattitilanteeseen kannattaa etsiä ratkaisu