Siirry sisältöön

Keskustan ryhmäpuhe Valtioneuvoston selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2027

Kansanedustaja Tuomas Kettunen

Keskustan ryhmäpuheenvuoro
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomas Kettunen

(muutosvarauksin)

Arvoisa puhemies,

Suomi on ollut pian kolme vuotta puolustusliiton jäsenenä.  Liityimme Naton jäseneksi täysin oikeuksin ja velvollisuuksin. Suomi on kantanut vastuunsa liittokunnassa osallistumalla säännöllisesti rauhan ajan tehtäviin. Tehtäviin osallistuminen vahvistaa liittokunnan yhtenäisyyttä sekä pelotetta ja puolustusta koko euroatlanttisella alueella.

Suomi tarkastelee Naton puolustusta 360 asteen näkökulmasta. Osallistuimme vuonna 2024 hävittäjäosaston tehtävään Romaniassa, Bulgariassa ja Mustallamerellä. Vuotta myöhemmin olimme mukana Naton ilmavalvonnan päivystystoiminnassa Islannissa.

Suomen toimintaprofiiliin sopii tässä ajassa erityisesti lähiympäristömme turvallisuuden ja vakauden vahvistaminen. Tänä vuonna olemme osallistuneet merivoimien tehtäviin Itämerellä.

Itämeren turvallisuusympäristö on jatkunut jännitteisenä. Keskustan eduskuntaryhmä pitää perusteltuna Suomen osallistumista rauhan ajan tehtäviin Naton merellisellä vastuualueella myös ensi vuoden aikana.

Yhteisten tehtävien merkitys on korostunut turvallisuustilanteen muutoksen myötä. Siksi Naton läsnäoloa on lisätty itäisen sivustan maissa.

Suomi on vastannut turvallisuusympäristönsä muutokseen ja huolehtinut puolustuksensa resursseista.

Puolustuksen lisäksi vahvempaa poliittista tahtotilaa ja ennen kaikkea konkreettisia päätöksiä tarvitaan Itä-Suomen elinvoiman vahvistamiseen.

Elinvoimainen ja asuttu Itä-Suomi vahvistaa koko Suomen turvallisuutta.

Rauhan ajan tehtävien lisäksi yhteistoiminta Naton kanssa syvenee monella tavalla. Naton maavoimien johtoporras on aloittanut toimintansa päämajakaupunki Mikkelissä.  Pohjoisessa Rovaniemellä ja Sodankylässä toimivat useista liittolaismaista tulevat FLF-joukot, jotka ovat rauhan ajan valmiusjoukkoja. Joukkojen kehysvaltiona toimii Ruotsi, jonka kanssa yhteistoiminta syventyy edelleen. Tietoliikenne- ja tietojärjestelmäpalveluja tuottava Naton johtamisjärjestelmäyksikkö perustetaan Riihimäelle.

Arvoisa puhemies,

Keskusta pitää tärkeänä, että isoja ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjauksia valmistellaan parlamentaarisesti yli hallitus-oppositio-rajojen ja niistä päätetään mahdollisimman laajalla yksimielisyydellä. Pienen kansan voimavara on yhtenäisyys ja korkea maanpuolustustahto.

Keskusta perehtyy huolellisesti ydinenergialain ja rikoslain muutoksiin ja tekee johtopäätökset, jotka vahvistavat maamme turvallisuutta.

Suomen turvallisuus perustuu vahvaan kansalliseen puolustukseen osana liittokunnan yhteistä puolustusta ja pelotetta, yleiseen asevelvollisuuteen, koulutettuun reserviin ja koko maan puolustamisen periaatteeseen. Näistä pidämme kiinni.

Suomi kantaa vastuunsa oman alueensa turvallisuudesta ja liittokunnan yhteisistä tehtävistä ja velvoitteista.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vanhustenhoivan leikkaukset väärin, työllisyystoimet riittämättömiä
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan hallituksen kehysriihessä on sekä myönteisiä että kielteisiä linjauksia. Kokonaisuus jää valitettavasti vaisuksi.
22.4.2026 / Uutiset
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kehysriihestä: Ajolähtö kahdella palolla, mutta huti tuli
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kommentoi hallituksen kehysriiheä seuraavasti: "Ajolähtö kahdella palolla, mutta huti tuli"
22.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen kaavailemat vanhustenhoivan lisäleikkaukset ovat väärä tie
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen arvostelee hallituksen kaavailemia sosiaalihuollon säästöjä, jotka kohdistuvat ikääntyneiden palveluihin ja asiakasmaksuihin.
18.4.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaBlogit ja ryhmäpuheenvuorotKeskustan ryhmäpuhe Valtioneuvoston selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2027