Siirry sisältöön

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vanhustenhoivan leikkaukset väärin, työllisyystoimet riittämättömiä

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vakavana.

Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan hallituksen kehysriihessä on sekä myönteisiä että kielteisiä linjauksia. Kokonaisuus jää valitettavasti vaisuksi.

– On myönteistä, että kotitalousvähennystä korotetaan. Tämä edistää työllisyyttä ja tuottaa tarpeellisia palveluita. Me olisimme kuitenkin vahvistaneet vähennystä vielä erityisesti yksinasuvien osalta, Kaikkonen sanoo.

– Myös korjausrakentamisen edistäminen on myönteistä, vaikka paketti olisi saanut olla vahvempikin.

Kaikkosen mukaan vakavin puute kehysriihen ratkaisuissa liittyy vanhustenhoivaan.

– Vanhustenhoivasta on leikattu tällä hallituskaudella tuntuvasti. Moni ikäihminen kokee jo nyt, etteivät rahat riitä arjessa. Nyt laitetaan taas mummot maksajiksi, ja vaarit. Myös vanhustenhoidon henkilökuntaa vähennetään. Vanhustenhoito olisi pitänyt yksiselitteisesti säästää uusilta leikkauksilta, Kaikkonen toteaa.

Myös hallituksen työllisyystoimet saavat Kaikkoselta kriittisen arvion.

– Työllisyyspolitiikassa hallitus on valinnut aktivoinnin sijasta passivoinnin tien. Kuntouttavan työtoiminnan lakkauttaminen tarkoittaa, että moni pitkäaikaistyötön jää nyt ilman arjen rytmiä ja askelta kohti työelämää. Samaan aikaan suojaosan poistaminen on heikentänyt työn vastaanottamisen kannustimia, kun työn tekeminen ei enää tuo selkeää taloudellista hyötyä. Kehysriihessä hallitus olisi voinut korjata tämän suunnan, mutta jätti mahdollisuuden käyttämättä, Kaikkonen sanoo.

Kaikkonen myös hämmästelee, että polttoaineiden ja lannoitteiden noususta aiheutuvaan kustannuskriisiin maataloudessa ja liikennealalla ei akuutisti juurikaan vastata.

– Polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat ovat nousseet tuntuvasti. On iso pettymys, että hallitus ei tullut riittävällä tavalla maataloutta ja kuljetusalaa vastaan, jotta pahimman yli olisi päästy kuivin jaloin. Vaarana on nyt, että maatiloja ja kuljetusalan yrityksiä kaatuu.

Lue seuraavaksi

Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
7.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuheenjohtaja Kaikkonen: Vanhustenhoivan leikkaukset väärin, työllisyystoimet riittämättömiä