Siirry sisältöön

Keskustan puoluevaltuusto 24.11.2024: Keskusta edellyttää tekoja aluevalvonnan, uusiutuvan energian ja huoltovarmuuden hyväksi

Hallituksen valmistelemassa Itä-Suomen ohjelmassa konkretia jää vähäiseksi. Koko Suomen turvallisuutta, taloutta ja kestävää kehitystä on edistettävä. Nykytilanteessa etenkin itäisen Suomen elinvoima vaatii konkreettisia panostuksia, joissa yhdistyvät kansallisen turvallisuuden takaaminen ja uusiutuvan energian kehittäminen.

Työ- ja elinkeinoministeriön ja puolustusministeriön kesällä julkaisema raportti osoittaa, että aluevalvonnan ja tuulivoimarakentamisen yhteensovittaminen on mahdollista aluevalvonnan järjestelmiä modernisoimalla. Nyt tarvitaan toimia tavalla, joka huomioi myös puolustusliiton vaatimukset puolustusmäärärahoituksen tasoksi.

Valvontajärjestelmien modernisoinnit parantavat turvallisuuttamme ja lisäävät mahdollisuuksiamme kotimaisen uusiutuvan energian tuotantoon, mikä vahvistaa energiaomavaraisuuttamme ja avaa ovet uusille investoinneille. Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan itäisessä Suomessa on jo valmius jopa 1000–2000 MW tuotantoon. Tämä potentiaali on ripeästi hyödynnettävä.

Uusiutuvaa energiaa tulee tarkastella ympäristön ja kasvavien verotuottojen lisäksi elinkeino- ja turvallisuuskysymyksenä. Keskustan mielestä kotimaisen uusiutuvan energian lisääminen on välttämätön osa teollisuuden sähköistymistä sekä vetytalouden kehittämistä. Myös biotalouden ja uusiutuvan energian yhteiset mahdollisuudet, kuten biotehtaiden hiilidioksidin hyödyntäminen, tukevat alueiden kasvua.

Osana puolustusmäärärahojen lisäystä on panostettava aluevalvonnan modernisointiin tavalla, joka vahvistaa puolustusta ja mahdollistaa tuulivoimarakentaminen alueilla, joissa aluevalvontamme merkitys on kriittinen. Näin kansallinen turvallisuus paranee ja energiainvestoinnit hyödyttävät koko Suomea. Turvallinen ja uusiutuvaa energiaa tuottava maa on kansainvälisestikin kiinnostavampi investointikohde.

Keskusta esittää myös huoltovarmuuden ja turvallisuuden vahvistamista panostamalla pohjoisen Suomen yhteyksiin Atlantille. NATO-jäsenyys edellyttää maanpuolustukseen tehtävien investointien lisäksi myös panostuksia keskeisiin huoltoreitteihin sekä maalla että merellä.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
8.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluevaltuusto 24.11.2024: Keskusta edellyttää tekoja aluevalvonnan, uusiutuvan energian ja huoltovarmuuden hyväksi