Siirry sisältöön

Keskusta: Naapuriavusta osa ikäihmisten hoivan ratkaisua

Naapureiden ja tuttavien tarjoama läheisapu helpottaa monen ikäihmisen arkea. Keskusta esittää, että läheisavusta tehtäisiin kaikille tarjolla oleva palvelu.

Keskusta on huolissaan vanhustenhoidon tulevaisuudesta ja työikäisten kasvavasta hoivavastuusta.

Hyvinvointialueiden heikko taloustilanne pakottaa työssä käyviä ottamaan entistä suurempaa vastuuta jopa toisella paikkakunnalla asuvista vanhemmista.

Tilanteen helpottamiseksi yhdistysten ja yhteisöjen tarjoama läheisapu pitäisi tunnustaa osaksi hyvinvointialueiden kotiin vietäviä palveluita.

Yhdistyksille ja yhteisöille pitää myös maksaa työstä korvaus.

  • Yhteiskunnan pitää huolehtia, että kenenkään arjesta ei tule pelkkää selviytymistaistelua. Tarvitsemme kiireellisesti uusia ratkaisuja ikäihmisten hoivaan sekä omaisten työssä jaksamiseen, toteaa Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi.

Tällä hetkellä yli 90 prosenttia vanhuksistamme asuu kotona. Heistä vain noin kuusi prosenttia on asumispalveluiden piirissä.

Läheisavun tarve on erityisen suuri maaseutumaisilla alueilla, jossa kotiin vietäviä palveluita ei ole tarjolla.

Keskusta on julkisen talouden suhteen realisti. Koska väestö ikääntyy eikä lisää rahaa ole näköpiirissä, hoivapalveluita on kehitettävä entistä yhteisvastuullisempaan suuntaan.

Omaishoitoliiton selvityksen mukaan ympärivuorokautinen hoito maksaa yli 60 000 euroa vuodessa. Kotona asuminen on kaikissa hoitomalleissa aina edullisempi vaihtoehto.

Yhdistysten ja yhteisöjen kautta koordinoitu läheisapu olisi hyvinvointialueille myös taloudellisesti järkevä ratkaisu.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Lohi velkajarrutyöryhmän raportista:
Keskustan varapuheenjohtaja, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi kommentoi velkajarrutyöryhmän raporttia "talouskasvu ja tuottavuuden parantaminen kaikki kaikessa".
25.2.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Missä ovat hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa?
Suomen työllisyystilanne on ajautunut hälyttävään suuntaan. Työttömyys on noussut rajusti, ja yhä useampi suomalainen on vailla työtä. Suunta on ollut väärä. Tilanne näkyy ihmisten arjessa, yritysten näkymissä ja koko maan tulevaisuudessa.
23.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskusta: Naapuriavusta osa ikäihmisten hoivan ratkaisua