Siirry sisältöön

Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi

Hilkka Kemppi on Keskustan uusi varapuheenjohtaja. Valinnan teki Keskustan ylimääräinen puoluekokous Turussa. Asikkalasta kotoisin oleva 35-vuotias Kemppi on toisen kauden kansanedustaja Päijät-Hämeestä, koulutukseltaan hän taiteiden maisteri ja restonomi. Kemppi toimii myös perhe- ja väestökysymyksiin keskittyvän Väestöliiton puheenjohtajana sekä Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön valtuuskunnan puheenjohtajana.

***

Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa. Tehtävästä kisasivat kansanedustaja Hanna Huttunen ja Hilkka Kemppi.

Ääniä annettiin yhteensä 1145, tyhjiä 1.

Äänet jakautuivat seuraavasti:

Hilkka Kemppi 760
Hanna Huttunen 384

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
8.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi