Siirry sisältöön

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen

– Voimamiesten ja diilien maailmassakin suomalaisten pitää puolustaa sääntöihin perustuvaa järjestystä. Värisuora velvoittaa. Kyse on johtajuudesta, huomautti Keskustan Antti Kaikkonen keskiviikkona eduskuntapuheessaan.

Kansanedustajat kävivät kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Kaikkonen sanoi puheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa.

– Hallituksen maailmassa toistellaan, miten hieno ohjelmapaperi hallituksella on. Tuolla oikeassa elämässä yhä useampi on saanut irtisanomispaperin käteen. Yhä useamman rahat eivät riitä. Liian moni vanhus jää vaille tarvitsemaansa hoitoa.

– Piti tulla satatuhatta uutta työllistä, nyt saldonne on miinus 50 000 ja työttömyys pahimmillaan yhdeksään vuoteen.
Keskusta haluaa tuplata talouskasvun ja pelastaa palvelut.

– Jos olet sitä mieltä, että Suomen suuntaa pitää muuttaa, vaihda keskelle. Jos olet sitä mieltä, että hallitusherrojen ja -rouvien on aika herätä ja tunnustaa, mitä kello on lyönyt, vaihda keskelle.

Lue Kaikkosen puhe tästä >

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa