Siirry sisältöön

Vanhanen: Suomen asia on meidän

– Kannatan myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme perusratkaisussa pitkäjänteistä, yhdessä sovittua ja suomalaisten laajasti tukemaa linjaa. En kannata Suomen hakeutumista Naton jäseneksi, Vanhanen sanoi.

Vanhanen sanoi haluavansa muutosta Suomen ulkopolitiikan kapea-alaisuuteen.

– Emme saa käpertyä ulkopolitiikassa Itämeren alueen tilanteen reaktiiviseksi toimijaksi, vaan Suomen ulkopolitiikkaan on palautettava koko maailma.

Vanhasen mukaan turvallinen, menestyvä ja hyvinvoiva Suomi rakentuu koko Suomen ja kaikkien suomalaisten voimin.

– Suomen asia on meidän – me kaikki vastaamme siitä. Eivät vain kaupungit, eivät vain kantasuomalaiset, eivät vain rikkaat, eivät vain duunarit, eivät vain korkeasti koulutetut, eivät vain liberaalit. Me olemme olleet aina yksituumainen kansa.

– Jos pieni maamme ei olisi löytänyt nöyryyttä jatkaa yhdessä samaan suuntaan ja elämään sovussa keskenään, emme olisi kahden viikon päästä juhlistamassa 100-vuotista itsenäisyyttämme.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi: Kauman esitys on otettava vakvasti - kokoomuksen on syytä kuunnella
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ehdotti aikaisemmin tällä viikolla työttömyysturvan suojaosan palauttamista. Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kempin mukaan Kauman avaus on tärkeä ja ansaitsee tulla kuulluksi myös hallituksen sisällä.
24.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Kokoomuksen ja SDP:n johdolla Suomelle käy aina huonosti
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on pelastaa suomalaiset. Syöksykierre, johon Orpon hallitus on Suomen ajanut, on saatava poikki.
20.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho varoittaa äijäkulttuurista:
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho tyrmää hallituksen raskaussyrjintää lisäävän lakihankkeen ja peräänkuuluttaa tasa-arvon vahvistamista työelämässä.
19.3.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetVanhanen: Suomen asia on meidän