Siirry sisältöön

Keskustan UTP-linjaus julkistettiin: Suomi luo vakautta ja keskinäistä luottamusta

Pienen maan turvallisuus rakentuu taidosta ymmärtää maailman muutoksia sekä viisaudesta määrittää siinä oma johdonmukainen politiikkansa. Keskusta haluaa toiminnallaan taata Suomen ja suomalaisten turvallisuuden kaikissa olosuhteissa sekä edistää vakautta ja hyvinvointia kaikkialla maailmassa. Tärkein työkalu siihen on viisas ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

Keskustan UTP-linjaus julkistettiin 1.12. K-studiosta toteutetulla lähetyksellä, jossa läsnä olivat Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola sekä linjausta kommentoimassa kansanedustaja, puolustusministeri Antti Kaikkonen.

Huoltovarmuus nousi suuresti esiin julkistuksessa. Mikko Savola korostaa huoltovarmuuden merkitystä turvallisuudelle.

– Tässä kohdattiin jo haaste (korona)pandemian aikana, kun suojavarusteet loppuivat.

– Huoltovarmuuteen liittyy keskeisesti se, että meillä on riittävästi omaa, kotimaista tuotantoa, puhutaan sitten puolustusteollisuudesta, suojavälineistä, ruuantuotannosta tai energiasta. Niitä ei nosteta nopeasti pystyyn sitten, kun kriisi on päällä, Savola totesi.

Myös Antti Kaikkonen piti huoltovarmuutta tärkeänä teemana ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjauksissa.

– Meillä on tällä hetkellä pandemiakriisi edelleen päällä. Jossain kohti siitä päästään yli, mutta olen jokseenkin varma, että jossain kohtaa meille koittaa jokin toinen kriisi, pandemia, luonnonkatastrofi tai jotain muuta. Sotilaallista kriisiäkään emme voi täydellisesti sulkea pois, Kaikkonen sanoi.

Huoltovarmuuskysymykset on puolustusministerin mukaan syytä pohtia eri kanteilta.

– Sellaiset perusasiat kuin että meillä on riittävästi omaa (kotimaista) energiantuotantoa ja ruuantuotantoa, ne ovat kaksi melkoista henkivakuutusta erilaisiin kriisiaikoihin.

Linjaukseen pääset tutustumaan suoraan tästä.

Mikko Savola

Kansanedustaja (Vaasa), Keskustan puoluehallituksen jäsen

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan UTP-linjaus julkistettiin: Suomi luo vakautta ja keskinäistä luottamusta