Siirry sisältöön

Annika Saarikko: Könkkölän esitykset ansaitsevat kiitoksen

Keskustan kansanedustaja Annika Saarikko kiittää selvitysmies Kalle Könkkölän hyviä esityksiä vammaisten palveluihin liittyen. Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan asettama selvitysmies luovutti näkemyksensä tänään.

-Hallitusohjelman mukaisiin kuntien tehtävien karsintaan liittynyt kipeä esitys vammaispalvelujen rajaamisesta harkinnavaraiseksi yli 75-vuotiaille voidaan nyt jättää toteuttamatta. Hyvä niin. Tämä on huojentava juttu ja rohkaisee aina politiikassa etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja, vaikka säästöjä tehdäänkin, Saarikko iloitsee.

Saarikon mukaan Könkkölän pitkäjänteinen ja arvokas työ vammaisten ihmisten oikeuksien sekä yhdenvertaisuuden puolesta konkretisoituu tänään luovutetuissa esityksissä hienolla tavalla.

-Se ansaitsee kiitoksen. Hallitus on sitoutunut vammaispalvelulain uudistamiseen tällä kaudella. Nyt tehdyt luovat ratkaisut ja rohkeat avaukset uudistavat vammaispalveluja kustannustehokkaalla tavalla.

Saarikko kiinnittää huomiota Könkkölän esittämään liikkumisen tuen järjestämiseen liittyvään henkilökohtaiseen budjettiin. Saman suuntaista esittää myös Tuomas Pöystin johtama virkamiesvalmistelu osana valinnanvapauslainsäädäntöä.

-Myös henkilökohtaisen avun keskus Könkkölän esityksessä on maininnan arvoinen. Nykymalliin on liittynyt monia ongelmia.

Esitykseen liittynyt invalidivähennyksen poisto on verotusmuutoksena merkittävä. Saarikko on Könkkölä kanssa samaa mieltä siitä, että siitä säästyvä reilun 30 miljoonan euron summa voidaan käyttää vammaispalveluissa tarkoituksenmukaisemmalla tavalla.

Lue seuraavaksi

Kaikkonen Orpolle: Pelkkä toivominen ei riitä – hallituksen tehtävä uusia päätöksiä talouden pelastamiseksi
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitukselta uusia toimia Suomen talouden ja työllisyyden vahvistamiseksi. Lähi-idän kiristyneen tilanteen vaikutukset voivat hänen mukaansa heikentää entisestään jo valmiiksi vaikeaa taloustilannetta.
5.3.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Työttömyysturvan suojaosa on palautettava – työn tekemisen on oltava kannattavaa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitusta korjaamaan virheensä ja palauttamaan suojaosan pikaisesti. Suomen työttömyys on kasvanut ja talous laahaa. Samaan aikaan hallitus on poistanut työttömyysturvan suojaosan, joka mahdollisti sen, että työtön saattoi ottaa vastaan lyhyitä ja määräaikaisia keikkatöitä ilman kohtuutonta tulonmenetystä.
27.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetAnnika Saarikko: Könkkölän esitykset ansaitsevat kiitoksen