Siirry sisältöön

Keskustan puoluehallitus: Eduskuntavaaleissa päätetään myös lähipalveluista

Hyvinvointialueet ovat tuskin ehtineet saada toimintansa liikkeelle, kun jotkut jo ovat valmiita leikkaamaan niiden rahoitusta. Kokoomuksen miljarditason leikkausesitys sosiaali- ja terveyspalveluista istuu huonosti jo nyt alijäämäisiä budjetteja tehneiden hyvinvointialueiden toimintaan.

Keskusta lupasi aluevaaleissa vahvistaa lähipalveluja ja varmistaa sote-aseman säilymisen jokaisessa kunnassa. Tämän tavoitteen eteen aluepäättäjämme tekevät töitä jokaisella hyvinvointialueella. Myös eduskuntavaaleissa Keskusta puolustaa lähipalveluja.

Sote-palveluista leikkaaminen merkitsisi lähipalvelujen heikentymistä entisestään, vaikka muuta yritetään väittää. Leikkaukset kohdistuisivat palveluja kipeimmin tarvitseviin: lapsiin, nuoriin, vammaisiin ja ikäihmisiin.

Keskusta haluaa päinvastoin vahvistaa lähipalveluja. Olemme sitoutuneet tuomaan esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepalvelut lähemmäs ihmisten arkea. Palvelujen järjestämisessä tarvitaan uudenlaisia toimintamalleja ja myös teknologian hyödyntämistä. Kaikille ihmisille ja kaikkiin palveluihin digitaalisuus ei kuitenkaan sovi. Tarvitaan ihmisen kohtaamista kasvokkain.

Keskusta puolustaa myös kuntien valtionosuuksia. Mahdolliset valtionosuusleikkaukset kohdistuisivat kipeästi kuntien tuottamiin koulutus- ja vapaa-ajan palveluihin. Nämä ovat tärkeitä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä sairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä. Painopistettä pitää siirtää ongelmien ennaltaehkäisyyn, ei niiden kalliiseen ratkaisemiseen erikoissairaanhoidon tai huostaanottojen keinoin.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluehallitus: Eduskuntavaaleissa päätetään myös lähipalveluista