Siirry sisältöön

Kunnat tarvitsevat rahoitusjärjestelmän uudistuksen pikaisesti

Kuntien valtionosuusuudistus siirtyy vähintään vuodella eteenpäin kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen (kok) ilmoituksen mukaan. Alkuperäinen tavoite oli, että uudistus olisi saatu voimaan vuoden 2026 alusta.

Suomen Kuntaliiton hallituksen keskustan hallitusryhmä edellyttää, että hallitus jatkaa uudistustyötään välittömästi ja käyttää lisäajan aitoon ja kokonaisvaltaiseen kuntien rahoitusjärjestelmän uudistukseen pelkän kuntien peruspalveluita koskevan valtionosuuslainsäädännön uudistamisen sijaan. Muutosten tulee olla kuntien tiedossa hyvissä ajoin ennen vuoden 2027 talousarvion valmistelua. Uudistus tulee tehdä oikeudenmukaisesti niin, että rahoitus vastaa hyvinvointialueuudistuksen jälkeistä tilannetta ja kohtelee kuntia tasavertaisesti.

Kunnat ovat jo nyt todella vaikeassa rahoitustilanteessa. Jotkut kunnat joutuvat maksamaan jatkossakin valtionosuuksia takaisin, koska nykyinen järjestelmä ei toimi eikä hallituksella ole joko toimintakykyä tai poliittista halua sitä korjata näin kuntavaalien alla. Kuntien pitkäjänteinen taloudenhoito ja suunnittelu on vaarassa. Tämä tulee johtamaan lähiaikoina kuntien pakkoyhdistymisiin.

Uudistuksella on jo kiire. Ei voi olla niin, että kunnat joutuvat maksamaan valtiolle pelkästään siitä ilosta, että ne huolehtivat lakisääteisistä tehtävistään. Tämä ei ole valtionosuusjärjestelmän tarkoitus. Emme tarvitse yhtään enempää negatiivisten valtionosuuksien kuntia Suomen kartalle, Kuntaliiton hallituksen keskustalainen varapuheenjohtaja Markku Rossi muistuttaa.

Kuntien rahoitusjärjestelmän uudistus tulee valmistella parlamentaarisesti. Sen lähtökohtana tulee olla tehokkaasti toteutettujen, toimivien kuntapalveluiden tarjoaminen asukkaille kohtuullisella vero- ja maksurasituksella koko maassa.

Valtion rahoituksessa tulee huomioida kunnan kaikki tehtävät, Keskustan Kuntaliiton hallitusryhmä muistuttaa.

Lisäksi Keskusta edellyttää, että hallitus julkistaa kuntakentälle 1,5 vuotisen valmistelutyönsä väliraportin, kuntakohtaiset laskelmat sekä syyt, miksi aikataulussa ei pysytty.

 

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Lohi velkajarrutyöryhmän raportista:
Keskustan varapuheenjohtaja, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi kommentoi velkajarrutyöryhmän raporttia "talouskasvu ja tuottavuuden parantaminen kaikki kaikessa".
25.2.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Missä ovat hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa?
Suomen työllisyystilanne on ajautunut hälyttävään suuntaan. Työttömyys on noussut rajusti, ja yhä useampi suomalainen on vailla työtä. Suunta on ollut väärä. Tilanne näkyy ihmisten arjessa, yritysten näkymissä ja koko maan tulevaisuudessa.
23.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKunnat tarvitsevat rahoitusjärjestelmän uudistuksen pikaisesti