Siirry sisältöön

Eläkekatto saa kansalta vahvan tuen – kaksi kolmesta suomalaisesta kannattaa

Kuvassa Antti Kaikkonen

Verianin tekemän mielipidekyselyn mukaan eläkkeille asetettava katto saa selkeän kannatuksen. Kyselyn mukaan lähes kaksi kolmesta vastaajasta kannattaa eläkekaton käyttöönottoa.

– Kansalaisten selkeä kannatus eläkekatolle kertoo, että ihmisten huoli eläkejärjestelmän kestävyydestä ja oikeudenmukaisuudesta on aito, puheenjohtaja Antti Kaikkonen kuvaa.

Eläkekatto saa kannatusta laajasti yli puoluerajojen.

Kaikkosen mukaan eläkekatossa kysymys on ennen kaikkea oikeudenmukaisuudesta. Keskustan esittämässä mallissa ei puututa maksussa oleviin eläkkeisiin. Tulevaisuudessa eläkekatto toimisi rajana ja vahvistaisi kokemusta järjestelmän kohtuullisuudesta.

Eläkekaton tasosta ja toteuttamistavasta olisi perusteltua käydä keskustelua. Esimerkinomaisesti Kaikkonen on maininnut yli 10 000 euron kuukausittaiset lakisääteiset eläkkeet.

– Eläkekatolla ei maamme talousongelmia vielä ratkaistaisi, mutta sillä olisi myös periaatteellinen merkityksensä, Kaikkonen päättää.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vanhustenhoivan leikkaukset väärin, työllisyystoimet riittämättömiä
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan hallituksen kehysriihessä on sekä myönteisiä että kielteisiä linjauksia. Kokonaisuus jää valitettavasti vaisuksi.
22.4.2026 / Uutiset
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kehysriihestä: Ajolähtö kahdella palolla, mutta huti tuli
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kommentoi hallituksen kehysriiheä seuraavasti: "Ajolähtö kahdella palolla, mutta huti tuli"
22.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen kaavailemat vanhustenhoivan lisäleikkaukset ovat väärä tie
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen arvostelee hallituksen kaavailemia sosiaalihuollon säästöjä, jotka kohdistuvat ikääntyneiden palveluihin ja asiakasmaksuihin.
18.4.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetEläkekatto saa kansalta vahvan tuen – kaksi kolmesta suomalaisesta kannattaa