
Suomen työttömyystilanne on Euroopa unionin huonoin. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen toivoo Orpon hallitukselta rivakoita toimia työttömyystilanteen korjaamiseksi.
– Tarvitaan pikainen ryhtiliike ja nopeasti vaikuttavia toimia. Toivomalla ja odottamalla parempia suhdanteita talous ei nouse eikä työllisyys parane. Se on nähty.
Kaikkonen muistuttaa, että Keskusta on kuluvan hallituskauden aikana esittänyt hallitukselle lukuisia kasvutoimia taloustilanteen parantamiseksi. Hallitus ei ole näihin esityksiin juurikaan tarttunut.
– Suomalaiset pitää saada töihin. Työnteon pitää olla aina kannattavaa. Järjestelmä ei ole kunnossa, jos työttömän on kannattavampaa maata kotona, kuin ottaa vastaan keikkatöitä, Kaikkonen toteaa.
Orpon hallituksen päätös poistaa työttömiltä mahdollisuus tienata 300 euroa kuukaudessa ilman tulonmenetyksiä, oli Kaikkosen mukaan paha virhe.
– Työntekoon kannustaminen on aina parempi vaihtoehto.
Hallituksen toinen paha virhe oli heikentää kotitalousvähennystä. Tämä päätös on ollut kuolinisku monille palvelualan yrityksille ja heidän työntekijöilleen. Samalla monet kotitaloudet ovat menettäneet tarvitsemiaan palveluita.
– Hallituksen ratkaisu sotii kaikkia taloustieteen perusoppeja vastaan. Taantuman aikana ei kannata tehdä päätöksiä, jotka heikentävät entisestään alamaissa olevaa taloutta. Siksi se pitää korjata. Kotitalousvähennys on syytä palauttaa pikaisesti ennalleen.
Erityistä huolta Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen kantaa nuorten heikosta työllisyystilanteesta.
– Vastavalmistuneille nuorille on tärkeää, että he pääsevät työnsyrjään kiinni valmistumisensa jälkeen.
Ensimmäisen työpaikan löytyminen tuottaa hankaluuksia monille nuorille. Kaikkonen kannustaa yrityksiä palkkaamaan myös nuoria, joilla ei ole vielä työkokemusta.
– Työpaikka luo turvaa ja vahvistaa nuorten tulevaisuudenuskoa. Yrityksille tämä tarjoaa hyvän keinon osaavia ja sitoutuneita työntekijöitä vuosiksi eteenpäin.
– Myös kesätöillä on tärkeä merkityksensä. Olisi toivottavaa, että niitä nyt tarjottaisiin, jos vain suinkin mahdollista, Kaikkonen päättää.


