Siirry sisältöön

Keskustan ryhmäpuhe: Suomi tarvitsisi nyt toivoa, turvaa ja työtä

Markus Lohi puhumassa
Markus Lohi puhumassa

Keskustan varapuheenjohtaja, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi piti Keskustan ryhmäpuheen eduskunnan lähetekeskustelussa valtion ensi vuoden talousarviosta sekä pitemmän aikavälin julkisen talouden suunnitelmasta.

(muutosvarauksin)

Toivo on sana, jonka me suomalaiset ymmärrämme, kukin omalla tavallamme.

Useimmille meistä se on tulevaisuuden uskoa. Odotusta jostain myönteisestä. Uskoa, että asiat voivat muuttua paremmiksi ja että jotakin me voimme myös niille tehdä.

Suomalaisia huolettaa pärjääminen ja palvelujen saaminen

Mitä suomalaisissa kodeissa juuri nyt ajatellaan ja keskustellaan?

Monet suomalaiset ovat huolissaan, eivätkä pelkästään Suomen velkaantumisesta.

Ihmisiä huolettaa, miten lähipalveluiden käy. Neuvoloiden, perhekeskusten, terveysasemien, hoivakotien ja vuodeosastojen. Eri puolilla maata ollaan taloudellisessa pakkoraossa ajamassa juuri näitä alas.

Yli miljoona suomalaista asuu yksin. Näissä kodeissa saattaa ikääntyvää huolettaa, kuka minusta pitää huolta, kun voimani ehtyvät.

Osa ihmisistä pelkää työpaikkansa menettämistä tai yrityksensä kaatumista.

Keittiön pöydän ääressä perheenäidit ja -isät tuskailevat rahan riittämistä, kun hinnat ja korot nousevat ja asuminen kallistuu.

Näille ihmisille ja jokaiselle suomalaiselle – kautta tämän maan – meidän päättäjien pitää nyt yhdessä luoda toivoa.

Kun lukee hallituksen esitystä vuoden 2024 talousarvioksi, numerot ovat paitsi ensi vuoden myös lähivuosien osalta poikkeuksellisen synkkiä.

Velkaannumme niin nopealla vauhdilla, että heikompaa alkaa jo hirvittämään. Julkisen talouden alijäämä on ensi vuonna ylittämässä jopa EU:n kolmen prosentin raja-arvon.

Ongelmia ratkaistaan vain yhteistyöllä

Näitä ongelmia ei ratkaista hetkessä eikä ainakaan toisiamme syyttelemällä. Ei tätä hallitusta eikä menneitä. Nyt meidän pitää tehdä määrätietoisia päätöksiä Suomen suunnan muuttamiseksi. Ongelmat ovat yhteisiä ja ne pitää yhdessä myös ratkaista.

Hälytyskellot soivat ja ne soivat meille kaikille. Meidän pitää eduskunnassa yhdessä pystyä parempaan.

Siksi tarvitsemme myös herkkyyttä kuunnella toistemme näkemyksiä ja ennen muuta suomalaisten toiveita ja huolia. Tilanne on niin vakava, että ylpeilyn tai naljailun sijaan tarvitsemme kaikilta sopivaa nöyryyttä.

Jos kaikkia kiviä ei nyt käännetä talouden huonon kehityksen oikaisemiseksi, tässä maassa voi pian olla kymmeniätuhansia työttömiä lisää. Rakentaminen on jo lamassa, mutta myös teollisuus ja vienti sakkaavat. Samalla vastakkainasettelu työmarkkinoilla voimistuu.

Keskusta peräänkuuluttaa uudistuksia ja uutta ajattelua

Siksi jatkan muutamalla esimerkillä, mitä nyt pitäisi Keskustan mielestä tehdä.

Tarvitsemme työttömyysturvan uudistuksen. Tiedämme kuitenkin hyvin, että ei ihmisille saada töitä, jos osaaminen ei kohtaa. Työelämä muuttuu ja siksi järkevät ratkaisut, kuten aikuiskoulutustuki, tulisi ehdottomasti tavalla tai toisella säilyttää.

Perusterveydenhuolto pitää pelastaa ja sitä pitää vahvistaa. Lähipalvelut ovat perusta ihmisten hyvinvoinnille ja tuovat arjen turvaa.

Ensimmäiseksi hyvinvointialueille pitäisi antaa lisää aikaa tasapainottaa taloutensa. Toiseksi hallituksen tulisi perääntyä sosiaali- ja terveyspalveluista leikkaamisesta. Tiedämme, että kaavaillut 1,4 miljardin säästötavoitteet eivät ole edes toteutumassa.

Valtion rahat pitää käyttää viisaasti. Kalliin ja kannattamattoman Turun tunninjunan rahat voitaisiin laittaa pienempiin tie-, homekoulu- ja muihin korjaushankkeisiin koko Suomessa. Näin turvaisimme etenkin rakennusalan työpaikkoja ja samalla parantaisimme ihmisten arkea ilman lisävelkaa.

Toteuttamalla ammattidieselin helpottaisimme kuljetusyrittäjien kustannuksia tässä pitkien etäisyyksien maassa ja tukisimme talouden kasvua kautta Suomen. Koko maata pitää kehittää tasapuolisesti.

Suomi tarvitsee nyt romahtaneen syntyvyyden ajassa erityisen myönteistä perhe- ja lapsipolitiikkaa. Jokainen leikkaus lapsiltamme ja lapsiperheiltä on väärä signaali. Sitä Keskusta ei tule hyväksymään. Tarvitsemme myös ratkaisuja, joilla työntekijöitä houkutellaan Suomeen.

Veropolitiikassa tekisimme erilaisia arvovalintoja kuin hallitus.

Olemme myös vakavasti huolissamme leikkausten kohdistumisesta yksille ja samoille ihmisille. Vaara on todellinen, koska vaikutusarvioita ei hallituksella virkamiesten mukaan ole päätöksiä tehtäessä ollut. Ne julkistettiin vasta eilen.

Keskusta ei arvostele hallituksen politiikkaa arvostelemisen ilosta eikä vastusta sitä vastustamisen ilosta. Suomen talous pitää laittaa kuntoon. Pitkältä ajalta juontuvat velka- ja alijäämäongelmat pitää ratkaista. Hallituksen tavoitteet ovat oikeita, eikä vaikeilta säästötoimiakaan voida välttää.

Siksi me olemme valmiita tukemaan järkeviä ja oikeudenmukaisia hallituksen esityksiä. Näitä ovat esimerkiksi työpaikoilla tapahtuvan paikallisen sopimisen edistäminen ja työttömyysturvan uudistaminen. Muutosten pitää kuitenkin olla reiluja myös työntekijän kannalta.

Nyt tarvitaan turvan, työn ja toivon politiikkaa

Suomi tarvitsee nyt turvan, työn ja toivon politiikkaa. Se on Keskustan vaihtoehto. Linja, jolla pidämme tasa-arvoisesti mukana jokaisen suomalaisen ja koko maan.

Miksi aloitin puhumalla toivosta ja tulevaisuuden uskosta? Eikö talouden tasapainoon laittaminen ole vain Excel-taulukoita, leikkauslistoja ja veronkorotuksia? Ei ole.

Jos suomalaiset eivät uskalla kuluttaa, se näkyy huonona talouskehityksenä. Jos yritykset eivät usko tulevaisuuteen, ne eivät investoi ja työllistä. Siksi tarvitsemme nyt samaan aikaan niin talouden kuntoon laittamista, lähipalvelujen turvaamista, huolenpitoa perheen pienimmistä ikäihmisiin kuin aivan erityisesti luottamuksen rakentamista tulevaisuuteen.

Se on meidän yhteinen tehtävämme.

 

Lue seuraavaksi

Juha Määttä Keskustan viestintäpäälliköksi
Keskustan uudeksi viestintäpäälliköksi on valittu filosofian maisteri Juha Määttä. Nimityksen teki 10.10.2024 kokoontunut Keskustan puoluehallitus.
10.10.2024 / Uutiset

Maamme taloudellinen tilanne on vakava, mutta ideologinen toisen värisiltä ihmisiltä avun poistaminen ei auta. Suomen nykyhallitus laittaa Afrikan kehitysyhteistyöhanoja kiinni eikä näe Afrikan valtioita potentiaalisena kauppakumppanina, huomautti Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari ryhmäpuheessa, kun eduskunta kävi lähetekeskustelua Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteosta. Kalmari muistutti puheessa myös, että Kauppa- ja kehityspolitiikka on osa turvallisuutta. Lisäksi hän totesi, että Suomella olisi annettavaa erityisesti yrittäjyyteen kannustamisessa. Ruokaturvan osaaminen ja siitä viestin vieminen puolestaan on osa ilmastonmuutoksen torjuntaa.
9.10.2024 / Blogit ja ryhmäpuheenvuorot
EtusivuAjankohtaistaBlogit ja ryhmäpuheenvuorotKeskustan ryhmäpuhe: Suomi tarvitsisi nyt toivoa, turvaa ja työtä