Siirry sisältöön

Keskustan ryhmäpuheenvuoro katsauksessa ulko- ja turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen

Arvoisa puhemies,

Toisen maailmansodan jälkeen Euroopan turvallisuus on rakennettu kansainvälisten sopimusten varaan. Niiden kunnioittamiseen perustuva turvallisuus on kansakuntien itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden tae.

Venäjä on nyt hylännyt ne eivätkä sen toiminta ja perustelut ole tältä vuosisadalta.

Sopimusten rikkomista ei voi perustella yksipuolisilla historian tulkinnoilla.

Sopimukset on tehty estämään se, etteivät historian virheet toistu.

Nyt Venäjän toimet rikkovat räikeästi kansainvälistä oikeutta, Minskin sopimuksia ja Etyjin periaatteita.

Arvoisa puhemies,

Tuomitsemme Venäjän yksipuoliset, Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta loukkaavat toimet.

Vakavasta tilanteesta huolimatta on kuitenkin pyrittävä pitämään yllä keskusteluyhteys. Tosin emme tiedä, onko Venäjällä aikomustakaan aidosti neuvotella.

Arvoisa puhemies,

Suomen asema on vakaa eikä meihin kohdistu sotilaallista uhkaa.

Suomi pitää huolta kansallisesta puolustuksesta ja kehittää kansainvälisiä kumppanuuksia.

Euroopan unioni on Suomen tärkein ulkopoliittinen viitekehys.

EU tulee asettamaan pakotteita.

Näillä pakotteilla ja vastapakotteilla tulee vääjäämättä olemaan seurauksia talouteemme. Se hinta on kestettävä.

Kyse on vapauden, demokratian, suvereniteetin ja maiden itsemääräämisoikeuden puolustamisesta.

Siksi Euroopan unionin on toimittava yhtenäisesti, tehokkaasti ja välittömästi.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaBlogit ja ryhmäpuheenvuorotKeskustan ryhmäpuheenvuoro katsauksessa ulko- ja turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen