Siirry sisältöön

Ajoissa liikkeelle vaalirahoituksen kanssa!

Kampanjaa suunnitellessanne kannattaa vaalirahoituksen pyytämisen kanssa olla liikkeellä hyvissä ajoin. Esimerkiksi jotkin etujärjestöt saattavat tukea kaikkia ehdolla olevia jäseniään jollakin summalla, mutta mikäli kyseiseen tarkoitukseen varattu budjetti on jo käytetty, voi tarjolla olla myös ei-oota. Käykää siis läpi järjestöt, joissa olette jäseninä ja laittakaa vapaamuotoinen hakemus sisään, ellei nettisivuilla ole selkeää ohjetta (harvoin on).

Myös yksityishenkilöitä kannattaa lähestyä vaalirahoituksen merkeissä mieluummin aiemmin kuin myöhemmin, sillä heidänkin kukkaronnyörit tuppaavat menemään tiukemmalle, mitä useampi ehdokas heitä on ehtinyt asialla lähestyä. Samoin koko kampanjan suunnittelu on sitä helpompaa, mitä varhaisemmassa vaiheessa on tulopuoli tiedossa. Toimiva systeemi vaihtelee sen mukaan, kuinka hyvin henkilön tunnet, mutta oudoille ihmisille voi laittaa alkuun vaikka sähköpostin ja muutaman päivän päästä soitella perään. Jos sähköpostiin tulee automaattivastaus lomallaolosta, niin yleensä ei kannata sen aikana soitella.

Kiinnostaako vaalirahoituksen muut osa-alueet? Voit tutustua huhtikuun lähikoulutuksessa pidetyn vaalirahoitusosion (ja muidenkin koulutusten) materiaaleihin MSL:n ylläpitämällä moodle-sivustolla: https://moodle.msl.fi/course/view.php?id=321 Salasana sivustolle on TulevaEdustaja

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Oppimisen ongelmiin puututtava heti koulutien alussa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa vahvistaa lasten perustaitoja ja ehkäistä syrjäytymistä jo varhaisessa vaiheessa koulupolkua. Kaikkosen mukaan nuorten kasvava työttömyys ja heikentynyt usko tulevaisuuteen vaativat toimia, jotka ulottuvat työmarkkinoita laajemmalle.
15.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaEhdokaskirjeetAjoissa liikkeelle vaalirahoituksen kanssa!