Siirry sisältöön

Aila Paloniemi: Vihdoin lasta ja nuorta kuullaan palvelusuunnittelussa

Hänen mukaansa on syytetty esimerkiksi kiirettä, liian vähäistä henkilöstömäärää, salassapitomääräyksiä tai totuttuja työtapoja. Kyse on kuitenkin ennen muuta asenteista. Onnistuneet palvelut syntyvät vain yhteistyössä kaikkien toimijoiden kanssa.

– Ammattiasiantuntijoita tarvitaan aina. Lapset ja nuoret ovat kuitenkin itse parhaita käytännön asiantuntijoita siinä, millaisia palveluita he tarvitsevat ja haluavat käyttää, toteaa itsekin aikanaan varhaiskasvatukseen kouluttautunut ja myöhemmin sitä myös journalistina ja nykyisen työnsä kautta tarkastellut Aila Paloniemi.

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma on yksi Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Sen kaikissa vaiheissa halutaan hyödyntää nuorten ääntä suoraan.

Parhaillaan on menossa kouluille suunnattu kilpailu. Kilpailussa kerätään laajasti ajatuksia siitä, miten koulu voisi toimia paremmin lapsen ja nuoren hyvinvoinnin edistäjänä.

– Tässä toteutuu hienosti myös demokratiakasvatuksen ajatus. Kilpailu on Suomen Nuorisovaltuustojen liiton ideoima ja se jo sinällään edistää osallistumista ja aktiivisuutta ja vahvistaa oman elämän asiantuntijuutta, Paloniemi sanoo.

Hallituksen lapsi- ja perhepalveluohjelmassa hyödynnetään lasten ja nuorten oman äänen lisäksi lapsi- ja nuorisotutkimuksen, kyselyiden sekä muun muassa järjestöjen tuottamaa tietoa lasten ja nuorten palvelukokemuksista. Hankkeen tavoitteena on vaikuttaa siihen, että uutta tietoa lasten, nuorten ja perheiden palvelukokemuksista tuotettaisiin säännöllisesti päätöksenteon pohjaksi.

Kouluille suunnattu ideointikilpailu päättyy sunnuntaina viikko äitienpäivän jälkeen.

Lue seuraavaksi

Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen: Keskeiset toimijat samaan pöytään rauhan saavuttamiseksi Ukrainaan
Keskustan puheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen käsitteli Ukrainan rauhanprosessin tilannetta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa katsauksessaan keskustan järjestämässä seminaarissa.
27.11.2025 / Uutiset
Keskustan vaihtoehdon esittelypuhe eduskuntakeskustelussa 26.11.2025
Keskustan vaihtoehdon esittely eduskuntakeskustelussa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen
26.11.2025 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi Suomen joutumisesta EU-tarkkailuluokalle: Suomi on nyt vakavassa paikassa
Suomen ajautuminen EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn on murheellinen uutinen. Se on myös selkeä mainehaitta Suomelle, joka on esiintynyt EU:ssa tiukan taloudenpidon maana.
25.11.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetAila Paloniemi: Vihdoin lasta ja nuorta kuullaan palvelusuunnittelussa