Siirry sisältöön

Antti Kurvinen Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella 22.8.2023

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella 22.8.2023

(muutosvarauksin)

Arvoisat kollegat, hyvät kuulijat

Eduskuntavaaleista on kulunut lähes viisi kuukautta. Kokoomuksen ja Perussuomalaisten pitäisi olla toteuttamassa suuria lupauksia, joita ne ihmisille ennen vaaleja antoivat. Näin ei nyt kuitenkaan ole. Hallituksen tilanne on sekasortoinen. Ulkomailla kirjoitetaan ”kauhukabinetista”. Meno on kuin Trumpin Amerikassa.

RKP on kuin Hamlet: ollako vai eikö olla.

Syy sekasortoon ei ole mediassa, tutkijoissa tai oppositiossa. Syy on vain ja ainoastaan hallituksessa. Yksi on varmaa: näin ei voi jatkua.

Ajelehtimisen pitää päättyä. Suomea pitää alkaa johtaa. Ihmisten asioita pitää alkaa hoitaa. Vaalilupaukset pitää toteuttaa.

Keskustasta tulee tukea, jos esitykset mielestämme ovat Suomen kannalta oikeita. Keskustan eduskuntaryhmä ei tule oppositiossa vastustamaan vastustamisen vuoksi.

Keskustan linja on, että ihmisarvo on jakamaton ja että perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle. Mielestämme Suomessa ei saa olla minkäänlaista sijaa rasismille. Emme kuitenkaan ole sinisilmäisiä maahanmuuton ongelmille. On kaksi täysin eri asiaa: olla maahanmuuttokriittinen tai olla rasisti.

Hyvät kuulijat,

Keskustan oppi-isä on 1900-luvun alussa elänyt laihialainen Santeri Alkio. Alkion mielestä niin oikeisto kuin vasemmisto olivat väärässä. Tarvittiin kolmas tie – ihmiseen, maahenkeen, sivistykseen ja heikomman puolustamiseen nojannut puolue. Näin syntyi Maalaisliitto-Keskusta.

Keskustalaiset ovat aina historiassa vastustaneet ääriliikkeitä – niin äärioikeistoa kuin kommunismia. Keskusta on aina rakentanut tasapainoa ja pyrkinyt vähentämään vastakkainasettelua. Alkiolaisesta näkökulmasta nykyinen ilmapiiri; ”jos et ole rasisti-natsi, olet vihervasemmistolainen”; on sairas ja vaarallinen.

Alkio puhui siitä, että ihmisyys on asetettava kaiken politiikan lähtökohdaksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja valtiovarainministeri Riikka Purra on sanonut, että politiikassa ei tarvita empatiaa. Tämä on todella kaukana alkiolaisesta ajattelusta.

Nyt jos koskaan tarvitaan empatiaa. Oikeudenmukaisuus pitää muistaa.

Perussuomalaisten poliitikot ovat vedonneet omassa politiikassaan Alkioon ja legendaariseen keskustataustaiseen presidentti Kekkoseen. Kekkosen tavoitteena oli uudistaa Suomea ja pitää koko maa ja kaikki ihmiset mukana kehityksessä. Kekkonen ministerinä halusi rajoittaa oikeistoradikalismia. Kun tätä miettii, huomaa, että nykyisten Perussuomalaisen puolueen arvot ovat hyvin kaukana niin Alkiosta kuin Kekkosesta.

Perussuomalaisten edeltäjä oli Suomen Maaseudun Puolue (SMP). PS:n entinen puoluejohtaja Timo Soini on kirjoittanut, että nykyinen PS on hylännyt täysin SMP:n aatteen. Tämä on helppo uskoa katsoessa hallitusohjelmaa. SMP oli tunnettu siitä, että se puolusti heikoimmassa asemassa olevia. Oli pienen ihmisen asialla.

Sotesta ollaan säästämässä puolitoista miljardia. Tämä on karmeaa kyytiä maakunnissa, kun hyvinvointialueilla on jo nyt taloudellista vajetta. Hallituksen linja tulee keskittämään vanhus- ja terveyspalvelut. Ikääntyvät suomalaiset kärsivät erityisesti. Eettisesti ja perustuslaillisestikin on kyseenalaista, että hallitus aikoo lykätä vammaispalvelulain voimaantuloa.

Toivon, että valtiovarainministeri Riikka Purra muistaisi budjettiesityksessään vähän SMP:n juuria ja peruisi vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuvat leikkauksensa. Toivon Riikka Purralta empatiaa edes vammaisia ja vanhuksia kohtaan.

Toivottavasti SMP:n eli ”Maaseudun Puolueen” perintö näkyisi siinä, että Purran budjetissa ei romuteta lähipalveluja etenkään maaseudulla, jossa etäisyydet ovat pitkiä.
Pitää muistaa, että lähi- ja peruspalvelut – vanhustenhoito, terveydenhuolto, koulutus – ovat olleet suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvon tae. Ne ovat pitäneet Suomea ehjänä ja koossa. Palvelujen keskittäminen voimistaisi maamme sosiaalista, alueellista ja henkistä kahtiajakoa. Lähipalveluja ei pitäisi leikata myöskään kasvukeskusten lähiöissä, sillä se pahentaisi kahtiajakoa terveyseroissa ja hyvinvoinnissa.

Kuitenkin myös Keskustan mielestä säästöjä tulee tehdä. Vaaliohjelmassa linjasimme, että leikkaisimme n. 2,5 miljardia hallituksen 4 miljardin sijaan. Lisäksi emme kohdentaisi leikkauksia sote-palveluihin. Keskusta on valmis reiluihin työmarkkinauudistuksiin, joilla Suomen työelämästä tehdään kilpailukykyisempää ja joustavampaa.

Perussuomalaisten kellokkaat lupasivat vaaleissa, että polttoaineen hinta laskee. Luettuani hallitusohjelman olen kuitenkin huomannut, ettei oikeistohallitus ole poliittisilla päätöksillä alentamassa bensan pumppuhintaa. Ette kai arvoisa valtiovarainministeri Purra te johtaneet äänestäjiä harhaan?

Keskusta kertoi vaaleissa ihmisille totuuden eikä koijjannut ketään katteettomilla lupauksilla tai perättömillä iltasaduilla. Annoimme vain muutaman konkreettisen vaalilupauksen niin sanotulla kymppilistallamme. Yksi niistä oli ammattidieselin toteuttaminen Suomessa niin, että liikenteen pienyrittäjien tilanne paranisi ja Suomen kuljetusten kilpailukyky kohenisi. Ammattidieselistä on olemassa valmis luonnos valtiovarainministeriössä.

Valitettavasti myös ammattidiesel puuttuu hallitusohjelmasta. Vetoan nyt teihin valtiovarainministeri Purra: jotta ette pettäisi aivan kaikkia lupauksianne autoilijoille, toteuttakaa ammattidiesel ensimmäisessä budjettiesityksessänne.

Hyvä kokousväki,

Keskustan tilanne puolueena ei ole helppo. Oppositiossa olo ei ole helppoa. Keskustan tilanteeseen sopii mielestäni vapaa mukaelma Nälkämaan laulua:
Gallupit lie hankalia olkoon vaan, politiikan toimittajat kitsaita – siis presidentinvaaleissa kilpaillaan! Meidän on uudesta luotava puolue – raukat vain menkööt populistien taa!

Lue seuraavaksi

Keskustan Jyväskylän puoluekokouksen kannanotto 16.6.2024: Jokainen nuori tarvitsee turvallisen aikuisen
Keskustan mielestä jokainen nuori tarvitsee arkeensa vähintään yhden turvallisen aikuisen. Yksikin kiusattu, syrjäytynyt tai koulusta pudonnut nuori on sivistysliike keskustalle liikaa. Keskusta edellyttää toimivaa oppilashuoltoa ja haluaa vahvistaa sitä.
16.6.2024 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetAntti Kurvinen Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella 22.8.2023