Siirry sisältöön

Kaikkonen: Ukrainaa ei saa jättää oman onnensa nojaan

Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan Yhdysvaltain ja Venäjän johtajien keskustelut eivät saa johtaa siihen, että ukrainalaiset ja Eurooppa sivuutetaan neuvottelupöydissä. Kaikkonen peräänkuuluttaa oikeudenmukaista rauhaa, ja varoittaa että kyseessä on Ukrainan kohtalon lisäksi koko Euroopan asia sekä Suomen etu.

  • Ukrainan yli tai ohi ei oikeudenmukaista rauhaa voi neuvotella. Ukrainaa ei saa jättää oman onnensa nojaan. Ei nyt, ei neuvotteluissa, ei rauhan synnyttyä.
  • Kyse on Ukrainan oikeuksien lisäksi myös siitä, hyväksytäänkö perusteettomat, väkivaltaiset aluevaltaukset politiikan välineenä. Ukrainan rauha ja tapa jolla se syntyy on monella tapaa myös Euroopan asia.
  • Eurooppa ei voi jäädä neuvotteluissa katsomon puolelle. Kyse on sekä Ukrainan että Euroopan turvallisuudesta ja tulevaisuudesta.

 

Kaikkosen mielestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pitää huolehtia kolmesta asiasta: Pidetään Yhdysvallat Natossa, pidetään Suomen oma paketti kasassa, ja edistetään Euroopan nousemista seisomaan omilla jaloillaan.

  • Yhdysvallat on Naton suurin ja vahvin maa, ja tärkeä kumppani Euroopan ja Suomen turvallisuuden takaamisessa. Suomen ehdoton etu on puolustusliittoon sitoutunut Yhdysvallat.
  • Samalla Suomen pitää huolehtia kyvystämme pärjätä kaikissa olosuhteissa. Vahva puolustus, huoltovarmuus ja sisäinen eheys ovat kaikki välttämättömiä.
  • Samaa tarvitaan enemmän Euroopassa. Puolustuksessa Euroopan maat ovat vuosikymmeniä sallineet omien voimiensa rapautua luottaen amerikkalaisten hoitavan asiat. Vahvemmilla hartioilla varustettu Eurooppa on Suomen turvallisuudelle tärkeä, välttämätönkin. Euroopan on korkea aika nousta seisomaan omilla jaloillaan, toteaa Kaikkonen.

Lue seuraavaksi

Keskusta vetoaa vastuullisen kampanjoinnin puolesta
Kuntaliitto ja puoluesihteerit kutsuvat kaikki mukaan tekemään vuoden 2025 kuntavaaleista onnistuneet ja osoittamaan, että demokratia on edelleen vahvasti yhteiskuntamme perusta. Kunnat ja kaupungit, kuntalaiset ja kuntapäättäjät ansaitsevat laadukkaita päätöksiä ja rakentavan keskusteluilmapiirin.
27.2.2025 / Uutiset
Keskustalla malli: Ikäihmiset ansaitsevat parempaa kuin nyt
Keskusta antaisi hyvinvointialueille nyt lisäaikaa saada taloutensa kuntoon, jotta hoitajia ei tarvitse irtisanoa tai hoivakoteja ajaa alas. Kelakorvaukset Keskusta siirtäisi hyvinvointialueille eikä rahoissa jo valmiiksi rypeville terveysfirmoille. Keskusta toteuttaisi myös omalääkäri- ja -hoitajamallin. Muun muassa nämä keinot kertoi Keskustan kansanedustaja Hanna-Leena Mattila ryhmäpuheessa, kun eduskunnassa keskusteltiin Keskustan jättämästä välikysymyksestä arvokkaasta ikääntymisestä ja vanhushoivan tilanteesta.
25.2.2025 / Uutiset
Keskusta ei usko keskittävään kulttuuripolitiikkaan
Jopa kulttuurin saralla nähdään, että kokoomus-perussuomalaisen hallituksen sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään. Hallitus leikkaa rajusti palveluita ja vie toimintaedellytyksiä ympäri Suomen teattereilta, orkestereilta, museoilta ja festivaaleilta, huomautti Keskustan Hanna Kosonen Keskustan ryhmäpuheessa eduskunnan puhuessa kulttuuripoliittisesta selonteosta.
24.2.2025 / Politiikka
EtusivuAjankohtaistaUutisetKaikkonen: Ukrainaa ei saa jättää oman onnensa nojaan