Skip to content

Kansanedustaja Mika Lintilä: Kansainvälistä yhteistyötä veronkierron ja muun harmaan talouden kitkemiseksi lisättävä

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, Keskustan talouspoliittista työryhmää johtava kansanedustaja Mika Lintilä kiittelee tiedotusvälineitä ns. Panama-papereiden julkistamisessa.

Lintilän mukaan kansainvälistä yhteistyötä veronkierron ja muun harmaan talouden kitkemiseksi on lisättävä. Ongelmiin on tähän asti puututtu liian ponnettomasti, vaikka myös edistystä on tapahtunut.

Esimerkiksi verotusta koskeva automaattinen tietojenvaihto laajenee ensi vuonna. Suomi on vuonna 2014 allekirjoittanut sopimuksen tietojenvaihdosta, joka tulee verotusmenettelyä koskevan esityksen hyväksymisen jälkeen sovellettavaksi. Sopimuksessa on mukana lähes 80 valtiota ja oikeusaluetta.

– Tarvitaan etenkin EU:n yhteisiä toimenpiteitä. Nyt eduskunnan käsiteltävänä on komission esitys, jonka tavoitteena yhtenäistää ja vahvistaa EU-maiden sääntöjä veronkierron torjumiseksi. Keskeisintä ongelmien ratkaisemisessa on kansainvälisen tietojenvaihdon lisääminen, Lintilä sanoo.

Lintilä ehdottaa myös kotimaista pidemmän aikavälin seuranta- ja arviointiryhmää veronkierron ja muun harmaan talouden kitkemiseen. Puolueiden edustajien lisäksi työryhmässä tulisi olla verohallinnon, poliisin ja muiden asianomaisten viranomaisten edustus.

– Veronkierto on aina tuomittavaa ja etenkin, kun veroilla kustannetaan suomalaisten yhteiset sosiaali- ja terveys-, koulutus- ja muut peruspalvelut.

– Harmaan talouden kitkeminen on kaikkien päättäjien yhteinen tehtävä, jota ei pidä politisoida. Päinvastoin, tarvitaan vaalikaudet ylittävä yhteinen näkemys ja sen mukaisia ratkaisuja. Oppositiolla on ollut vakavan pohtimisen arvoisia esityksiä sen lisäksi, mitä hallitus tekee. Toimenpiteitä pitää joka tapauksessa jatkaa ja tehostaa, Lintilä sanoo.

Lue seuraavaksi

Keskustan Kurvinen eduskuntapuheessaan: Keskustan talousvaihtoehto on vastuullinen ja inhimillinen
Keskustan vaihtoehto hallituksen linjaukselle olisi velkaantua vähemmän, mutta toimia silti vastuullisesti ja tasapuolisesti. Keskusta tukisi lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia ja samalla kasvupanostuksia suunnattaisiin koko maahan.
29.11.2023 / Uutiset
Keskustan Kurvinen: Keskustan vaihtoehto on rohkaiseva ja vastuullinen
Keskustan vaihtoehto hallituksen linjaukselle olisi velkaantua vähemmän, mutta toimia silti vastuullisesti ja tasapuolisesti. Keskusta tukisi lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia ja samalla kasvupanostuksia suunnattaisiin koko maahan. Lähipalveluita ja kunnon liikenneyhteyksiä tarvitaan Keskustan linjauksen mukaan ihan kaikkialla Suomessa.
29.11.2023 / Blogit ja ryhmäpuheenvuorot
Puoluevaltuuston kokouksen toinen päivä 26.11.2023
Puoluevaltuuston sunnuntaipäivä alkoi talousseminaarilla. Kokouksen päätösasioissa mm. eurovaaliehdokkaiden asettaminen.
27.11.2023 / K-Studio
EtusivuAjankohtaistaUutisetKansanedustaja Mika Lintilä: Kansainvälistä yhteistyötä veronkierron ja muun harmaan talouden kitkemiseksi lisättävä