Siirry sisältöön

Keskusta: Hallituksen keskityttävä lähipalvelujen pelastamiseen hallintopelien sijaan

Keskusta patistaa Orpon hallitusta toimimaan lähipalvelujen pelastamiseksi ja pahenevan palvelujen rahoitusongelman korjaamiseksi. Tarvitaan lainsäädäntömuutoksia ja tukea hyvinvointialueiden työlle.

Ykköstavoitteena pitää olla lähipalvelujen varmistaminen kaikille lompakon paksuudesta tai kotipaikasta riippumatta. Hallituksen päähuomio ei saa suuntautua hallinnolliseen näpertelyyn palveluiden sijaan.

  • Hallituksen teot tai puheet eivät kerro nyt mielenkiinnosta huolehtia ihmisten palveluista, sanoo varapuheenjohtaja Markus Lohi.
  • Samaan aikaan, kun julkista terveydenhuoltoa kuritetaan, yksityisille terveysfirmoille ohjataan puoli miljardia euroa kelakorvauksina.

 

Kelan mukaan yksityisten palvelujen Kela-korvausten lisärahoitus ei ole juurikaan keventänyt julkisen sektorin asiakasmäärää, vaan tuella on rahoitettu yksityisen sektorin olemassa olevia asiakassuhteita. Lohen mukaan tämä on järkyttävän tehotonta julkisten varojen käyttöä.

Ongelmien ratkomisen sijaan hallituspuolueiden taholta on aloitettu keskustelu alueiden määristä ja aluevaltuustojen tarpeellisuudesta, vaikka asiantuntijat eivät ole nähneet näiden olevan vaikuttavia ratkaisuja terveydenhuollon ongelmiin. Keskusta kannustaa hallitusta keskittymään hallintoteorian sijaan ihmisten palveluihin.

Keskustan mielestä nyt pitää keskittyä lähipalvelujen turvaamiseen väestön vanhetessa ja hoidon tarpeen kasvaessa. Viime vuosina lyhennetyt hoitojonot ovat kääntymässä kasvuun, kun peruspalvelut heikkenevät ja palveluverkkoa karsitaan. Tämä pahentaa vaivoja ja lisää kalliiden erikoispalvelujen käyttöä. Moni hyvinvointialue käy jo kuudensia YT-neuvotteluita pyrkiäkseen pikaisiin ja tiukkoihin säästövaatimuksiin. Ostopalveluista aiheutuvat kustannukset hyvinvointialueille paisuvat. Suomalaiset odottavat nyt hallitukselta korjaavia toimia.

Keskusta tarjoaa suuntaviivoiksi palvelujen kehittämisessä päälinjoja, joiden edistämiseksi hallituksella olisi tällä vaalikaudella vielä runsaasti aikaa.

  1. Vuokratyövoiman käyttöä on vähennettävä kansallisin toimin. Ruotsista on tästä saatu hyviä tuloksia. Vuonna 2023 vuokratyövoiman käytön kustannukset olivat jo noin 600-700 miljoonaa euroa.
  2. Hyvinvointialueiden lääkärikunnan tulee olla pääosin virkasuhteista. Tämä mahdollistaa esimerkiksi omalääkärimallin ja sen myötä hoidon paremman jatkuvuuden, potilasturvallisuuden ja asiakastyytyväisyyden.
  3. Alueiden alijäämien kattamiselle on saatava lisäaikaa. Tätä ovat vaatineet hyvinvointialueiden ammattijohtajat sekä asiantuntijat. Epävarmuuden sijaan hyvinvointialueille on turvattava työrauha.
  4. Keskitetyn ohjauksen ja sääntelyn tiukentamisen sijaan alueille tarvitaan lisää päätösvaltaa esimerkiksi erikoissairaanhoitopalvelujen tuottamisessa.
  5. Julkisen sektorin asema palvelujen vahvana järjestäjänä on turvattava. Yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa yhteistyötä on jatkettava selkeillä pelinsäännöillä. Samalla perusterveydenhuollossa ammatinharjoittajamallia on edistettävä.

 

Keskustan työvaliokunta käsitteli asiaa torstain kokouksessaan.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi: Kauman esitys on otettava vakvasti - kokoomuksen on syytä kuunnella
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ehdotti aikaisemmin tällä viikolla työttömyysturvan suojaosan palauttamista. Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kempin mukaan Kauman avaus on tärkeä ja ansaitsee tulla kuulluksi myös hallituksen sisällä.
24.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Kokoomuksen ja SDP:n johdolla Suomelle käy aina huonosti
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on pelastaa suomalaiset. Syöksykierre, johon Orpon hallitus on Suomen ajanut, on saatava poikki.
20.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho varoittaa äijäkulttuurista:
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho tyrmää hallituksen raskaussyrjintää lisäävän lakihankkeen ja peräänkuuluttaa tasa-arvon vahvistamista työelämässä.
19.3.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskusta: Hallituksen keskityttävä lähipalvelujen pelastamiseen hallintopelien sijaan