Siirry sisältöön

Keskusta: Rohkeilla uudistuksilla kohti parempaa huomista

Viime vaalikausi hukattiin, kun yhä kasvaviin ongelmiin ei tuolloin tartuttu. Riittävät kasvun edellytykset ja rakenteelliset uudistukset jäivät pitkälti tekemättä. Näin julkisen talouden epätasapaino ja työttömyys saivat jatkaa kasvuaan.

Elämme Suomessa yhä vaikeita ja vaativia aikoja. Turvallisuustilanne maassamme ja myös ympärillämme on muuttunut. Se on näkynyt muiden muassa kasvavana maahanmuuttona ja siihen liittyvinä vihapuheina ja –tekoina. Kansainväliset poliittiset kriisit heijastuvat voimakkaina ulkomaankaupasta hyvin riippuvaiseen Suomeen.

Meillä on edelleen ongelmia ratkaistavana, mutta pahin on ohitse. Suomi on johdettu pois kuilun partaalta. Maamme talous on kääntynyt kasvuun usean heikon vuoden jälkeen. Isoista asioista – työllisyyden parantamisesta, palvelujen turvaamisesta ja velkaantumisen lopettamisesta – on saatu tai ollaan saamassa ratkaisuja aikaan. Suomella on vihdoin suunta. Uudistukset Suomen kuntoon laittamiseksi on nyt toteutettava.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskusta: Rohkeilla uudistuksilla kohti parempaa huomista