Siirry sisältöön

Keskustan eduskuntaryhmä: Perhevapaauudistuksen parannettava perheiden asemaa

Keskustan eduskuntaryhmä pitää välttämättömänä, että perhevapaat uudistetaan. On arvokasta, että tästä tavoitteesta vallitsee varsin laaja yhteisymmärrys. Uudistuksen lähtökohdaksi on keskustan mielestä otettava lasten ja perheiden etu.

Uudistuksessa on huomioitava perheiden erilaiset elämäntilanteet ja turvattava erilaisille perheille tasa-arvoiset ja hyvät valinnanmahdollisuudet lastenhoidossa niin kotihoidon, laadukkaan varhaiskasvatuksen kuin muidenkin hoitomuotojen osalta.

Tasa-arvoa pystytään edistämään myös perheiden valinnanvapautta kunnioittamalla. Perhemyönteinen yhteiskunta elää perheiden kanssa samassa rytmissä ja yhteiskunnallisia muutoksia yhdessä edistäen.

Uudistuksen on tuettava perheiden arkea, kannustettava isiä käyttämään enemmän perhevapaita sekä mahdollistettava etenkin pienten lasten vanhemmille nykyistä paremmin osa-aikatyö.

Keskustan eduskuntaryhmä tukee perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon ratkaisua keskeyttää perhevapaauudistuksen valmistelu hallituksessa.

Valmisteltu uudistus olisi ollut suurimmalle osalle perheistä leikkaus toimeentuloon.

Keskustan eduskuntaryhmä tähdentää, että perhevapaauudistuksen on oltava aito parannus suomalaisille perheille, ei heikennys.

Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että perhevapaauudistuksesta on sovittava seuraavissa hallitusneuvotteluissa ja turvattava sille riittävä rahoitus.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi: Kauman esitys on otettava vakvasti - kokoomuksen on syytä kuunnella
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ehdotti aikaisemmin tällä viikolla työttömyysturvan suojaosan palauttamista. Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kempin mukaan Kauman avaus on tärkeä ja ansaitsee tulla kuulluksi myös hallituksen sisällä.
24.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Kokoomuksen ja SDP:n johdolla Suomelle käy aina huonosti
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on pelastaa suomalaiset. Syöksykierre, johon Orpon hallitus on Suomen ajanut, on saatava poikki.
20.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho varoittaa äijäkulttuurista:
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho tyrmää hallituksen raskaussyrjintää lisäävän lakihankkeen ja peräänkuuluttaa tasa-arvon vahvistamista työelämässä.
19.3.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmä: Perhevapaauudistuksen parannettava perheiden asemaa