Siirry sisältöön

Keskustan Lohi: Onko sinipunavoimien tavoitteena viiden hyvinvointialueen Suomi?

SDP:n ja Kokoomuksen sote-gurut Aki Linden ja Lasse Lehtonen ovat julkisuudessa esittäneet hyvinvointialueiden yhdistämisiä (IL 29.).

Linjan ääneen sanominen vaalien alla ansaitsee tunnustuksen avoimuudesta, mutta samalla se kertoo karua kieltä kokoomuslaisten ja demareiden tahdosta lakkauttaa juuri toimintansa aloittaneita alueita. Rehtiä olisi kertoa jo ennen vaaleja, mitkä alueet yhdistettäisiin ja mihin? Ilmeisesti agendana on jälleen viiden hyvinvointialueen Suomi.

On vain reilu vuosi siitä, kun suomalaiset valitsivat ensimmäistä kerta päättäjät suorilla vaaleilla vastaamaan sote-palveluista. On kylmää kyytiä ja kansanvallan sekä alueiden tahdon halventamista ajaa alueiden lakkautuksia.

Nyt alueet, niiden henkilöstö ja päätöksentekijät, tarvitsevat työrauhaa. Hyvinvointialueet ovat olleet toiminnassa vasta kolme kuukautta, joten on liian aikaista antaa niille tuomioita. Nyt on keskityttävä lähipalvelujen kehittämiseen sujuvammaksi, ei käynnistää uutta organisaatiouudistusta. Se on Keskustan linja.

 

 

Markus Lohi

Markus Lohi

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja (LappI)

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkosen puhe Työn Kasvupäivässä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen puhe Keskustan eduskuntaryhmän Työn Kasvupäivässä Helsingissä 24.4.
24.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vanhustenhoivan leikkaukset väärin, työllisyystoimet riittämättömiä
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan hallituksen kehysriihessä on sekä myönteisiä että kielteisiä linjauksia. Kokonaisuus jää valitettavasti vaisuksi.
22.4.2026 / Uutiset
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kehysriihestä: Ajolähtö kahdella palolla, mutta huti tuli
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kommentoi hallituksen kehysriiheä seuraavasti: "Ajolähtö kahdella palolla, mutta huti tuli"
22.4.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Lohi: Onko sinipunavoimien tavoitteena viiden hyvinvointialueen Suomi?