Siirry sisältöön

Keskustan puoluesihteeri haluaa junarahat maakuntiin: ”Orpo ja Purra rakentavat historian kalleinta siltarumpua”

Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho peräänkuuluttaa puolen miljardin kasvupakettia rakennusalalle ja maakuntien tukemiseen. Rahat Siika-aho ottaisi Orpon hallituksen ajamasta Turun tunnin junasta.

Siika-ahon mukaan rakennusalalle tarvitaan vähintään 300 miljoonaa euroa ja maakuntien kasvun tukemiseen vähintään 160 miljoonaa euroa lisärahoitusta. Tukea tarvitaan muun muassa perusväylien parantamiseen ja laajakaistayhteyksien rakentamiseen.

– Hallitus jätti rakennusalan konkurssiaallon kouriin, eikä itäiselle ja pohjoiselle Suomelle ole luvattu muuta kuin juhlapuheita. Hallituksen saamattomuuden seurauksena ihmisiltä menevät työpaikat ja firmat alta. Orpon ja Purran toimettomuuteen tarvitaan ryhtiliike nopeasti.

Siika-ahon mukaan rakennusalan ja maakuntien kasvupaketti voidaan rahoittaa Turun tunnin junaan varatulla 460 miljoonalla eurolla. Orpon ja Purran ajama junahanke on asiantuntijoiden mukaan kannattamaton ja Siika-ahon mielestä symboli hallituksen piittaamattomuudesta maakuntien Suomea kohtaan.

– Orpo ja Purra jakavat vauraille valtavat veronalennukset ja istuttavat tuloeliitin miljardijunan kyytiin, samalla maakuntien väki jätetään taivaltamaan roudan rikkomia teitä. Orpon kotiseudulle rakennetaan historiallisen hinnakasta siltarumpua tavallisen tienkäyttäjän kustannuksella, puoluesihteeri toteaa.

Syyskuussa 2023 Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-aho alleviivaa, että koko Suomen kasvupaketin tueksi ovat kaikkien puolueiden edustajat tervetulleita.

– Kokoomuksessa ja perussuomalaisissa on monia vaikuttajia, jotka eivät hyväksy maakuntien suomalaisten unohtamista ja Orpon ja Purran satumaisen kallista junailua Turkuun. Heidän tukensa Keskustan kasvupaketille on nyt erityisen tärkeää, jotta eurot saadaan kohdennettua reilusti koko Suomen hyväksi.

 

 

Antti Siika-aho

Puoluesihteeri


Vastuualue:

  • puolueen järjestöllinen johtaminen ja puoluetoimiston johtaminen

Tapaamispyynnöt ja puhujakutsut: Taina Ketvel
 

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen puoluevaltuusto 25.4.2026
Tämä vaalikausi on jälleen osoittanut, että maaseudun ja pienempien paikkakuntien ainoa turva ja tuki on Keskusta. Vain Suomen Keskusta näkee Suomen kokonaisena ja näkee myös maakuntien mahdollisuudet.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen puoluevaltuuston kokouksessa 25.4.2026
Poliitikkojen tärkein tehtävä on luoda ihmisille turvaa ja tulevaisuudenuskoa. Luoda Suomelle yhteinen suunta, minne mennä. Juuri tässä, juuri tänään Suomi kaipaa suunnan. Ei vain sopeutuksia, vaan päämäärän. Ei vain säästölistoja, vaan tulevaisuuskuvan. Ja tässä on Keskustan paikka. Keskustan Suomi on maa, jossa jokainen voi nähdä oman paikkansa tulevaisuudessa. Maa, jossa asetetaan selkeitä tavoitteita. Ja myös mitataan, päästäänkö niihin.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkosen puhe Työn Kasvupäivässä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen puhe Keskustan eduskuntaryhmän Työn Kasvupäivässä Helsingissä 24.4.
24.4.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluesihteeri haluaa junarahat maakuntiin: ”Orpo ja Purra rakentavat historian kalleinta siltarumpua”