Skip to content

Keskustan puoluesihteeri Ovaska: Koulujen kesälomia siirrettävä

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska haluaa myös opetus- ja kulttuuriministeriön aloittavan laajan selvitystyön oppilaitosten loma-ajoista. Elinkeinoministeri Mika Lintilä on käynnistänyt selvityksen koulujen kesälomien siirron taloudellisista vaikutuksista matkailuelinkeinolle. Selvitys valmistuu kevään aikana. Ovaska esittää, että loma-aikojen siirtämistä selvitetään samanaikaisesti myös opetus- ja kasvatusalan näkökulmasta, koska lomien siirtäminen vaikuttaa nimenomaan lasten ja heidän perheidensä sekä oppilaitosten ja siellä työskentelevien ihmisten arkeen.

”Keskustelu loma-aikojen ajankohdasta on syytä aloittaa viimeistään nyt, kun koulutuskenttää uudistetaan. Edellisestä selvityksestä on aikaa 13 vuotta, sen tuloksia kannattaa hyödyntää. Toivon opetusministeri Grahn-Laasoselta ripeyttä ja perehtymistä asiaan. Hyvällä selvitystyöllä ja valmistelulla voidaan saada aikaan uudistus, joka hyödyttää niin koululaisia, heidän perheitään kuin koko maamme taloutta”, Ovaska esittää.

Ovaskan mukaan loma-aikojen siirto olisi mittava uudistus, jolla olisi laajat vaikutukset koko yhteiskuntaan ja talouteen. Lapsia ja heidän vanhempiaan sekä opetus- ja kasvatusalan ammattilaisia on kuultava. Mahdollinen siirron vaikutus työmarkkinakenttään on myös arvioitava.

”Molempien selvitysten lopputulokset tulee vetää yhteen ja ratkaista, olisiko oppilaitosten kesälomia syytä siirtää. Ministeri Lintilän aloite loma-aikojen tarkastelusta on olennainen, mutta lopullinen päätös on tehtävä myös kasvatusalan sekä oppilaiden ja henkilökunnan tarpeet huomioiden”, Ovaska pohtii ja jatkaa:

”Kevätlukukaudesta saattaisi tulla loman siirron myötä liian raskas sekä oppilaille että kasvatushenkilöstölle. Siksi kevätlukukauden voisi pätkäistä hiihtoloman lisäksi esimerkiksi pidemmällä pääsiäis- tai vappulomalla, joka tekisi kevään työputkesta kevyemmän.”

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Keskustalta välikysymys lähipalveluiden pelastamiseksi
Keskustan eduskuntaryhmä tekee hallitukselle välikysymyksen neuvola, terveys-, vanhus- ja muista lähipalveluista. Tilanne sosiaali- ja terveyspalveluissa on vakava.
29.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote
Keskustalta välikysymys: Lähipalvelut pitää pelastaa
Keskusta tekee hallitukselle välikysymyksen terveys-, vanhus- ja muista suomalaisten lähipalveluista. Tilanne on vakava.
27.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluesihteeri Ovaska: Koulujen kesälomia siirrettävä