Siirry sisältöön

Keskustan Rossi ja Vehkaperä parlamentaarisesta väyläraportista: Askeleita oikeaan suuntaan

– Saavutimme yksimielisen poliittisen yhteisymmärryksen harjoittaa nykyistä huomattavasti pitkäjänteisempää ja suunnitelmallisempaa väyläpolitiikkaa. Yhteisymmärrys luo edellytykset jatkaa huonokuntoisten väylien korjaamista, aloittaa nykyistä useampia isoja liikennehankkeita ja antaa hankekohtaisille yhtiöille mahdollisuuden kerätä ulkopuolista rahoitusta isoissa hankkeissa, poistaa esteitä EU-väylärahoituksen tieltä sekä edistää liikenteen digitalisaatiota.

Rossi ja Vehkaperä tähdentävät, että parlamentaarisen väylätyöryhmän yksimieliset linjaukset on kirjattava seuraavan hallituksen ohjelmaan ja että työtä jatketaan pitkäjänteisesti yli hallituskausien hallituspohjasta riippumatta. Väyläpolitiikkaa on tehtävä huomioiden kansalaiset ja elinkeinoelämän tarpeet, alueellinen saavutettavuus sekä koko maan kehittäminen alempiasteista tieverkkoa unohtamatta.

– Toimiva maantie- ja raideverkosto koko Suomessa mahdollistaa sen, että monenlaiseen yrittäjyyteen perustuva luonnonvara- ja biotalous voi aidosti edetä. Bioenergialaitokset, biotuotetehtaat, sahat, kaivannaisteollisuus, turvetuotanto, maitotilat ja -jalostamot, teurastamot sekä elintarviketehtaat ovat kuljetusten varassa. Pitkän aikavälin väyläohjelmaa laadittaessa on muistettava, että kuljetukset alkavat pääsääntöisesti pienempien teiden varrelta ja päästä, pääväylien ulkopuolelta.

Rossin ja Vehkaperän mukaan liikenneverkkojen korjausvelan rahoitustaso on pystyttävä linjaamaan seuraavien vuosien aikana parlamentaarisen liikenneverkon rahoitusta pohtineen työryhmän hyväksymän vähintään 1,3 miljardin euron tasolle.

– Käytännössä korjaustarpeet ovat tätäkin suuremmat, jotta korjausvelkaa pystytään poistamaan aidosti. Ensi vaalikaudella on käytävä läpi myös liikenteen verotus ja liikenteeltä perittävät maksut.

– Tarvitsemme myös lisää toimenpiteitä liikenteen päästöjen vähentämiseen.

Rossi ja Vehkaperä kiittävät työryhmän puheenjohtajaa, liikenneministeri Anne Berneriä (kesk.) parlamentaarisen yhteisymmärryksen saavuttamisesta.

Lue seuraavaksi

Pitääkö olla huolissaan, kysyi Kaikkonen
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoi eduskunnan välikysymyskeskustelussa ensimmäisen allekirjoittajan puheessa, että nyt pitää olla huolissaan Suomen velkaantumisesta. Hän totesi, että jos itse olisi nyt pääministeri, hän kutsuisi kaikki puolueet yhdessä etsimään keinoja velkaantumisen taittamiseksi.
4.6.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Rossi ja Vehkaperä parlamentaarisesta väyläraportista: Askeleita oikeaan suuntaan