Skip to content

Keskustan Ala-Nissilä OECD:n maaraportista: Selkeä tuki hallituksen talouspolitiikalle

– Nyt talous kasvaa ja työllisyys paranee odotettua tuntuvasti paremmin. Kymmenissä tuhansissa perheissä toimeentulo on kohentunut. Uudistuksia työllisyyden parantamiseksi on jatkettava niin, että seuraavalla vaalikaudella vähintään 100 000 työtä vailla olevaa työllistyy.

Ala-Nissilän mukaan OECD kiinnittää aivan oikein huomiota Suomen verotukseen.

– Keskustan tavoite on uudistaa verotusta entistä pitkäjänteisemmäksi, johdonmukaisemmaksi, oikeudenmukaisemmaksi ja talouden kasvua tukevaksi. Hallituksen liikkellepaneman verotuksen tiekartan lähtökohtana on entistä ennustettavampi ja työntekoon ja investointeihin kannustava verotus. Verotuksen tiekartta tulee merkittävästi parantamaan verotusjärjestelmäämme.kehittämismahdollisuuksia.

Ensi vaalikauden isoja asioita on sosiaaliturvan uudistaminen. Valmistelu on jo Keskustan johdolla aloitettu. OECD:n raportti tuo arvokkaan lisän tähän keskusteluun.

– Sosiaaliturvan uudistamiselle luo hyvän pohjan hallituksen aikaansaama tulorekisteri, joka tulee voimaan 2019. Se mahdollistaa modernin, toimivan ja reaaliaikaisen sosiaaliturvan, joka palvelee ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla ja vastaa meneillään olevaan, koko ajan voimistuvaan työn, työelämän ja työmarkkinoiden muutokseen, Ala-Nissilä toteaa.

Lue seuraavaksi

Keskustan Kurvinen eduskuntapuheessaan: Keskustan talousvaihtoehto on vastuullinen ja inhimillinen
Keskustan vaihtoehto hallituksen linjaukselle olisi velkaantua vähemmän, mutta toimia silti vastuullisesti ja tasapuolisesti. Keskusta tukisi lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia ja samalla kasvupanostuksia suunnattaisiin koko maahan.
29.11.2023 / Uutiset
Keskustan Kurvinen: Keskustan vaihtoehto on rohkaiseva ja vastuullinen
Keskustan vaihtoehto hallituksen linjaukselle olisi velkaantua vähemmän, mutta toimia silti vastuullisesti ja tasapuolisesti. Keskusta tukisi lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia ja samalla kasvupanostuksia suunnattaisiin koko maahan. Lähipalveluita ja kunnon liikenneyhteyksiä tarvitaan Keskustan linjauksen mukaan ihan kaikkialla Suomessa.
29.11.2023 / Blogit ja ryhmäpuheenvuorot
Puoluevaltuuston kokouksen toinen päivä 26.11.2023
Puoluevaltuuston sunnuntaipäivä alkoi talousseminaarilla. Kokouksen päätösasioissa mm. eurovaaliehdokkaiden asettaminen.
27.11.2023 / K-Studio
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Ala-Nissilä OECD:n maaraportista: Selkeä tuki hallituksen talouspolitiikalle