Skip to content

Keskustan Parviainen välikysymyskeskustelussa: Koulutuksen tasa-arvosta pidettävä kiinni

Keskustan ryhmäpuhe eduskunnan välikysymyskeskustelussa
Kansanedustaja Ulla Parviainen

(muutosvarauksin)

Osaavat opettajat, tasa-arvoiset mahdollisuudet

Peruskoulun tarina alkoi Lapista ja Koillismaalta seitsemänkymmentäluvun alkupuolella. Sain silloin mahdollisuuden ja oikeuden olla ensimmäisten peruskoulua käyneiden lasten joukossa neljänneltä luokalta alkaen. Parikymmentä vuotta myöhemmin palasin peruskouluun opettajana. Koulu oli erilainen kuin lapsuuteni koulu. Erilainen oli ympäröivä yhteiskuntakin. Koulu on elänyt mukana yhteiskunnan muutoksessa, mutta arvokkaimmat periaatteet ovat edelleen samat.

Suomalainen koulutusjärjestelmä on yksi maailman tasa-arvoisimmista. Peruskoulu on onnistunut tasoittamaan eroja lasten lähtökohdissa. Koulujemme väliset erot ovat kansainvälisissä vertailuissa pieniä eikä meillä ole tasoryhmiä. Lapsen tausta ei vaikuta siihen, millaista opetusta hän voi saada. Lapsille ja nuorille, joilla on vaikeuksia oppimisessa ja koulunkäynnissä, annetaan lisätukea.

Maailman parhaasta koulutuksesta ansaitsevat kiitoksen korkeakoulutetut opettajat, koulutuksen ja kasvatuksen ammattilaiset. Opettajat suhtautuvat tehtäväänsä sydämellään sitoutuen. He ovat innokkaita, innovatiivisia ja valmiita kehittämään itseään ja koulua sekä suomalaista koulutusjärjestelmää entistä paremmaksi ja ajassa eläväksi. Sen sijaan välikysymyksessä puhutaan ”väsyneistä opettajista, jotka yrittävät antaa laadukasta opetusta”. Minusta tämä on oppositiolta ikävä tulkinta maailman parhaista opettajistamme.

Oppimistaidot haltuun pienten lasten koulussa

Turvallisen ja tasa-arvoisen koulutuksen perusta luodaan opinpolun alussa. Olemme keskustassa nimenneet ensimmäiset opinvuodet, esiopetuksen ja kaksi ensimmäistä luokkaa, pienten lasten kouluksi. Siellä on varmistettava lapsen sosiaalisten taitojen, oppimisvalmiuksien ja tärkeiden aineiden, kuten matematiikan ja äidinkielen perusta. Riittävän osaamisen saavuttaminen tapahtuu yksilöllisessä tahdissa, joten luokalta toiselle siirtymisen ja lisätuen saannin pitää olla lapsen tarpeista lähtevää. Tarvittaessa pienten lasten koulu joustaa ajallisesti. Lapselle on annettava aikaa oppia.

Kodin ja koulun pitää olla vuorovaikutuksessa lasta tukien ja lapsen parhaaksi. Kun panostamme koulupolun ensimmäisiin vuosiin, lapsi saa parhaan lähtökohdan elinikäisen oppimisen polulle.

Lähikoulun on oltava aina paras koulu lapselle. Keskusta ei hyväksy koulujen eriytymistä. Peruskoulut, lukiot ja muut oppilaitokset eivät saa jakautua hyviin ja huonoihin. Merkkejä eriytymiskehityksestä on valitettavasti jo näkyvissä. Eriytymistä on keskustan mielestä estettävä esimerkiksi ohjaamalla lisärahoitusta niihin kouluihin, joiden alueilla on erityisiä haasteita kuten korkeaa työttömyyttä tai matala koulutustaso.

Tasa-arvon periaatteeseen kuuluu myös koulutuksen maksuttomuus. Olemme huolissamme toisen asteen opiskelijoiden kasvaneista opiskelukustannuksista. Jokaisella nuorella pitää olla mahdollisuus suorittaa toisen asteen tutkinto ja tukijärjestelmien on mahdollistettava tämä.

Myös korkeakoulutuksen oltava jatkossakin kaikkien saatavilla

Keskusta on esittänyt korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelman laatimista. Korkeakoulutuksen tulee olla jatkossakin jokaisen nuoren saavutettavissa perhetaustasta, sukupuolesta tai asuinpaikasta riippumatta. Vain siten voimme pysyä jatkossakin maana, jossa koulutuksen periytymistä kyetään murtamaan ja jokainen ihminen voi hyödyntää osaamistaan ja taitojaan itsensä ja muiden hyväksi.

OECD:n mukaan Suomessa on pystytty puuttumaan matalan koulutustason periytyvyyteen. Kansainvälisesti verrattuna suomalaisella nuorella on korkea todennäköisyys suorittaa korkeakoulututkinto, vaikka hänen vanhemmillaan ei sitä olisi. Harvassa kehittyneessä maassa pystytään samaan. Tästä hyvästä saavutuksesta on pidettävä jatkossakin kiinni.

Me voimme olla ylpeitä koulutusjärjestelmästämme. Koulutuksen tasa-arvosta, saavutettavuudesta, maksuttomuudesta ja jokaisen mahdollisuudesta edetä opinnoissaan vaikka tohtoriksi saakka, on pidettävä kiinni. Oppimisen ja sivistymisen halua on pystyttävä toteuttamaan opinpolun alkupäästä lähtien koko elämän ajan. Meillä täällä Suomessa tähän on erinomaiset mahdollisuudet. Oppimisen mahdollisuudesta ja oppimisen ilosta Keskusta haluaa pitää kiinni myös tulevaisuudessa.

Lue seuraavaksi

Keskustan Kurvinen eduskuntapuheessaan: Keskustan talousvaihtoehto on vastuullinen ja inhimillinen
Keskustan vaihtoehto hallituksen linjaukselle olisi velkaantua vähemmän, mutta toimia silti vastuullisesti ja tasapuolisesti. Keskusta tukisi lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia ja samalla kasvupanostuksia suunnattaisiin koko maahan.
29.11.2023 / Uutiset
Keskustan Kurvinen: Keskustan vaihtoehto on rohkaiseva ja vastuullinen
Keskustan vaihtoehto hallituksen linjaukselle olisi velkaantua vähemmän, mutta toimia silti vastuullisesti ja tasapuolisesti. Keskusta tukisi lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia ja samalla kasvupanostuksia suunnattaisiin koko maahan. Lähipalveluita ja kunnon liikenneyhteyksiä tarvitaan Keskustan linjauksen mukaan ihan kaikkialla Suomessa.
29.11.2023 / Blogit ja ryhmäpuheenvuorot
Puoluevaltuuston kokouksen toinen päivä 26.11.2023
Puoluevaltuuston sunnuntaipäivä alkoi talousseminaarilla. Kokouksen päätösasioissa mm. eurovaaliehdokkaiden asettaminen.
27.11.2023 / K-Studio
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Parviainen välikysymyskeskustelussa: Koulutuksen tasa-arvosta pidettävä kiinni