Siirry sisältöön

Pohjoismaisten keskipuolueiden johdot koolle Helsinkiin

Pohjoismaisten keskipuolueiden johdot koolle Helsinkiin

Pohjoismaiset keskipuolueiden johdot saapuvat Suomen Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon ja puoluesihteeri Riikka Pirkkalaisen vieraiksi Helsinkiin maanantaina 25.4.2022.

-Ajatus kokoontumisesta syntyi jo koronakriisin aikana. Politiikassa on muutaman viime vuoden ajan ollut poikkeuksellisen paljon ylikansallisia ilmiöitä. Päätimme jo viime vuoden puolella, että käymme näitä sisarpuolueiden kanssa läpi yhteistä näkemystä hakien. Tietenkin turvallisuuden takaaminen Pohjoismaissa on nyt tapaamisen ykkösteema, Annika Saarikko avaa tapaamisen taustoja.

Tapaamiseen osallistuvat Keskustapuolueet Ruotsista (Centerpartiet), Norjasta (Senterpartiet), Tanskasta (Venstre) ja Islannista (Framsoknarflokkurinn). Mukaan on kutsuttu Suomesta myös RKP. Jokaisesta puolueesta on on kutsuttu puheenjohtaja ja puoluesihteeri tapaamiseen.

-Turvallisuuspolitiikan lisäksi ohjelmassa on keskustelu aluepolitiikasta, joka yhdistää pohjoismaisia keskustapuolueita. Tarkastelemme myös poliittisen keskikentän muutoksia ja politiikan kokonaisasetelmaa. Luvassa on varmasti monipuolinen ja antoisa päivä, Riikka Pirkkalainen toteaa.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
8.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPohjoismaisten keskipuolueiden johdot koolle Helsinkiin