Siirry sisältöön

Puheenjohtaja Juha Sipilän kuntavaalien maakuntakierros alkaa

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä aloittaa kuntavaalien maakuntakierroksensa Pohjois-Pohjanmaalta, Lapista, Peräpohjolasta ja Kainuusta tulevana viikonloppuna 17. – 19.2.2017.

Puheenjohtaja Sipilä on Keskustan yleisötapahtumissa perjantaina 17.2. Oulussa, lauantaina 18.2. Rovaniemellä, Kittilässä, Kemissä ja Kuusamossa ja sunnuntaina 19.2. Kajaanissa. Sipilä on tapahtumien yhteydessä median tavattavissa.

Seuraavana viikonloppuna Sipilä on puolueen yleisötapahtumissa perjantaina 24.2. Pietarsaaressa ja Kokkolassa, lauantaina 25.2. Vaasassa ja Jyväskylässä ja sunnuntaina 26.2. Kuopiossa ja Joensuussa.

Puheenjohtaja Juha Sipilä ja muu Keskustan puoluejohto käyvät kaikissa maakunnissa ennen kuntavaaleja. Myös Keskustan ministerit ja kansanedustajat kiertävät Suomea kuntavaaleihin asti.

Lisätietoja: hallintosihteeri Minna Siira, puhelin 050 388 0009 ja viestintävastaava Matti Mönttinen, puhelin 045 136 3416 sekä ao. Keskustan piirijärjestöjen toiminnanjohtajat

Puheenjohtaja Juha Sipilä kuntavaalitapahtumissa 17. – 19.2. (muutosvarauksin)

Perjantai 17.2.

klo 19 Oulu, Pohjankartano, Keskustan kuntavaalistartti (Suvankatu 1)

Lauantai 18.2.

klo 9.30 Rovaniemi, Keskustan vaalimökki, Keskustan kuntavaalistartti (Maakuntakatu 29 – 31)

klo 12 Kittilä, Herkkutupa (Valtatie 37)

klo 15 Kemi, kaupungintalo (Valtakatu 26)

klo 18.30 Kuusamo, lukio (Oulangantie 1)

Sunnuntai 19.2.

klo 14 Kajaani, Kaukametsä (Koskikatu 2 – 4)

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Kokoomuksen ylimielisyys tyrmistyttävää – ajetaanko sote-palveluja jättilaitoksiin ja markkinamalliin?
Keskusta ja muu oppositio esittivät torstaina parlamentaarista yhteistyöstä suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi. Kokoomuksen johto – pääministeri Orpo ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kopra – viittasi kintaalla yhteistyölle heti kättelyssä.
14.11.2025 / Uutiset
Tekoälyn monipuolinen hyödyntäminen vahvistaa merkittävästi Suomen kilpailukykyä - Keskustalta ensimmäisenä puolueena oma tekoälylinjaus 
Tekoälyn laaja hyödyntäminen on Keskustan tuoreen linjauksen mukaan Suomelle iso mahdollisuus. Oikealla tavalla käyttöönotettuna se vahvistaa merkittävästi maamme kilpailukykyä.
14.11.2025 / Uutiset
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Suomalaisten osaamista pitää vahvistaa
Kaikkonen ehdottaa uudistuksia eri koulutusasteille ja yhteistyön lisäämistä yritysten kanssa etenkin alueilla. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen varoittaa suomalaisten osaamisen heikkenemisestä ja koulutuksen tasa-arvon rapautumisesta. Kaikkosen mukaan hallituksen politiikka ja leikkaukset koulutukseen vievät asioita huonompaan suuntaan.
23.10.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuheenjohtaja Juha Sipilän kuntavaalien maakuntakierros alkaa