Siirry sisältöön

Puumala: Reformi tuo toivoa ammatillisen koulutuksen kentälle

– Ammatillisen koulutuksen reformi vastaa työelämän murrokseen. Työpaikolla tapahtuvan oppimisen lisäämisen ja aiempaa laajempien tutkintojen myötä työelämä ja koulutus saadaan kohtaaman paremmin.

– Reformi antaa myös koulutuksen järjestäjille välineitä toteuttaa omia uudistuksiaan. Byrokratiaa puretaan ja raskaita rakenteita kevennetään. Esimerkiksi nuorten ja aikuisten koulutuksen raja-aidat poistuvat. Lisäksi uusi rahoitusjärjestelmä antaa kannusteina esimerkiksi koulutuksen keston tiivistämiseen.

Puumalan mukaan ammatillisen koulutuksen reformin keskeinen ajatus on koulutuksen henkilökohtaistaminen. Jokaisella opiskelijalle räätälöidään oma henkilökohtainen opintopolku.

– Tämä vastaa myös esillä olleeseen huoleen lähiopetustuntien vähenemisestä. Resursseja voi suunnata tehokkaammalla tavalla. Kun osa opiskelijoista keskittyy opiskeluun työpaikoilla, voidaan osalle tarjota enemmän kontaktiopetusta.

Puumalan johtama sivistysvaliokunta käsittelee reformin kevään aikana huolellisella tavalla. Tarkoituksena on käydä laaja asiatuntijakuulemisten kierros.

– Olen erittäin tyytyväinen, että saamme työmme käyntiin.

– Huolellista valmistelua on tehty jo pitkään. Keskusta on ollut kirjoittamassa jo hallitusneuvotteluissa ison osan reformin peruspilareista ja nyt nämä on saatu koottua valmiiksi esitykseksi tiiviissä yhteistyössä kentän toimijoiden kanssa.

Lue seuraavaksi

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Suomalaisten osaamista pitää vahvistaa
Kaikkonen ehdottaa uudistuksia eri koulutusasteille ja yhteistyön lisäämistä yritysten kanssa etenkin alueilla. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen varoittaa suomalaisten osaamisen heikkenemisestä ja koulutuksen tasa-arvon rapautumisesta. Kaikkosen mukaan hallituksen politiikka ja leikkaukset koulutukseen vievät asioita huonompaan suuntaan.
23.10.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuumala: Reformi tuo toivoa ammatillisen koulutuksen kentälle